Tuomittu venäläinen liikemies Mihail Hodorkovski on kutonut finanssiverkon, jonka ansaan ovat hänen itsensä lisäksi jääneet Menatep, Jukos ja Clearstream.

KUN MAMMUTTI vihdoin saapuu leopardin piilopaikalle, leopardi istuu jo kaukana nauramassa hitaalle jättiläiselle. Vertaus on tunnetun espanjalaisen tuomarin Baltazar Garzónin. Hänen mukaansa vertaus kuvaa oikeusviranomaisten taistelua kansainvälisiä valkokaulusrikollisia vastaan. Voisiko mammutti kuvata myös lehdistöä? Ja sopiiko vertailu jos ja kun leopardi on nimeltään Mihail Hodorkovski? Kuka tai ketkä siinä tapauksessa edustavat oikeutta?

LEHDISTÖ NÄYTTÄÄ TIETÄVÄN vastauksen: Mihail Hodorkovski olisi poikkeustapaus. Sitä ei kiistetä, että hän oli petoeläin nuorena miehenä 1980-luvun lopussa Neuvostoliiton kaatumisen aikoihin, jolloin hän vielä kuului Komsomolin johtaviin kaadereihin. Siihen aikaan kemistin koulutuksen saanut Hodorkovski teki bisnestä tietokoneilla ja väärennetyllä konjakilla. Vuonna 1989 hän perusti Menatepin, oman pankkinsa, jolle uskottiin Tšernobylin uhrien pelastamisrahaston hallinta. Seurasivat ajat, jolloin Neuvostoliitto purettiin osiin, paketoitiin ja myytiin halvalla. Valtionyhtiöt niin sanotusti yksityistettiin, toisin sanoen luovutettiin yksityisille kansalaisille. Ensiksi lukuisille kansalaisille jaettiin teollisuusvouchereita, jonka jälkeen jotkut harvat leopardikansalaiset keräsivät kaiken omaisuuden itselleen.

Noina aikoina Mihail Hodorkovski ja Menatep saattoivat toimia härskisti ja kenties jopa jonkin verran laittomin keinoin, tämä myönnetään yleisesti. Öljy-yhtiö Jukos ei tainnut langeta Menatepille hintaan 300 miljoonaa dollaria niinkään markkinoiden näkymättömän käden, vaan pikemminkin presidentti Jeltsinin diskreetin kädenpuristuksen kautta. Jukosin väitetään olleen palkinto siitä, että Menatep rahoitti Jeltsinin vaalikampanjaa.

TÄPLIKKAASTÄ OTUKSESTA on sittemmin tullut täysin valkoinen. Sen petollisuus hävisi tyystin, vain voima ja eleganssi jäivät. Mihail Hodorkovskia ei enää pidetäkään rikollisena, jos hän on sitä koskaan ollutkaan, vaan hän esiintyy mediassamme sankarina, ihmisystävänä ja Venäjän niin vaikean demokratian toivona! Esimerkiksi Richard Brander kertoi Hufvudstadsbladetissa 17. huhtikuuta, kuinka hän sai keväällä 2003 Kalastajatorpalla ”Hodorkovskista sympaattisen vaikutelman”, Mihail kun oli tukenut eri puolueita vahvistaakseen Venäjän demokratiaa.

”VENÄJÄN YKSITYISTÄMISET perustuivat ideaan, että yksityisomaisuus on tehokkaampaa kuin valtionomaisuus. Ei siihen, että omaisuus myytäisiin Yhdysvalloille ja Hodorkovski käärisi voiton itselleen”, kiteytti venäläinen analyytikko Sergei Markov hieman ivallisesti syksyllä 2003 Le Monde Diplomatique -lehden mukaan.

