Arvostelussa poliittinen kirja Uuden työn sanakirja.
Työelämässä selviäminen on epävarmaa ja erityisesti nuoria koetellaan pätkätyöläisyydellä. Pätkätyöläisyyttä ja epävarmuutta kutsutaan paremmissa piireissä sivistyssanalla ’prekaari’.
Kauanhan aktivistiskenessä kiisteltiin siitä, onko koko termi sopiva ja toimiiko sen taustalla oleva italialainen uusmarxilainen teoria Suomessa. Näyttäisi toimivan.
Prekariaatin perusoppimääränä toimiva Uuden työn sanakirja pursuaa sanoja, joita kaikki eivät ymmärrä. Postmodernin ymmärtämättömyyden ymmärtämiseen meni meiltä yli 20 vuotta, nyt sen tilalle tuputetaan sanaa ’postfordismi’. Sana viittaa Fordin tehtaiden uuteen liukuhihna-ajatteluun viime vuosisadan alkupuolella.
Ei siis kovin uusi oivallus.
Prekariaatin ja proletariaatin samankaltaisuus ei ole kuviteltua. Prekariaatin teoria on lähtökohdiltaan marxilaista.
Fordismikin sopii tähän kuvaan, sillä jo Lenin ihaili USA:ssa nimenomaan Henry Fordin kykyä laittaa tuotanto rullaamaan. Seuraukset Neuvostoliitossa tiedetään, tuotantomäärät ja työntekijämassat tehtailla olivat huikeat, mutta laatu, todellinen tehokkuus, jakelu, markkinat ynnä muu toissijainen tökkivät pahasti.
Postfordistinen aika tarkoittaa itse asiassa sitä, että vastuuta ei kannakaan valtio tai suuryritys, vaan se lykätään työntekijöille ja alihankkijoille. Tämä näkyy erityisesti Nokian tapauksessa. Kun alihankkijat Perlos ja Elcoteq saneeraavat tai muuttavat halvemman tuotannon maihin, ei sanota, että Nokiasta tämä johtuu.
Vastuu on yksilöllistetty ja suuryhtiön on näin mahdollista toimia reaaliajassa lyhyillä työsopimuksilla ja mahdollisimman pienillä työntekijämäärillä.
Kun avaa Uuden työn sanakirjan, on vääjäämättä selvää, että kyseessä on ideologinen teos. Nettitietosanakirja Wikipedian mukaan ”ideologia on ideoiden kanonisoitunut kokoelma, visio ja näkökulma todellisuuteen. Se on sisäistetty kokoelma mielipiteitä tai arvioita, niitä yhteensitovaa teoriaa sekä paradigmaa, josta teorian ja todellisuuden suhdetta tarkastellaan. Yleensä ideologia on nimenomaan poliittista ajattelua. Poliittiseen ideologiaan sisältyvät aina tietyt arvot ja keinot näiden saavuttamiseksi. Toisinaan konfliktit eri ideologioiden tai poliittisten ajattelutapojen välillä koskevat nimenomaan arvoja, usein taas arvoista ollaan periaatteesta samaa mieltä, mutta keinoista eri mieltä.”
Ideologisuus ei ole kuitenkaan välttämättä merkki siitä, että toiminta olisi pelkästään idioottimaista. Ennemminkin se on oire siitä, että teorian ja tekojen välillä on suhde. Teot vaativat uskoa periaatteisiin siinä missä muussakin toiminnassa.
Sokeaa ideologisuutta kapitalismiuskon lisäksi suomalaisessa politiikassa ei ole.
Wikipedia on pätkätyöläisten teorian mukaan selkeä esimerkki siitä, miten nykykapitalimismi näinä prekaareina aikoina toimii. Ihmiset tuottavat ilmaiseksi paikoitellen lähes sanakirjaikoni Encyclopedia Britannican tasoista jälkeä kaikkien ilmaiseen käyttöön. Tämä on sitä ilmaistyöllä tuotettua öljyä, joka pitää kapitalismin rattaan pyörimässä ilman että itse koneisto leikkaisi kiinni.
Uuden työn sanoilla sanoen kyse on ’yleisälystä’, Marxin sanoin General Intellectista. Tällä lähes salaliittomaisella käsitteellä tarkoitetaan sitä, että kapitalistista yhteiskuntaa ja globalisaatiota ei enää niinkään ohjaa tavaratuotanto vaan tiedon tuottamisen erilaiset muodot. Tämän tiedon ydintä pätkätyöläisten teoreetikot kutsuvat yleisälyksi.
Marx oletti, että yleisäly syntyisi vasta kommunismissa, mutta nykykapitalismi yllätti jälleen. Tosin tietotyöläisyys ei olekaan ollut vapautus työläisille vaan päätetyöskentelyyn sidotun uuden työläisen synty.
Vaateet perustulosta perustuvat sille oletukselle, että nykyinen kapitalismi–hyvinvointivaltio-akseli kestää.
Prekaarin teoriaan ei kuulu oletusta, että suuri ympäristö- tai talousromahdus odottaisi oven takana.
Itse asiassa prekaariliike ei kokonaisuudessaan halua pelkästään töitä, koska koko työn käsite erityisesti luovalla luokalla kattaa koko persoonan. Tietotyöläinen laittaa työssään peliin koko elämän, kaikki henkilökohtaiset ominaisuutensa, kun taas kapitalisti maksaa pelkästään tuloksesta. Koko työn ja elämisen suhde olisi mietittävä uudestaan.
Vaikka kirjaa lukiessa välillä joutuukin huutamaan, että nyt on liikaa filosofis-taloudellista teoriahöttöä, on kirja tärkeä panostus tärkeään asiaan. Se pakottaa tarkentamaan.
Kimmo Jylhämö
Uuden työn sanakirja. Toim. Mikko Jakonen, Jukka Peltokoski, Akseli Virtanen. 489 s. Tutkijaliitto 2006.
Voima
