Presidentti Salvador Allenden elämänkerrassa ei mainita kertaakaan hänet syrjäyttäneen diktaattorin nimeä.

Tänä syksynä Chilen demokraattisesti valitun sosialistisen presidentin syrjäyttämisestä verisessä vallankaappauksessa on kulunut neljäkymmentä vuotta. Jesús Manuel Mártinezin teos Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet on seikkaperäinen kuvaus legendaarisen presidentin elämästä.

Kirjan suomenkielisestä nimestä huolimatta elämäkerran pääpaino on muualla kuin kohtalokkaassa 1970-luvussa, ja tämä on monessa mielessä kirjan suurin ansio. Martínezin silmiinpistävin valinta on, että hän viittaa vain muutaman kerran Allenden syrjäyttäneen sotilasjuntan johtajaan ja maata 17 vuotta hallinneeseen diktaattori Augusto Pinochetiin eikä mainitse tätä kertaakaan nimeltä.

Valinta on toimiva. Allende ja hänen kansanrintamahallituksensa Unidad Populár eivät jää, kuten yleensä, häntä seuranneen hirmuhallinnon varjoon. Sen sijaan chileläisen yhteiskunnan ja politiikan kehitys vuosisadan alusta lähtien tulee tarkasti analysoiduksi.

Avaramman näkökulman ansiosta Allenden hallituskausi näyttäytyy pikemminkin loogisena jatkumona edellisten vuosikymmenten progressiiviselle kehitykselle kuin vallankumouksellisena ja provosoivana muutoksena.

Historian tarkastelu myös auttaa asettamaan diktatuurin ääriuusliberaalisen talousmallin perineen nyky-Chilen laajempaan kontekstiin.

Esimerkiksi viime vuosina vahvistunut opiskelijaliike ja kymmeniätuhansia protestoijia keränneet mielenosoitukset laadukkaan julkisen koulutuksen puolesta eivät tule tyhjästä. Julkinen koulutus oli maan selkäranka ja ylpeyden aihe vuosikymmeniä ennen kuin se romutettiin diktatuurin aikana.

Allenden henkilökohtaisesti tuntenut, Chilessä Allenden hallinnon aikana työskennellyt espanjalainen Martínez kuvaa kunnioituksella Allenden elämää poliitikkona, lääkärinä ja oman tien kulkijana. Vihjaukset Allenden henkilökohtaisesta elämästä sekä anekdootit hänen omalaatuisista tavoistaan luoda poliittisia kontakteja tai toiminnasta vapaamuurarina pysyvät sivuroolissa.

Antoisinta elämäkerrassa ovat kertomukset Allendesta lääkärinä: lääkärin eettinen vakaumus oli erottamaton osa poliitikon yhteiskunnallisia näkemyksiä. Lääkäri-Allenden opiskeluajan suurin kiinnostuksen kohde oli sosiaalinen lääketiede. Urbaani köyhyys ja koulutuksen puutteen vakavat terveysseuraamukset ovat edelleen ajankohtaisia Chilessä.

Martínez toteaa, että Allenden 1930-luvun ajatukset siitä, että seksuaaliterveyttä pitäisi opettaa kouluissa, olivat Chilessä kiisteltyjä vielä 50 vuotta myöhemmin – ne ovat sitä edelleen 80 vuoden jälkeen.

Kirja nostaa esiin chileläisen politiikan kiinnostavan piirteen: pienikokoisessa maassa myös poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen eliitti on pieni, ja sen edustajat tuntevat toisensa hyvin.

Martínez maalaa ihailevan kuvan siitä, että perinteisesti eri puolueiden johtavat poliitikot olivat lapsuudesta lähtien toisensa tuntevia perheystäviä. Parlamentissakin poliittinen debatti käytiin herrasmiesmäisesti 1960-luvulle asti. Kirjailija kuvaa haikeana sitä, että poliittisen eliitin ystävyyden ja kunnioituksen kulttuuri ei ole palannut diktatuurin jälkeen.

Vaikka pienen ja suljetun eliitin ihanteellisuus on syytä kyseenalaistaa, Martínez kuvaa vakuuttavasti sen mahdollistamaa humaanisuutta sekä mitä erikoisimpia puoluepoliittisia liittoutumia.

Kirjoittaja on asunut & työskennellyt Chilessä & tehnyt gradunsa chileläisestä naisasialiikkeestä.
Jesús Manuel Martínez: Salvador Allende & Chilen kohtalonvuodet. Into 2013. 390 s. Neljä tähteä.

Anni Pietarinen