Vielä ilkeämpi oli Vladimir Putin, joka kesällä 2003 antoi vangita Hodorkovskin läheisen liikekumppanin, Menatep-pankin silloisen johtajan, Platon Lebedevin. Syksyllä myös Mihail Hodorkovski pantiin kaltereiden taakse. Syytteet näitä kahta ja joitakin muita samaan ryhmään kuuluvia miehiä vastaan muodostavat pitkän listan: kavalluksia, veronkiertoa, rahanpesua, asiakirjaväärennöksiä, jopa murhia.

Lehdistö on yksimielisesti tuominnut pidätykset poliittiseksi vainoksi. Kysymys ei muka olisi mistään muusta kuin siitä, että Putin haluaa kukistaa poliittisen kilpailijansa Hodorkovskin, USA:n ja Euroopan hallitusten lemmikin. Samalla Putinin Venäjä olisi palaamassa valtiojohtoisen talouteen, ellei suorastaan kommunismiin. Tältä se yleisesti omaksuttu tarina kuulostaa.

Käsitteet ’oikeusvaltio’ ja ’demokratia’ vilahtavat jatkuvasti läntisen lehdistön Jukos jupakkaa käsittelevissä artikkeleissa. Mutta mitä oikeutta on oikeastaan loukattu? Luulisi, että moskovalaisten ”oligarkkien” puolustajia kiinnostaisi myös Lebedevia ja Hodorkovskia vastaan esitettyjen syytösten läheisempi tarkastelu ja torjuminen.

LÄNTINEN MEDIA on kuitenkin Jukosjupakan raportoinnissaan tyylikkäästi kiertänyt oikeudellisesti tärkeitä, tunnettuja tosiasioita, kuten Jukosin öljynmyynnin polkuhintaan omille ulkomaisille varjofirmoilleen, samoin kuin Menatepin rakentaman veroparatiisiyhtiöiden verkoston sekä sen avulla järjestetyn veronkierron ja rahanpesun. Uusliberalistisilla hallituksilla on näet omat syynsä olla tonkimatta venäläisten finanssioligarkkien talousrikoksia.

Ensinnäkin he haluavat päästä käsiksi Venäjän öljyyn, ja siinä he ovat onnistuneet hyvin – paitsi Jukosin tapauksessa. Putinhan onnistui viime syksynä järjestämänsä pakkohuutokaupan kautta kaappaamaan Jukosin tärkeimmän tytäryhtiön, Juganskneftegasin, takaisin Venäjän valtiolle. Mutta läheltä piti. Esimerkiksi Exxon Mobil oli tarjonnut 25 miljardia dollaria jo vuotta aikaisemmin, hieman ennen Hodorkovskin pidätystä, 40 prosentista Jukosin osakkeista. Summaa voi verrata niihin 300 miljoonaan dollariin, joilla Hodorkovski alun perin sai ostaa Jukosin.

Toiseksi jäljet johtaisivat liian helposti pankki- ja veroparatiiseihin, jotka kukoistavat neoliberaalia politiikkaa harjoittavien hallitustemme myötävaikutuksella, ja sitä kautta varsinaisille sylttytehtaille. Jos ihmiset alkaisivat liiaksi yhdistää Jukosin tapauksen Enroniin, Worldcomiin ja Parmalatiin, he saattaisivat myös päätyä ajattelemaan, että samat rikolliset piirit pyörittävät taloutta niin idässä kuin lännessä.

Tämän monimutkaisen palapelin ratkaisemista on syytä jatkaa riippumatta Hodorkovskin ja kumppaneiden tuomioista.

SAAR-ECHO-LEHDESSÄ on pitkin talvea ja kevättä ilmestynyt moniosainen

artikkelisarja, joka perustuu düsseldorfilaisen Frank Krüger -nimisen journalistin tutkimuksiin. Artikkelisarjan otsikko ”Clearstreamista Jukosiin” kääntää lukijan katseet aivan oikeaan suuntaan: nimittäin pankkimaailmaan ja tarkemmin sanoen ”pankkien pankkiin” eli Saksan pörssin nykyään omistamaan luxemburgilaiseen finanssihirviöön Clearstreamiin.

