Arvostelussa Pekko Käpin Rammat jumalat.

Jo Pekko Käpin Rammat jumalat -levyn kannesta käy ilmi, että ollaan erikoisen äärellä. Miehen nimi on kirjoitettu fontilla, joka vaikuttaa 1980-lukulaiselta neon-pop-duon ja death metal -bändin rakkauslapselta.

Nimensä alla Käppi venyttelee piloottilasit päässä, yläosattomana, näyttäen yrmeältä Rob Halfordilta.

Seuraava yllätys odottaa kuulijaa levyn pyörähtäessä soittimessa ensikertaa. Avausraita Sonja muistuttaa erehdyttävästi
Tuomari Nurmion Lasten mehuhetkeä, tosin jouhikolla soitettuna.

Pelimanniperinne ja murisevat soundit kohtaavat toisensa kun Käppi tulkitsee kansanlauluja sekä uusiotuotantoa, jota sanoittamassa on ollut muun muassa Kauko Röyhkä. Slaavilainen melankolia ja finno-ugrilainen historia tanhuavat perinnesoitinten ja rockbändin tahtiin.

Käppi lainaa menneitä ja luo uutta ilman kansallisen kulttuurin häpeilyä. Ehkä yhtä aikaa soivat menneisyys ja nykyisyys kuulostavat tulevaisuudelta.

Pekko Käppi: 
Rammat jumalat. 
Helmi Levyt 2013. Neljä tähteä.

Jari Tamminen