Pohjoisirakilainen Kirkukin kaupunki makaa valtavan öljyalueen päällä. Toimittaja Kirstiina Koivunen kertoo kurditaistelija Haseb H. Hamzan tarinan matkasta toimittajakoulun penkille.
Menin Irakin armeijan sotilaaksi viime vuosikymmenen puolessa välissä, ettei perheeni olisi joutunut muuttamaan pois Kirkukista. Se oli niitä aikoja, jolloin Saddam Hussein pakotti kurdeja muuttamaan pois kaupungista ja asutti heidän tilalleen arabeja”, kertoo toimittajaksi opiskeleva Haseb H. Hamza.
”Siitä ei ollut hyötyä. Kolmen vuoden kuluttua vanhempani joutuivat kuitenkin lähtemään Kirkukista. Minäkin lähdin armeijasta, ja aloin vuonna 1999 puolueemme PUK:n (Kurdistanin isänmaallinen liitto) peshmergaksi eli kurdivapaustaistelijaksi”, hän jatkaa.
”Vaihdoin puolta, halusin taistella Irakin armeijaa vastaan.”
Haseb kertoo, että hänen ryhmänsä taisteli ensimmäisenä ääri-islamilaista Jund al-Islamia vastaan. Seuraavana vuonna he olivat ensimmäisten amerikkalaisten joukkojen mukana vapauttamassa Kirkukia Saddamin vallasta. Se oli Hasebille juhlava paluu kotiin.
Nykyään Haseb, joka on juuri täyttänyt kolmekymmentä vuotta, elättää itsensä öljy-yhtiön turvamiehenä. Hän on sotinut koko aikuisikänsä, vaikka haluaisi vain elää tavallista elämää.
”Saddamin takia en voinut opiskella, minusta tuli sotilas ja perheeni joutui lähtemään Kirkukista”, hän summaa kohtaloaan.
”Kun annoin äidilleni peshmergana ansaitsemani palkan, että hän voisi ostaa kotiimme huonekaluja palattuamme Kirkukiin, äiti alkoi itkeä. Hän sanoi, että tämä oli viides kerta, kun perustamme kotimme uudestaan, ja joka kerta sen oli tuhonnut Irakin hallitus”, kertoo Haseb rauhallisella äänellä, kuulostamatta katkeralta.
Neljäntoista vuoden tauon jälkeen Haseb H. Hamza palasi koulun penkille viime syksynä, kun hän alkoi opiskella toimittajaksi KOMAKin toimittajakoulussa Kirkukissa. KOMAK on kurdilasten ja -nuorten oikeuksia ajava ihmisoikeusjärjestö, joka tekee yhteistyötä Kurdistanin aluehallituksen nuorisoministeriön kanssa. Kirkuk on arabien hallinnassa.
Suurin osa Kirkukin asukkaista on kurdeja, ja kaupungin hallinta on ollut yksi Irakin vaikeimmista kiistakysymyksistä valtion koko olemassaolon ajan.
Kirkukin pitäisi olla maailman rikkain kaupunki, sillä tämän yhden ainoan kaupungin alueella on kuusi prosenttia maailman tunnetuista öljyvaroista. Miljoonan asukkaan kaupunki suorastaan kelluu öljyn päällä. Eikä alueen öljyvaroja ole kartoitettu kovinkaan hyvin.
Vieraillessani Pohjois-Irakissa huhti-toukokuun vaihteessa minulle kerrottiin useista alueista, joilla arvellaan olevan rikkaita öljyesiintymiä. Yli sata ulkomaista öljy-yhtiötä odottaa Irakin olojen rauhoittumista.
Öljyn hallintaan liittyvä lainsäädäntö on valmisteilla olevan Irakin perustuslain vaikein kiistakysymys.
Nykyisen perustuslain artiklan 140 mukaan Kirkukissa piti järjestää viime vuoden loppuun mennessä kansanäänestys, jossa asukkaat olisivat saaneet päättää haluavatko he kuulua edelleen Irakin arabialueeseen vai liittyä Kurdistanin autonomiseen alueeseen.
Äänestystuloksesta ei ollut epäselvyyttä, sillä suurin osa kirkukilaisista on kurdeja. Kurdialueen talous- ja turvallisuustilanne on täysin eri tasolla kuin kaaoottisen arabialueen, jossa kehitys on menossa samaan suuntaan kuin naapurimaassa Afganistanissa. Näyttää siltä, että vain sharian, eli islamilaisen lain, käyttöön otto rauhoittaa Irakin.