Clearstream selvittää merkittävän osan kaikista kansainvälisistä arvopaperikaupoista, koska pankkeihin talletetut osakkeet on rekisteröity Clearstreamin tileille ja ne voidaan siellä siirtää tililtä toiselle yhtä nopeasti kuin leopardi kykenee pakenemaan mammuttia.

Clearstreamilla on virallisten, arvostettujen pankkien omistamien tilien lisäksi salaisia tilejä, jotka kuuluvat liikeyrityksille tai hämärille pankeille kuten Menatep. Menatep näytteli keskeistä osaa Clearstreamin kolme vuotta sitten puhjenneessa skandaalissa. Venäläisen pankin maine oli kärsinyt pahasti Kremlingate-jupakassa.

Hodorkovskin pankin epäiltiin auttaneen Jeltsinin lähipiirin jäseniä kavaltamaan satoja miljoonia dollareita Kansainvälisen valuuttarahaston Venäjälle myöntämästä lainasta siirtämällä rahat Clearstreamin kautta ulkomaille, muun muassa sittemmin konkurssiin menneeseen Bank of New Yorkiin. Näin väittivät Révélation$-teoksessaan Cedel/Clearstreamin entinen kolmosjohtaja Ernest Backes ja ranskalainen tutkiva journalisti Denis Robert. Kirjan sisältämät Menatep-paljastukset johtivat siihen, että Clearstreamin johtaja André Lussi sai potkut.

SEKÄ CLEARSTREAMIN että Menatepin palkkaamat juristit ovat sittemmin ahkerasti vainonneet Ernest Backesia ja Denis Robertia kunnianloukkaussyytteillä, joista suurin osa on rauennut. Tosin joissakin tapauksissa ne ovat johtaneet symbolisiin sakkorangaistuksiin.

Backes puolestaan jätti yhdessä sveitsiläisen kollegansa, entisen pankkiirin, André Strebelin kanssa Menatepin omistajaa Hodorkovskia ja sen entistä johtajaa Platon Lebedeviä koskevan syyteaineiston sveitsiläisille oikeusviranoimaisille syksyllä 2003.

Keskeiset osat Backesin ja Strebelin syytteistä liittyvät rahanpesuun ja siirtohinnoitteluun, jota Hodorkovski kumppaneineen on harjoittanut Avisma-nimisen titanium-yrityksen sisäisissä kaupoissa. Siirtohinnoittelu tarkoittaa, että yritys myy tavaraa omalle ulkomailla, esimerkiksi veroparatiisissa, toimivalle haaraosastolleen tai tytäryhtiölleen yli- tai alihintaan – näin monikansalliset yritykset saattavat kiertää veroja ja pestä rahaa.

Backesin ja Strebelin aloittama oikeusprosessi on edelleen käynnissä. Venäjän viranomaiset ovat myös saaneet tämän syyteaineiston käyttöönsä ja hyödyntäneet sitä syytteissään Hodorkovskia ja Lebedeviä vastaan.

SAAR-ECHO-LEHDEN mukaan koko Hodorkovski-oikeudenkäynti Venäjällä onkin läntisten öljy-yhtiöiden juoni ja Hodorkovski itse globaalin öljypelin sinisilmäinen uhri.

Saadakseen Jukosin haltuunsa läntisten öljyjättien tuli ensinnäkin saavuttaa sen osake-enemmistö. Osake-enemmistön haltuunotolle oli olemassa porsaanreikä, jonka Hodorkovski itse oli suunnitellut hätävaraksi. Jo ennen vangitsemistaan hän oli sopinut muutoksesta Menatepin säännöissä. Siinä tapauksessa, että hänet vangittaisiin tai mikäli merkittävä osa Jukosista lohkaistaisiin tai myytäisiin, siirtyisi Hodorkovskin omistama osuus hänen ulkomaiselle liikekumppanilleen. Hodorkovskin kumppanin arvellaan olevan Venäjän viranomaisten syytteitä Israeliin paennut Leonid Nevslin.

