Ruotsalainen kiltteysinnovaattori Stefan Einhorn opastaa, että tärkeintä on teko – ei aie.
Ruotsalainen syöpälääkäri Stefan Einhorn on iskenyt itsehoito-oppaiden pohjoismaiseen kultasuoneen kirjallaan Aidosti kiltti. Ruotsin kirjakauppiaat valitsivat teoksen vuoden 2005 parhaaksi tietokirjaksi, ja nyt alkuvuonna ovat suomalaislehdet löytäneet Einhornista runsaan palstatilan arvoisen ajattelijan.
Stefan Einhorn on ovela: kirjassa ei alkuun näytä olevan kovinkaan monta omintakeista ajatusta. Näinä koventuneiden arvojen ja katoavan yhteisöllisyyden aikoina jonkun on aina välillä pakko nostaa esiin unohtuneita itsestäänselvyyksiä.
Einhornista kuoriutuu kuitenkin itsekkäiden ihmisten vapahtaja, mikä on ehkä ollut yksi suurimmista syistä hänen kirjansa valtaisaan suosioon.
Halu tehdä hyvää ja olla epäitsekäs pitää yhteisöjä koossa. Yhteistyössä toimiminen pitää elossa eläin- ja ihmislaumoja. Hyvän tekemisen motiivit voivat siis jo lähtökohtaisesti olla itsekkäitä.
Onko hyväksyttävää, että ihmiset ajavat omaa asiaansa hyvyyteen naamioituneina? Einhornin mukaan se riippuu yksittäisen teon todennäköisistä seurauksista. Pitäisi suhtautua myönteisesti siihen, että ihmiset tekevät hyvää, vaikka motiivina olisikin vain hyvän vaikutelman tekeminen. Tärkeintä ei ole ajatus, päinvastoin kuin sanonta kuuluu, vaan teko.
Einhornin mielestä todellinen kiltteys on toimimista sen puolesta, minkä arvelemme lopulta koituvan toisen ihmisen parhaaksi. Lyhyellä tähtäimellä sydämettömiltä vaikuttavien ja ympäristön tuomitsemien tekojen taustalla voi siis olla vilpitön motiivi hyvän tekemisestä. Tämähän pätee lastenkasvatuksessa.
Tiukassa kilpailuyhteiskunnassa syntyy ilmapiiri, jossa toisen heikkouksiin kiinni iskemistä pidetään älyn merkkinä. Kuitenkin kyky kohdella toista ihmistä hyvin on yksi älykkyyden laji. Ilkeys onkin tyhmyyttä, kiltteys älykkyyttä.
Einhorn on totisesti oikeassa yhdistäessään kiltteyden ja älykkyyden. Sillä jos haluamme olla kilttejä toisille ihmisille, meidän täytyy osata päätellä, kuinka he haluavat tulla kohdelluiksi.
”Kuinka haluaisin toisen kohtelevan minua samassa tilanteessa?” Tuosta on hyvä aloittaa, mutta jos käsityksemme toisen ihmisen toiveista eroaa suuresti siitä mitä hän todella haluaa, hyväntahtoisuudellamme voi olla kielteiset seuraukset.
Meidän pitää siis olla empaattisia, harkitsevaisia ja kaihtaa ajattelemattomia tekoja. Einhorn käyttää termiä ”eettinen älykkyys” määrittämään älykkyysosamäärämme hyvän tekemisessä.
Suomalainen kustantaja on valinnut kirjan nimeksi Aidosti kiltti, kun ruotsalaisen alkuteoksen nimi on Konsten att vara snäll, ”kilttinä olemisen taito”. Jäin märehtimään nimeä, koska kirjan punainen lanka on kiltteydestä hyötyminen.
Omaneduntavoittelulla perusteltu kiltteys ei tunnu aidolta, kun lähipiirissä on oikeasti hyväntahtoisia ja lämminsydämisiä ihmisiä. Mutta tietenkin Einhorn mainitsee heidätkin: ”He säteilevät hyvyyttä, josta on vaikea erehtyä… Näitä ihmisiä, joilla on valoisa sielu, on olemassa. Heidät pitäisi julistaa rauhoitetuiksi…”
Paljastuu, että Einhorninkin tarkoittama ”aito kiltteys” on sydämen hyvyyttä. Mutta se mitä hän tällä kirjallaan haluaa meille opettaa on kuinka ollaan hyviä lähimmäisiä – ja kuinka sen seurauksena menestyä.
”Ole kiltti niin menestyt” -ajattelun opportunistinen kajo sai minut murisemaan joka kerran ’menestys’-sanan kohdalla. Näin edessäni rolexit, liituraidat, optiomiljonäärit, vallanpitäjät ja ylipäänsä markkinavoimin mitatun menestyksen.
Kukin määritelköön itse mitä pitää menestymisenä. Yhdelle se on pääsy ylikansallisen konglomeraatin hallitukseen, toiselle henkisesti rikas ja tyydyttävä elämä. Loppujen lopuksi Stefan Einhorn vapauttaa meidät kaikki:
”On totta, että joskus tekomme ovat täysin vailla itsekkäitä motiiveja ja lähtevät puhtaasti toisen ihmisen tarpeista. En vain pysty näkemään, että nämä teot olisivat ’parempia’ kuin ne, joissa on mukana itsekästä ajattelua. Se, että kiltit teot ovat usein itsekkäitä, ei millään tavalla heikennä sitä hienoa tunnetta, jonka hyvyys ja huolehtiminen minussa herättävät.”
Stefan Einhorn: Aidosti kiltti. Otava 2007. 205 s.
Anu Harju
