Mystinen muutos Schengen-maiden viisumikäytännöissä jäädytti nuorisovaihtohankkeen.

Miksi Mohammad ei saa tulla Raumalle puhumaan rauhasta? Mystinen muutos Schengen-maiden supersalaisissa viisumikäytännöissä on jäädyttänyt nuorisovaihtohankkeen.

Mohammad Almasrin pitäisi nyt olla Raumalla. Vaan eihän hän ole.

”Tuntuu, kuin jalat olisi amputoitu. Me palestiinalaiset emme voi mennä eteen- emmekä taaksepäin.”

Rauman sijaan Almasri on kotonaan Yarmoukin pakolaisleirillä Syyriassa. Jalaton olo johtuu siitä, että Almasrille on juuri selvinnyt, ettei kukaan yarmoukilainen ole enää tervetullut Suomeen.

Ulkoministeriön virkamiehen mukaan Almasri ja muut nuoret palestiinalaiset voivat kaikin mokomin jatkaa taiteen tekemistä ja ihmisoikeuksista puhumista – kunhan tekevät sen jossain muualla kuin Euroopassa.

Schengenin sopimuksen myötä Euroopan sisäiset rajat hiljalleen katoavat ja ulkorajoja vartioidaan entistä tarkemmin. Jotta hämäräveikot jäisivät maanosamme ulkopuolelle, on maahantulokäytäntöjä yhtenäistettävä ja poliisiyhteistyötä jykevöitettävä. Siksi silloin, kun Syyriasta lähtee viisumihakemus Suomeen, se on hyväksytettävä viranomaisilla ympäri Eurooppaa.

Johonkin tämän prosessin outoon rakoon on jäänyt 28-vuotias sosiologian opiskelija, runoilija ja nuoriso-ohjaaja Almasri sekä melkoinen joukko hänen nuoria suojattejaan yarmoukilaisesta nuorisokeskuksesta. Ryhmän oli määrä saapua marraskuussa Raumalle tapaamaan paikallisia nuoria, valokuvaamaan ja tekemään lyhytelokuvia. Almasrin, ryhmän ohjaajan, piti saapua edeltä.

Viisumihakemukset eivät vain mene läpi. Kukaan ei oikein osaa selittää miksi. Viitataan epämääräisesti Schengen-maiden Vision-tietokonejärjestelmään, sen vaatimiin lausuntokierroksiin ja sen salaiseen listaan riskimaista. Epäillään, että koneistettu systeemi hylkää automaattisesti tiettyjen ryhmien hakemukset.

Jokin Schengenin maahantulovalvonnassa tuntuu muuttuneen radikaalisti. Tarkempi tieto onkin sitten salaista.

Syyriassa, Jordaniassa ja Libanonissa asuu vakituisesti noin miljoona palestiinalaista, joilla on asuinmaan myöntämä henkilöllisyystodistus. Niissä kansallisuudeksi määritellään tavallisesti ”palestiinalainen”.

Raumalaisen kulttuurituottajan Kirsi Koivusen käsityksen mukaan tässä on ongelma: jostain syystä Schengen-maat ovat viimeksi kuluneen vuoden aikana päättäneet sulkea ovensa näiltä ulkopalestiinalaisilta. Siihen viittasi suurlähetystön kommentti, kun Mohammad Almasrin viisumihakemus hylättiin ensimmäistä kertaa.

”He sanoivat, että tietokonejärjestelmä ei tunnista kansalaisuutta. Vaihtoehtoa ’palestiinalainen’ ei ole olemassa.”

Viime vuonna Almasri sai kaikessa rauhassa tulla Suomeen vapaaehtoistöihin. Pitkä reissu sujui hyvin ja Almasrista pidettiin. Erityisen suuren vaikutuksen hän teki Raumalla toimivan Kulttuurisen nuorisokeskuksen henkilökuntaan, ja suunnitelma nuorten ryhmätapaamisista alkoi kypsyä. Ensimmäisen tapaamisen oli määrä tapahtua Raumalla tämän vuoden marraskuussa, ja suomalaisten nuorten oli tarkoitus lähteä vastavierailulle Syyriaan ensi vuonna.

Euroopan unioni rahoittaa projektia kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMO:n kautta. Schengenin sopimus on osa Euroopan unionin sopimuskokonaisuutta. Miksi ihmeessä rahaa on edes myönnetty hankkeelle, joka ei voi toteutua unionin omien sääntöjen puitteissa?

”Yhdellä kädellä annetaan ja toisella otetaan”, pohtii Kirsi Koivunen. ”Vierailuja kovasti odottaneet nuoret saavat tästä todella masentavan kuvan politiikasta. Eräs yarmoukilaisnuori sanoi, että parempi on kuolla nälkään kuin antaa sielun näivettyä.”