Kurdistanin autonomisen alueen hyvää turvallisuustilannetta kuvaa se, että siellä ei ole kuollut yhtäkään amerikkalaista sotilasta koko sodan aikana, eikä siellä ole siepattu ainoatakaan ulkomaalaista.
Vaikka Kirkukin kansanäänestyksestä on YK:n päätös, se on siirtynyt yli kaikkien määräaikojen. Kansanäänestystä on mahdoton järjestää tilanteessa, jossa ihmisiä kuolee lähes päivittäin pommi-iskuissa tai muissa attentaateissa. Kansanäänestystä kyseenalaistavia levottomuuksia ovat lietsoneet ilmeisesti ne, jotka tietävät häviävänsä sen, mikäli äänestys järjestetään.
Tällä hetkellä Irakin öljytuloista 17 prosenttia menee kurdialueen hallinnolle. Osa Irakin valtion budjetista menee yksittäisiin projekteihin, kuten Kirkukin kurdien paluumuuttoon kaupunkiin ja vastaavasti arabien poismuuttoon sieltä. Loppuosa menee Bagdadin keskushallitukselle ja arabialueille.
Tämän järjestelyn vakinaistaminen on yksi malleista, joista keskustellaan Irakin uutta perustuslakia laadittaessa.
”On etsittävä sellainen ratkaisu, jossa ei ole voittajia eikä häviäjiä, vaan jossa kaikki hyötyvät”, toteaa Kirkukista vastaava Kurdistanin alueministeri Mohammed Ihsan. Yksi mahdollisuus on nykyisen käytännön vakinaistaminen pysyväksi järjestelyksi.
Irakin valtiossa asuu kolme väestöryhmää, joiden keskinäiset välit ovat olleet ongelmalliset satojen vuosien ajan. Pohjoisessa asuu kurdeja, etelässä shiia-arabeja ja keskellä sunniarabeja. Parhaillaan on menossa Irakin hidas jakautuminen kolmeen osaan. Ongelma on se, että tärkeintä luonnonvaraa, öljyä, on vain shiiojen ja kurdien alueilla. Sen sijaan entisen hallitsevan ryhmän, sunnien, alue on köyhää.
Huhtikuun lopussa ministeri Ihsan arvioi, että Kirkukin turvallisuustilanne on parantunut paljon puolessa vuodessa. Hän pitää kuluvaa vuotta kohtalon vuotena Irakille. Sen aikana ratkeaa, pysyykö maa kasassa vai hajoaako se kolmeksi valtioksi.
”Liittovaltio olisi paras ratkaisu. Kansoillamme on niin riitainen historia, että meidän on mahdotonta elää enää entisenlaisessa valtiossa. Kuluvan vuoden aikana selviää, päättyykö tämä avioliitto eroon vai kääntyykö se parempaan suuntaan”, ministeri Ihsan arvioi.
Kirkukin kurdikaupunginosan turvallisuustilanne on paljon parempi kuin arabialueen”, arvioi Kurdistanin nuorisoministeriön osastopäällikkö Asos Shafeek. Hän käy opettamassa KOMAKin toimittajakoulussa viikoittain Erbilistä käsin.
Kirkukilaiset nuoret yrittävät elää tavallista elämää, mutta sota näkyy kaikkialla.
KOMAKin edellinen koulurakennus esimerkiksi tuhoutui korjauskelvottomaksi pommi-iskussa viime vuoden kesäkuussa. Kukaan ei kuitenkaan kuollut eikä loukkaantunut.
Minulle näytetään kuvia syksyltä 2007, jolloin ryhmä koulun henkilökuntaa ja oppilaita oli arabialueella Shangalissa osallistumassa vapaaehtoisina useita satoja kuolonuhreja vaatineen pommi-iskujen sarjan jälkien raivaamiseen. Koulun opettajan Chalak Salahin ja monien muiden vapaaehtoisten olalla roikkuu kalashnikov. Kuvat on otettu kännykkäkameralla ja niissä on niin alhainen pikselimäärä, ettei julkaiseminen onnistu.
Koululla on turvamies, mutta hän on siviilivaatteissa. Kouluun saapuville henkilöille ei tehdä turvatarkastuksia, kuten monissa Erbilin virastoissa. Aseet eivät nimittäin ole tässä koulussa kiellettyjä, vaan niitä pidetään päinvastoin tarpeellisina.