Kun sopimus kerran oli tehty, piti siis vain saada Hodorkovski vankilaan. Sen jälkeen Jukos olisi kokonaan läntisten öljy-yhtiöiden käsissä. Sekä Menatepin että Jukosin johtajat ovat jo vuosia olleet yhdysvaltalaisia tai brittejä. Ohimennen voi tässä yhteydessä todeta, että Menatepin edellinen johtaja Stephen Curtis, jota pidetään pankin varjo- ja veroparatiisiyritysten verkoston arkkitehtina, kuoli mystisessä helikopterionnettomuudessa viime vuoden maaliskuussa.

JUKOSIN TULEVAISUUS näyttää tällä hetkellä kovin synkältä. Sen sijaan Menatep ilmeisesti elää ja kukoistaa. Venäläinen kausi päättyi konkurssiin jo vuonna 1998, mutta pankki jatkoi sittemmin uudestisyntyneenä Gibraltarissa. Siis veroparatiisissa. Internetsivujensa mukaan kansainvälistä holding-yhtiötä johtavat Tim Osborne ja Kevin Bromley.

Bromley on myös Man-saarella sijaitsevan IFG International Limited -rahoitusyhtiön johtaja. Mansaarikin on veroparatiisi. Mutta ei tämä mitään. Menatep on varmasti kunnianarvoinen rahalaitos. Sen neuvonantajiin kuuluu joukko tunnettuja ja arvostettuja valtiomiehiä, jotka ovat kaiken epäilyn yläpuolella.

Näihin kuuluvat muiden muassa USA:n ja Euroopan teollisuussuhteisiin erikoistunut, Clintonin hallinnon aikainen apulaisulkoministeri Stuart Eisenstadt, Saksan liberaalidemokraattien johtaja ja entinen talousministeri Otto von Lambsdorff sekä itse eu:n verokomissaari 1999–2004 eli hollantilainen Frits Bolkestein, jonka tunnemme myös ajankohtaisen palveludirektiivin isähahmona.

Eikä siinäkään mitään kummaa sillä ennen nopean poliittisen uransa aloittamista Frits Bolkestein toimi useita vuosia öljyjätti Shellin palveluksessa.

Clearstream-skandaalin puhjetessa vuonna 2001 eräät Euroopan parlamentin jäsenet vaativat, että europarlamentti käynnistää oman Clearstream-selvityksen. Ja kukapa saikaan selvityksen estetyksi, ellei samainen herra Bolkestein.

Tietoa ja epätietoa

TÄTÄ KIRJOITTAESSANI Jukosin entinen pääomistaja Mihail Hodorkovski ja Menatep-pankin entinen johtaja Platon Lebedev odottavat yhä tuomioitaan Moskovassa. Ikään kuin vahvistuksena väitteisiini lehdistön yksipuolisesta ja harhaanjohtavasta tavasta käsitellä tätä oikeudenkäyntiä tuli Vesa Kekäleen raportti TV1:n uutislähetyksessä 16. toukokuuta kello 20.30. Siinä puheenvoro annettiin syytettyjen puolustusasianajajalle Robert Amsterdamille sekä Hodorkovskin isälle ja ̌akinpelaaja Kasparoville, jotka olivat oli saapuneet osoittamaan mieltä syytettyjen puolesta. Venäjän viranomaisia ei kuultu, eikä näytelmän tyytyväiselle sivustakatsojalle, moskovalaiselle kadunmiehelle, annettu lainkaan suuvuoroa. Puhumattakaan siitä, että jutun taustoja olisi esitelty.