Mohammad Almasri sanoo ymmärtävänsä suomalaista kulttuuria. ”Tiedän, että suomalaiset rakastavat vapautta ja haluavat sitä myös muille kuin itselleen. Siksi uskon, että matka onnistuu vielä.”

Projektin puitteissa Yarmoukin pakolaisleirissä toimivan Jafran nuorisokeskuksen aktiivien oli määrä tutustua samanikäisiin raumalaisnuoriin näiden omassa ympäristössä. Hankkeen tavoitteena on estää syrjäytymistä, kehittää demokraattista ajattelutapaa ja aktivoida nuoria yhteiskunnalliseen toimintaan.

”Me olimme tulossa Suomeen aktivoimaan kulttuurien välistä viestintää. Etenkin tämän viisumisotkun jälkeen on selvää, että meidän on yritettävä ymmärtää toisiamme paremmin.”

Koivunen on yrittänyt koko syksyn ajan ymmärtää, mistä viisumikiellossa on kyse ja miten sen voisi kiertää. Nyt tilanne näyttää umpikujalta. Lähetystöhenkilökuntakaan ei osaa suositella muuta kuin yhteydenottoja poliitikkoihin, jotta nykyistä viisumipäätösprosessia saataisiin muutettua. Se muutos ei taida onnistua tarpeeksi ajoissa tämän projektin pelastamiseksi.

Ulkoasiainsihteeri Timo Täyrynen uskoo, että viisumin epäämisessä ei ole kyse sen kummemmasta kuin lähetystöhenkilökunnan epäluulosta.

”Näissä tilanteissa lähetystö joutuu arvioimaan, palaako tämä ihminen kotimaahansa”, Täyrynen selittää. Hän tuntuu olevan vakuuttunut siitä, että Rauman hankkeen takana on yarmoukilaisten halu loikata Suomeen. ”Pakolaisleirille ei kukaan palaa. Se on varma.”

Kirsi Koivunen on järkyttynyt Täyrysen arviosta. ”Ulkoministeriössä ei lainkaan tiedetä, millaisesta paikasta on kyse. Yarmouk on ihan normaali osa Damaskusta. Siellä käydään koulua ja tehdään töitä. Jafran nuorisokeskuksesta on matkustanut paljon nuoria eri puolille Eurooppaa, eikä seitsemän vuoden aikana yksikään ole jättänyt palaamatta takaisin Yarmoukiin.”

Viime vuonna Almasrilla ei ollut vaikeuksia päästä Suomeen. Silloin hän myös palasi kiltisti kotiin sovittuna ajankohtana. Miksi Almasriin ei nyt luoteta, mikä linjaus on muuttunut? Timo Täyrysen mukaan ei mikään: Vision on toiminut vuosikausia samoilla säännöillä.

Täyrysellä ei ole tarjota vinkkejä Almasrille ja Jafran kulttuurikeskuksen nuorille. Rajat ovat heille kiinni ja sillä selvä.

”Jos tällaista hyväätarkoittavaa toimintaa halutaan harjoittaa, sitä pitäisi tehdä paikoissa, joissa Schengen-säännöt eivät päde. Joko siellä kotipaikassa tai sitten jossain muualla, Euroopan ulkopuolella.”

_______________

Ikuiset pakolaiset

Runsaan sadantuhannen asukkaan epävirallinen pakolaisleiri Yarmouk perustettiin vuonna 1957. Syyriassa on kymmenkunta virallista leiriä, Jordaniassa samoin, Libanonissa kaksitoista. Vanhimmat leirit perustettiin jo vuonna 1948 Israelin itsenäisyyssodan jälkeen. Ajan myötä ne ovat muuttuneet telttakaupungeista hökkelikyliksi, sitten aivan tavallisiksi naapurustoiksi.

Kaikki kotinsa jättäneet palestiinalaiset eivät suinkaan asu leireissä. Virallisten ja epävirallisten leirien lisäksi miljoonia palestiinalaisia elää tilastojen ulkopuolella eri puolilla Lähi-itää.

YK:n palestiinalaisia pakolaisia avustava järjestö UNRWA luokittelee myös pakolaisten jälkeläiset pakolaisiksi. Suuri enemmistö nyt elossa olevista palestiinalaispakolaisista ei ole ikinä käynyt isiensä mailla. Näin on syntynyt Mohammad Almasrin sukupolvi, kolmannen ja neljännen polven pakolaiset, joiden yhteys suvun kotimaahan rajoittuu isovanhempien tarinoihin.

_______________

Hanna Nikkanen