Ruotsissa pitkään asuneen Shafeekin mielestä aseet ja turvamiehet ovat vastenmielisiä, mutta heidän on huolehdittava oppilaiden turvallisuudesta. Hän ei hyväksy ehdotusta siitä, että kirkukilaisille järjestettäisiin opetusta kurdien hallitsemalla alueella, vaikka siellä on turvallisempaa. Lähteminen pois Kirkukista merkitsisi luovuttamista ja alistumista väkivallalle.
Vaaroista huolimatta pakkosiirrettyjä kirkukilaisia on palannut kaupunkiin siitä lähtien, kun se amerikkalaiset ottivat sen Saddam Husseinin hallinnasta viisi vuotta sitten. Kurdistanin autonominen alue perustettiin ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen vuonna 1991, mutta Kirkuk ei kuulu siihen.
Vaikka Irakin valtion budjettiin on varattu varoja kirkukilaisten paluumuuttoon, monien muuttajien olot ovat edelleen ankeat. Kirkukin jalkapallostadionilla on asunut 350 perhettä väliaikaissuojissa jo viisi vuotta. Tosin heidän oloissaan arabialueilla ei ollut kehumista ennen sitäkään.
Eräs paluumuuttajista on 31-vuotias Tavga Hasan Muhammad. Hän muutti miehensä ja kahden lapsensa kanssa takaisin Kirkukiin Erbilistä neljä vuotta sitten. Tavga hakeutui toimittajakouluun varsin erilaisista syistä kuin Haseb. Hän on ammatiltaan kampaaja ja viihtyy työssään, mutta Kirkukissa ei ole töitä kampaajille. Luonnonvaroiltaan maailman rikkaimman kaupungin asukkailla ei ole varaa huolehtia hiuksistaan.
Köyhyys näkyy muutenkin kaikkialla. Kaupungin ilma haisee voimakkaasti bensiiniltä päivinä, jolloin jalostamoiden suodattimia puhdistetaan.
Asukkaat ostavat oman huonolaatuisen bensiininsä kaduilla muovikanisterien kanssa päivystäviltä kaupustelijoilta. Sähkökatkot ovat yhtä yleisiä kuin muuallakin Irakissa, sillä amerikkalaisten vuonna 1991 pommittamia voimaloita ei ole saatu kuntoon, vaikka kansainvälisen kauppasaarron päättymisestä on viisi vuotta.
Toisella käyntikerralla KOMAKin toimittajakoululla järjestän oppilaille ryhmähaastattelun, joka on samalla opetustilanne. Oppilaat seuraavat ulkomaalaisen toimittajan työskentelyä. Kun pyydän heiltä arvioita ja ehdotuksia Kirkukin ongelmien ratkaisemisesta, melkein kaikki nostavat kätensä. Haastattelu keskeytyy välillä helikopterien meteliin, välillä viereisen moskeijan minareetista kuuluvaan rukouskutsuun.
Nuorten mielestä ongelmien juuret ovat kaupungin ulkopuolella, monet ulkomaisetkin tahot sekaantuvat öljykaupungin asioihin. Kirkukissa toimivat al-Qaida, Ansar al-Islam, Turkin tiedustelupalvelut MIT ja JITEM, Iranin tiedustelupalvelu Itelaat sekä monia muita ryhmiä.
”Kirkuk on samanlainen ongelmakimppu kuin Israel, täällä on niin paljon erilaisia ryhmiä”, arvioi Arsalan Mohammad. Hän oli perheineen vuosia pakkosiirrettynä Saddamin kotikaupungissa Tikritissä.
Monet opiskelijat puhuvat kaupungin ympäristöongelmista, jotka eivät saa lainkaan huomiota, koska aina puhutaan turvallisuudesta. Nuoret eivät esitä mitään suuria vaatimuksia, he olisivat tyytyväisiä, jos kaupunkiin saataisiin pari puistoa.
Tullessani koululle lyhyt ajomatkakin alkaa tuntua pelottavalta. Erbilin–Kirkukin tien viimeiseltä tarkastuspisteellä vartioivat Irakin armeijan univormuja käyttävät kurdipeshmergat. Tunnen olevani kuin keskellä television uutiskuvia. Paikalla olevien amerikkalaisten sotilaiden luotiliivit, kypärät ja konekiväärit näyttävät samalta kuin televisiossa, ja heidän ajoneuvonsa ovat tosi isoja. Mutta KOMAKin toimittajakoulun luokkahuoneissa elämä tuntuu normaalilta.
