Rahan voima: Erilaiset sisäpiirisuhteet, juorut ja muu elämän koreus määräävät keskeisesti ketkä ja kuinka äkkiä nousevat uusiksi miljardööreiksi.
Finanssikonserni FIM Mikonkadulta siirtyy islantilaisille. Nordea on ruotsalainen ja Sampo tanskalainen. Helsingin Arvopaperipörssi myytiin tukholmalaisille. Eipä hätiä mitiä, sijaitseehan Helsingissä OMX-Börsin tynkä. Ja Handelsbankenissakin puhuvat suomea.
Pankkiiriliike FIM:n suuruuden loi Seppo Sairanen. Hänet pantiin Kari Uoti -kaveruudesta poseen. Mies lyö hanskat tiskiin ja myy firman. Islantilainen riskirahoituskonserni Glitnir maksaa FIM:stä 350 miljonaa euroa. Maksu suoritetaan käteisellä niille, jotka rahaa haluavat. Osa FIM:n omistajista luovuttaa omistusosuutensa Glitnirin osakkeita vastaan. Glitnir valmistaa tätä varten uusia osakkeita.
Absurdeinta näissä kauppaoperaatioissa ovat itse kauppamiehet ja -naiset. He ovat finassikortteleiden kauneimpia ihmisiä, upeiden autojen ja tiptop-asujen eliittiä. He ovat käyvinään kauppaa ruisjauhoista tai riisistä. Oikeasti he arvuuttelevat näiden hintoja viikkojen ja kuukausien päähän.
Kun kahdella pelurilla on eri käsitys, tasapaino löytyy rahaa siirtämällä. Erilaiset sisäpiirisuhteet, juorut ja muu elämän koreus määräävät keskeisesti ketkä ja kuinka äkkiä nousevat uusiksi miljardööreiksi.
Arvopaperisälän voi vaihtaa perusrahaksi läpinäkyvin noteerauksin. Sellaisia syntyy esimerkiksi turkishuutokaupassa Vantaalla. Sitten finanssikatujen tyyliniekat selvittävät sinikettunahkapinkkojensa netot. Valtiot takaavat sopimusten täytäntöönpanon. Finanssisäädyllä tosin on omakin private justice, suomeksi välimiesoikeus. Rahamaailmassa nämä yksityistuomiot ovat ensisijaisia. Niskottelu talttuu vertaisfirmojen boikotilla. Alatasoilla eräät moottoripyöräveljestöt toimivat oikeudenpalvelijoina.
Rahasäädyn sisäinen säätely olisi säilyttänyt FIM:n suomalaisena. Rahoitustarkastuksen varatuomarit varastivat asian itselleen.
Hallintomme näyttää haluavan vaihtaa suomalaiset omistajat ulkomaalaisiksi kaikilla elinkeinoaloilla. Kohta Helsingin kaupunki myynee vuokratalonsa pääomasijoittajakonsortiolle. Suomen vaalinäyttämöllä näytellään kansakuntaa ja kansantaloutta. Siis fiktiota. Suostuttelu-huiputusta.
Japani on toista. Siellä pidettiin sitkeästi läpi 1990-luvun “lamaa” vastoin Wall Streetin ja Harvardin valistusta.
Pankeissa liikeyritysten lainoja uusittiin nollakorolla. Japanilaiset eivät välittäneet ulkomaalaisten väitteistä, että lainat olisivat ongelmaluottoja. He käsittivät ne yhteistahtonsa näytöksi ja ilmaukseksi solidaarisuudesta. Samalla japanilaiset eivät käynnistäneet konkurssiaaltoa, josta City ja Nykki olisivat puraisseet hedelmällisimmät haukkaukset.
Financial Times kovisteli 2.2.2007 pääkirjoituksessaan taas Japanin lainsäätäjiä. Se vaati, että pitäisi sallia ulkomaalaisten tarjota osakkeitaan maksuiksi japanilaisyrityksistä.
Japanissa omistajapiirit haraavat vastaan. He eivät sulata tavara- ja palveluliiketoimien alistamista finanssi-insinööreille. Japanissa paikallinen elinkeinoelämän keskusliitto Keidanren ylläpitää kansalaiskeskustelua ja puolustaa omintakeista japanilaista elämäntapaa, arvonannon ja vastuunkannon eetosta. Jääpi nähtäväksi kuinka uusi pääministeri Shinzo Abe puun ja kuoren välistä punnertautuu. Mutta ainakaan japanilaisten ei tarvitse elää huppu silmillä ja omien isokenkäistensä harhaan taluttamina.
Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja.
Jukka Sjöstedt
