Suomessa vihreät teknokraatit, sotahullut oikeistolaiset, aseistakieltäytyjähipit, kotimaisen sotateollisuuden myyntimiehet ja aluepolitiikan kriitikot haluaisivat ajaa armeijan alas. Tilalle haluttaisiin ammattiarmeija.
Suomessa vihreät teknokraatit, sotahullut oikeistolaiset, aseistakieltäytyjähipit, kotimaisen sotateollisuuden myyntimiehet ja aluepolitiikan kriitikot haluaisivat ajaa armeijan alas.
Tilalle haluttaisiin ammattiarmeija.
Edes inhottavaa tappamista ei saa antaa ammattilaisille. Mikä muu kuin viha armeijaa ja pakollista palvelua kohtaan opettaisi, että sota on turhaa?
Minäkin vihaan armeijaa.
Armeijan supistamista perustellaan säästöillä mutta myös uudella teknologialla. Missä nykyaikaisessa maailman sodassa teknologia olisi ratkaissut? Somaliassa, Kongossa, Vietnamissa, Irakissa?
Teknologia vie vain ruumiit pois näkyvistä ja tekee tappamisesta tehokkaampaa.
Vielä hullumpaa on uskoa, että ”humanitaarinen interventio” eli sotilaallinen kriisintorjunta ratkaisisi konfliktit. Milloin se on auttanut?
Sotaa käydään myös journalismilla. Viime keväänä toimittaja Heikki Aittokoski kirjoitti Helsingin Sanomissa virolaiskomppaniasta EstCoystä, joka toimii Afganistanissa Helmandissa.
Aittokosken mukaan ”virolaiskomppania yrittää tehdä hyvää Helmandissa. Siksi tarvitaan tarkka-ampujia, jotka tappavat tehokkaasti.”
”Tässä on tietysti älyllinen ristiriita. EstCoy pyrkii tekemään Afganistanissa hyvää, samoin kuin koko kansainvälinen Isaf-yhteisö. Siihen tarvitaan tarkka-ampujia, jotka tappavat talebanit, jotka pyrkivät tekemään pahaa”, jatkoi Aittokoski artikkeliaan.
Aittokoski haastatteli virolaista Üllaria, jolla on suuri vastuu. ”Jos Üllar erehtyy ja ampuu siviilin, hän rikkoo kansainvälistä oikeutta ja tekee hirveää hallaa virolaiskomppanian ja paikallisväestön suhteille.”
Aittokoski työskenteli sotilaskomppaniaan sijoitettuna (embebbed) toimittajana. Minä en ole pystynyt lukemaan sotilaskoneistoon sijoitettujen toimittajien juttuja muuna kuin sotapropagandana.
Tanskalaisen Janus Metzin dokumenttielokuva Armadillo haastaa tämän näkemyksen, vaikka siinäkin perussanoma pysyy hyvin sodan raamittajien hyppysissä (lue Metzin haastattelu sivulta 26).
Sodanpuolustajat eivät hätkähdä. ”Haluamme, että tytöt pääsevät kouluun”, he perustelevat Afganistanissa olevia joukkoja. Tytöt eivät ole päässeet kouluun, mutta iskulause on pysäyttävän tehokas.
Irvokkainta Metzin Armadillossa on se hetki, kun tanskalaissotilaat maksavat afgaanimiehelle menetyksistä. Tämä kertoo menettäneensä omaisiaan ja talonsa. Sotilaat vaativat miestä olemaan täsmällisempi. Mies luettelee menettäneensä kotinsa, lautaset, verhot, vaimon, lapsen…
Sotilaat kuuntelevat listaa ja maksavat miehelle suoraan puhtaana käteen. Viimeistään tällä hetkellä pitäisi tajuta, että kaikki on menetetty. Mitään suhdetta paikallisväestöön ei ole.
Ammattisotilaan psykologia on yksinkertainen. Odottaminen on tylsää, taistelu ja tappaminen jännittävää.
Myös Norjassa kohistaan skandaalista. Sotilaat kertovat, että tappaminen on oikeastaan kivempaa kuin seksi, bedre en sex.
Suomessa Afganistanissa olevia sotilaita kutsutaan yleensä rauhanturvaajiksi. Silti he ovat osa Isaf-joukkoja, siis sodan yhden osapuolen palveluksessa. Ennen vanhaan rauhanturvaajia käytettiin ainoastaan silloin, kun sodan osapuolet sitä halusivat. Ainoastaan itsepuolustus oli sallittua.
Mutta onhan rauhanturvaaminen tylsää. Se ei tarjoa pakoa asevelvollisuudesta, tappamisen jännitystä eikä rahaa aseyhtiöille.
Vähän kuin vetäisi käteen.
Kimmo Jylhämö