Oppitunnin jälkeen käyn koulun opiskelijoiden kanssa tutustumassa kaupungin ikivanhaan nähtävyyteen, Kirkukin linnoitukseen. Sen jykevät muurit ovat kestäneet monenlaisia hyökkäyksiä, ja tämäkin sota jää muurien ulkopuolelle. Linnan alueella on uskomattoman hiljaista, liikenteen melu ja muut äänet eivät kuulu sinne.
Kiertelemme linnoitusalueella kuin mikä tahansa turistiryhmä, ja nuoret nauttivat vaihtelusta luokassa istumiseen. Jotkut testaavat kanssani englannin taitoaan. Mietin missähän nekin sanat on opittu, ei ainakaan koulussa. KOMAKin kouluun hyväksytään vain sellaisia hakijoita, joiden opiskelu on aikoinaan jäänyt kesken syystä tai toisesta.
Kirkukin hektisten uutisten keskellä nuoret rakentavat omaa elämäänsä. Lähes puolet koulun 30 oppilaasta on jo saanut töitä toimittajana joltakin Kirkukin televisioasemalta tai lehdestä, vaikka opintojen päättymiseen on vielä lähes puoli vuotta. Koulutus kestää vuoden.
Haseb H. Hamza toimii monikulttuurista Kirkukia kannattavassa yhdistyksessä, jonka lehteä julkaistaan kolmella kielellä: kurdiksi, arabiaksi ja turkomaaniksi. Hän on varma siitä, että voi pian lopettaa turvamiehen hommat ja toimia kokopäiväisenä toimittajana.
17-vuotias Shadan Burhan työskentelee jo toimittajana Ergi al-Irakia -televisiossa. Yleensä hänen ikäisensä tytöt odottavat kotona sitä, että isä löytää heille sopivan aviomiehen.
Hän rakastaa työtään ja KOMAKin koulua. ”This school is very, very, very good.” Hän rakastaa myös Kirkukia, jonne hänen perheensä palasi pakolaisuudesta neljä vuotta sitten. Shadan uskoo, että tulevaisuudessa Kirkuk on maailman kaunein kaupunki.
_______________
Ainoana Kirkukissa
KOMAKin koulurakennus Kirkukissa tuhoutui korjauskelvottomaksi pommi-iskussa kesäkuussa 2007. Toiseen rakennukseen perustettu uusi koulu otettiin käyttöön saman vuoden lokakuussa.
Kävin tutustumassa kouluun kolmantena ulkomaalaisena toimittajana kuluvan vuoden huhti-toukokuussa. Toimittajia ei koululla ole liiemmin vieraillut.
Kirkukia pidetään Bagdadin ja Basran jälkeen Irakin vaarallisimpana kaupunkina. Yleensä ulkomaalaisten toimittajien matkajärjestelyt sinne hoitaa Yhdysvaltojen armeija. Matkustin Kirkukiin Asos Shafeekin kanssa. Shafeek on Kurdistanin aluehallituksen nuorisoministeriön osastopäällikkö, jonka vastuulla on koulutus.
Ensimmäisellä matkalla pysähdyimme Radio Lawalin toimituksessa. Kirkukin nuorisolle kurdinkielisiä ohjelmia lähettävä radioasema on nuorisoministeriön projekti, vaikka Kirkuk ei kuulu Kurdistanin aluehallituksen alueeseen. Sen jälkeen olimme pari tuntia KOMAKin toimittajakoulussa ja teimme reippaan kävelylenkin Kirkukin linnoituksen alueella koulun oppilaiden kanssa. Heistä osa on entisiä sissejä ja työskentelee nykyään osa-aikaisina turvamiehinä öljyfirmoissa. Toisella kerralla kävimme vain toimittajakoululla.
Emme käyneet Kirkukin arabialaisessa osassa, koska Erbilista tuleva tie tulee suoraan kurdikaupunginosaan. En jäänyt seisoskelemaan jalkakäytävälle, kun auto oli pysäytetty koulun eteen.
Minulla ei ollut turvamiehiä, mutta Shafeekilla ja hänen avustajallaan on aina ase, kun he käyvät Kirkukissa.
Kukaan muu ei tiennyt etukäteen matkastani kuin nuorisoministeri Taha Barwary. Han soitti Shafeekille pian sen jälkeen kun olimme palanneet Erbiliin kuullakseen miten matkamme oli sujunut.
Kristiina Koivunen
