Ota offia

Lukuaika: < 1 minuutti

Ota offia

Tampereen teatterikesän kotimainen ohjelmisto esittelee hieman yllätyksettömästi menneen vuoden teatteritapauksia.

TAMPEREEN TEATTERIKESÄN kotimainen ohjelmisto esittelee hieman yllätyksettömästi menneen vuoden teatteritapauksia – nimenomaan tätä sanamuotoa lehdistökritiikki ympäri Suomen käytti muistaakseni ainakin Kajaanin Kolmesta sisaresta, Q-teatterin Putoavista enkeleistä sekä Tampereen Teatterin ja Aurinkoteatterin Kokkolasta.

Ulkomaisessa ohjelmistossa voisikin olla maailmankuvan laajentamisen paikka: Islannista saapuva Vestuport-ryhmä tulkitsee kuulemma Shakespearea sirkuksen kielellä.

Ja onhan onneksi vielä pääfestivaalin yhteydessä toimiva OFF Tampere -festivaali, joka tarjoaa 30 vähemmän tunnettua teatteritapausta. Off-toiminnasta vastaava festivaalisihteeri Laura Valoma kertoo, että mukana on koko perheen ohjelmistoa sekä tanssia, lausuntaa ja ensi-iltojakin.

Off-toiminnan periaatteena on tasapuolisuus: jokainen, joka maksaa 140 euron osallistumismaksun pääsee mukaan. Mahdollisuutena on tietenkin tulla huomatuksi. Valoma ei tosin suoralta kädeltä muista yhtään Tampereen offista suurille lavoille ponnistanutta menestystarinaa.

Voiko siis puhua turn on -ohjelmistosta ja turn off -ohjelmistosta? Ennen puhuttiin kai undergroundista, mutta viime aikoina olen kuullut lähinnä sanaa off. Liekö siis ideologinen ilmaisu vaihtunut tuotannolliseen luokitukseen. Totta on, etteivät underground ja off ole mitenkään suoraan rinnakkaisia rakenteita – tai että toinen estäisi toisen olemassaoloa. Väitän kuitenkin, että ne syövät toistensa energiaa.

Offiin osallistuvat ovat varmasti innoissaan, kun pääsevät Teatterikesään, ja haamufestivaali epäilemättä tarjoaa myös yleisölle hienoja kokemuksia. Kyseessä on kuitenkin markkinataloudelle ominainen taipumus kääntää vastaliikkeet ja marginaali-ilmiöt osaksi suurempaa rakennetta. Sen sijaan, että järjestettäisiin omat vaihtoehtoiset teatterifestivaalit nimeä myöten, suunnitellaan Teatterikesän markkina- aukkoja täyttävä off-festivaali.

Tampereen Teatterikesä 8.–14.8.

www.teatterikesa.fi

Jussi Moilanen

  • 9.9.2009