Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Perhe on sairas

Lukuaika: < 1 minuutti

Perhe on sairas

Arvostelussa Jodie Fosterin elokuva Majava.

Jodie Fosterin Majava kertoo amerikkalaisen ylemmän keskiluokan perheen sisäisestä murenemisesta. Sen syynä on Mel Gibsonin esittämän perheenisän masennus.

Majava toistaa kiusallisesti Sam Mendesin American Beautyn (1999) perusasetelmaa. On hulluksi tuleva perheenisä, itsellisyyttään hakeva äiti ja perheen tunteiden autiomaata pakenevat nuoret. Fosterilla absurdin ja traagisen suhde ei asetu missään vaiheessa vastaavaan tasapainoon kuin Mendesin mestariteoksessa. Näyttelijätyössäkin on pinnistämisen makua.

Suurin ongelma on siinä, että tarinaa paketoidessaan Foster tarrautuu kyseenalaistamiinsa perhemyytteihin. Juuri niihin, joiden onttouden paljastamisessa American Beauty onnistui erityisen hyvin.

Fosterin eduksi on silti todettava, että jos riman asettaa kolmeen metriin ja menee sen alta noin metrin, on silti hypännyt korkeammalle kuin suurin osa muista.

Jodie Foster: Majava.
Teattereissa nyt. Kolme tähteä.

Tuomas Rantanen