Synopsis: Jorpakon kuusessa autiosaari, jossa leiri, jossa porisee pata, jonka alla savuttaa nuotio, jonka äärellä Pik Mama ja Likka, jotka viettävät metsäläisten kesäpäivää. Tapahtuu karvaita ja kummia.

Pöheikön Hönkä kouraisee kuviin kaksi naista, jotka elävät autiolla saarella keskellä metsää. Tilanne muistuttaa ikiaikaista tarinankerrontatuokiota, jossa istutaan tulen ympärillä ja siirretään kulttuuria. Tosin teos sijoittuu ammoiseen fiktiiviseen muinaisuuteen, jolloin ei vielä osattu puhua.

Pöheikön Hönkä kuvaa yhtä lailla nyrjähtänyttä perhedynamiikkaa kuin vaikkapa feminiinistä rappiota tai brändytyöryhmän muistiota.

Pöheikön Höngässä avaan sisäistä tilaa ja psyykkisiä jännitteitä erikoistehostemaskeerauksella ja -olioilla. Silikoniarvet ja -punkki, keinohiukset ja -veri kietoutuvat havaintoihin vallankäytöstä, päihdeongelmasta ja narsismista. Kirjoitin naisten suhteen avoimeksi: he voivat olla perheenjäseniä, kämppiksiä tai rakastavaisia. Julkisuuteen annoin vain synopsiksen.

Pöheikön Hönkää on tulkittu monin eri tavoin. Kuraattori Otso Kantokorpi kirjoitti kontekstualisoinnista, atavismista ja antropologin otteista, taidekriitikko Harri Mäcklin sen sijaan näki Pöheikössä symbolista äidinmurhaa, käänteistä Oidipus-teoriaa ja alkukantaista halujen kieltä.

Virossa kriitikko luonnehti naisia kivikautisiksi lesboiksi, joiden toiminta on outoa, koomista, koskettavaa ja suomalaista, kun taas kuraattori näki naiset Kalevalasta sensuroiduiksi.

Lehtijutun mukaan Pöheikön Hönkä oli Mäntän kuvataideviikoilla lasten suosikki. ”En fullkomligt absurd videofilm”, kirjoitti kriitikko Leena Kuumola. ”Very wild”, totesi kanadalainen levittäjäni. ”Hulluuden ylistys täydellisimmillään”, piippaili tekstiviesti kollegalta.

Arktisen Upeen Petteri Kalliomäki tiivisti: ”Groteski merkkiteos maistuu räkäpalloilta ja löyhkää vanhalta viinalta – se on silkkaa provokaatiota, suomalaista John Waters -tyylittelyä.”

Pöheikön Hönkä (2012) on Suomi-Väänäsen erikoisefektitrilogian toinen osa. Teos esitetään Toronton Worldwide Short Film Festivaaleilla 10.6 ja Synti-näyttelyssä 15.6.–19.8. Turun valokuvakeskus Perissä.

Maarit Suomi-Väänänen