Voiman uuden runopalstan aloittaa Mikko Viljanen neljällä runolla.

EI.KOULUA.VAAN.ELÄMÄÄ.VARTEN

luki ovessa jota pelkäsin

enemmän kuin elämää itse.

Piha ilmestyi pajujen takaa,

saippuassa haisi historiantunti.

Pelkäsin assyrialaisia,

he leikkasivat vihollisiltaan nenän ja korvat.

Oli kauniimpiakin sivilisaatioita,

kuiski egyptiläisten kuparinen hymy kohti jumaluuden holvia.

Kello soi, ohimoon maalattu silmä iski:

voima on vain sattuma

joka johtuu toisten heikkoudesta.

_______________

Makasimme sohvalla,

kankaaseen kuivuneet spermatahrat eivät koskaan

saavuttaneet merta.

Pilvessä ahmimme salmiakkia.

Vain poikana kesälomilla

ajan saattoi tuhlata yhtä halvalla.

Ystävyyttä puristettiin lavuaariin, kuin rättiä.

_______________

Sähkölangalta roikkuu

lenkkitossupari,

minä osaan jo lukea merkkejä

en enää hortoile, etsi,

minulla on vakaumukselle

uudet sormitukset.

_______________

Niin paljon kuin rahaa rakastan

en tiedä mistä kirjoittaisin.

Luonto seisoo hontelot koivet vavisten

loskassa, hämärässä.

Rakkaus on entisensä, huojuva yöpuu,

ystävyys kuluu kuin puinen tuoli.

Pyöröovien kaappeihin

katoaa meistä jotakin joka päivä.

Ihminen elää jäljitellen,

minä leikin nyt työssäkäyvää ihmistä.

_______________

Mikko Viljanen