Mediassa paljon uutisoidun venäläisen Jukos-jupakan sijasta kohdistan huomion miltei kokonaan vaiettuun Menatep-vyyhtiin, jonka langat ulottuvat maailman finanssikeskuksiin: New Yorkiin, Lontooseen, Sveitsiin, Luxemburgiin, Frankfurtiin sekä vero- ja pankkiparatiiseihin, kuten Gibraltariin ja Man-saarelle. Tämän näkökulman avasi minulle Denis Robertin ja Ernest Backesin yhdessä julkaisema teos Révélation$, jonka esittelin Voima-lehdessä 3/2002. Kirja valaisee luxemburgilaisen, nykyään Deutsche Börsen tytäryhtiönä toimivan Clearstreamin esimerkin avulla niitä veronkierron ja rahanpesun mahdollisuuksia, joita digitalisoitu finanssiteknologia nykyään tarjoaa yhtiöille ja pankeille.

MENATEP-JUTTUANI VARTEN olen haastatellut saksalais-luxemburgilaisen Clearstreamin entistä johtajaa Ernest Backesia, joka vuosien varrella on kerännyt laajan kansainvälistä talousrikollisuutta koskevan aineiston. Backes ei kuitenkaan suostunut antamaan käyttööni jutussa mainittua syyteaineistoa Hodorkovskia, Lebedevia ja Golubovitsia vastaan, koska hänen ja André Strebelin aloittama oikeusjuttu Sveitsissä jatkuu paraikaa.

Maailman sosiaalifoorumissa Porto Alegressa 2003 tapaamani yhdysvaltalaisen journalistin Lucy Komisarin lukuisat kirjoitukset ovat myös olleet tärkeitä lähteitä. Hänen 10. toukokuuta Corp Watchin sivuilla julkaisemansa aiheeseen liittyvä artikkeli on ”Yukos Kingpin on Trial”. Suosittelen!

VENÄLÄISEN 1990-LUVUN, yksityistämisten ja uusrikkaiden luokan nousun ymmärtämiseksi olen hyödyntänyt sosiologi Boris Kagarlitskin From Yeltsin to Putin -teosta; olen myös saanut sen kirjoittajalta kommentteja tähän juttuun. Kagarlitski katsoo, että länsilehdistön jutut Hodorkovskista ovat yleensä järjettömiä, mutta hän varoittaa samalla näkemästä mitään edistyksellistä Putinin hallinnon Jukosia koskevissa toimissa.

Kysymys on siitä, että omaisuutta siirretään yhdeltä oligarkkiryhmältä toiselle, joka on nyt kehittymässä Putinin Pietarin tiimin ympärillä. Maailmanlaajuinen taistelu öljyvarannoista luo tietenkin raamit tapahtumille, mutta se ei riitä Jukos-jupakan selitykseksi varsinkaan siksi, että läntiset öljy-yhtiöt ovat hankkineet osia myös esimerkiksi Lukoilista (Conoco Philips), TNK:sta (BP) ja Sibneftista, Kagarlitski toteaa.

SALALIITTOTEORIA GLOBAALISESTA ÖLJYPELISTÄ esiintyy puhtaimmillaan Saar-Echo-verkkolehden moniosaisessa artikkelisarjassa ”Von Clearstream bis Yukos”. Sen kirjoittaja, jonka väitetään olevan muuan düsseldorfilainen tutkiva journalisti Frank Krüger, leimaa Backesin Saksan tiedustelupalvelu BND:n ja Lucy Komisarin puolestaan CIA:n agentiksi.

”Melkoisen naurettava väite varsinkin siksi, että artikkelini ovat liki poikkeuksetta kriittisiä Yhdysvaltoja kohtaan”, letkautti Lucy Komisar, kun pyysin häntä kommentoimaan väitettä. Backes puolestaan kertoo yrittäneensä selvittää, kuka tämä Frank Krüger oikeastaan on, ja sanoo epäilevänsä, onko koko miestä edes olemassa.

http://saar-echo.de/news.php?news_ID=18524

www.corpwatch.org/article.php?id=12236

Mikael Böök