Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Pohjantähti toisella kotimaisella

Lukuaika: < 1 minuutti

Pohjantähti toisella kotimaisella

Arvostelussa Peter Lindholmin elokuva Missä kuljimme kerran.

Kjell Westön Missä kuljimme kerran on rakenteisiin asti kurkottava romaani itsenäisyyden ajan dramaattisista alkuvaiheista. Sen helsinkiläisessä näkökulmassa leikkaavat Kulosaareen paikallistuvan suomenruotsalaisen ylioppilasporvariston ja Kallion työläisyhteisön kokemusmaailmat.

Puhuttelevien fiktiivisten ihmiskohtaloiden ohella Westö paneutuu häikäisevän tarkasti esimerkiksi rakennusten, muodin, ravintolaelämän, kevyen musiikin ja jalkapallon historiallisiin yksityiskohtiin.

Aiemminkin Westön proosaa onnistuneesti ohjannut (Leijat Helsingin yllä, 2001) Peter Lindholm on tehnyt kirjan monitasoisesta aineistosta toimivan elokuvan. Toki kahden tunnin raami rajaa teoksen kerroksista paljon tähdellistäkin ulos. Ohjaus on kuitenkin tarkkaa ja näyttelijätyö pätevää. Tältä pohjalta on lupa odottaa jopa vielä enemmän valmistumassa olevan televisiosarjan suhteen.

Peter Lindholm: Missä kuljimme kerran. Ensi-ilta 28.10. Neljä tähteä.

Tuomas Rantanen