Voiman uuden runopalstan aloittaa Mikko Viljanen neljällä runolla.
EI.KOULUA.VAAN.ELÄMÄÄ.VARTEN
luki ovessa jota pelkäsin
enemmän kuin elämää itse.
Piha ilmestyi pajujen takaa,
saippuassa haisi historiantunti.
Pelkäsin assyrialaisia,
he leikkasivat vihollisiltaan nenän ja korvat.
Oli kauniimpiakin sivilisaatioita,
kuiski egyptiläisten kuparinen hymy kohti jumaluuden holvia.
Kello soi, ohimoon maalattu silmä iski:
voima on vain sattuma
joka johtuu toisten heikkoudesta.
_______________
Makasimme sohvalla,
kankaaseen kuivuneet spermatahrat eivät koskaan
saavuttaneet merta.
Pilvessä ahmimme salmiakkia.
Vain poikana kesälomilla
ajan saattoi tuhlata yhtä halvalla.
Ystävyyttä puristettiin lavuaariin, kuin rättiä.
_______________
Sähkölangalta roikkuu
lenkkitossupari,
minä osaan jo lukea merkkejä
en enää hortoile, etsi,
minulla on vakaumukselle
uudet sormitukset.
_______________
Niin paljon kuin rahaa rakastan
en tiedä mistä kirjoittaisin.
Luonto seisoo hontelot koivet vavisten
loskassa, hämärässä.
Rakkaus on entisensä, huojuva yöpuu,
ystävyys kuluu kuin puinen tuoli.
Pyöröovien kaappeihin
katoaa meistä jotakin joka päivä.
Ihminen elää jäljitellen,
minä leikin nyt työssäkäyvää ihmistä.
_______________
Mikko Viljanen
