Viisi: Tim Guestin Oranssi poika viidellä teesillä.

1. Paluu sirpaleiseen lapsuuteen aikuisten unelmatehtaissa. Aurinko värjää kommuunin oranssiksi, ihmiset värjäävät vaatteensa oransseiksi, mutta kommuunin ytimessä värjöttelee pieni poika sinisenä yksinäisyydestä. Kaikkien nähtävillä, mutta huomaamattomana

2. Valaistumisen kautta voimme jättää painovoiman hautoihin ja levitoida rakkauden troposfääriin. Mutta entäpä jos juuret ovat vielä niin syvällä maassa, ettei pysty elämään päässä? Buddhakentällä vilkuttamassa, kun oranssi bussi lipuu ohi ottamatta kyytiin, pakokaasua niellen ja silmät kirvellen.

3. Kertojan hellän sarkastinen tapa havainnoida yhteisöä ja sen ihmisiä on ilahduttavan objektiivinen ja tarina välttääkin pateettisen selviytymistarinan sudenkuopat. Mustavalkoiset valokuvat menneisyydestä värittyvät lukijan mielessä tarinan edetessä tunteiden ja tapahtumien kuvakirjaksi.

4. Jään odottelemaan tosi-tv-ohjelmaa amerikkalaisesta ihannekommuunista, jossa elämäänsä ja yhteiskuntaan pettyneet ihmiset viedään punaniskojen keskelle rakentamaan harmonista yhteisöä sovussa ulkomaailman ja itsensä kanssa. Joka viikko itsekkäimmät ja valaistumattomimmat äänestetään ulos zen-henkisillä ”autuuskäräjillä” jeesuslehdossa. Ehkä formaatti on toimivampi, kun siltä viedään todellisuuspohja.

5. Jos henkisyyden hinta on menneisyytensä ja historiansa hävittäminen, niin syntyykö silloin uudestaan äitinä tai isänä vai lapsena? Painolastin poistaminen oranssilla katumuspillerillä ei katkaise lapsen fyysistä ja henkistä kaipuuta, mutta voi viedä kadoksiin. Guru tahtoo kaikkien syliin, äiti tahtoo gurun syliin ja lapsi äidin syliin.

Lukija: Sami Niskanen, sekava työläinen

Kirja: Tim Guest. Oranssi poika. Suom. Arto Schroderus. 335 s. Otava 2005.

Voima