Pioneeriteos dokuteatterista

Lukuaika: < 1 minuutti

Pioneeriteos dokuteatterista

Janne Junttilan teos on läpileikkaus dokumenttiteatterin kehityksestä.

Dokumentaarisiin lähteisiin ja haastatteluihin perustuva teatteri ei ole uusi ilmiö, mutta se on ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin. Taiteen, journalismin ja suoran yhteiskunnallisen vaikuttamisen välillä keikkuva ilmaisumuoto on noussut pinnalle yhtä aikaa useissa eri maissa.

Toimittaja Janne Junttilan Dokumenttiteatterin uusi aalto on ensimmäinen aiheesta julkaistu kotimainen teos. Kyseessä ei ole akateeminen tutkimus tai historiallinen katsaus, vaan journalistinen raportti ja menetelmäopas.

Teos on paitsi oivallinen läpileikkaus dokumenttiteatterin kehityksestä ja nykytilasta myös poleeminen puheenvuoro taidemuodon puolesta. Junttila toivoo, että kirjaan tarttuvat ihmiset ryhtyvät rohkeasti tekemään dokumenttiteatteria myös itse. Formaatti on edelleen vieras, mutta hänen mukaansa sillä voisi olla paljon annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle.

”Dokumenttiteatterin tehtävä on välittää kokemus ihmisten välisestä yhteisyydestä. Teatteri on luonteeltaan kollektiivista, ja se sopii mainiosti monitahoisten yhteiskunnallisten ilmiöiden ruotimiseen. Itse esitys on tapahtuma, joka syntyy yhdessä yleisön kanssa – se on vuoropuhelua yleisön kanssa.”

Mikko Siltanen

  • 3.9.2012