Kirjoittanut maria karuvuori

Mykkäelokuva, jota et tunne

Lukuaika: < 1 minuutti

Mykkäelokuva, jota et tunne

Forssan mykkäelokuvafestivaalit järjestetään 25.–31.8.2014.

”Ilman ääntä elokuvan kieli on universaalimpaa. Ihmiset ymmärtävät tarinan, äidinkielestään riippumatta”, toteaa Forssan mykkäelokuvafestivaalien johtaja Ville Koivisto.

Aikoinaan siirtymä mykkäfilmeistä äänielokuviin mullisti elokuvateollisuuden perin pohjin. Näyttelijän työstä tuli pienieleisempää, ja koko elokuvailmaisusta paikallisempaa.

Sen jälkeen mykkäelokuva on silti sinnitellyt marginaaleissa näihin päiviin saakka. The Artist -elokuvan Oscar-palkinto vuonna 2012 toi mykkäelokuvan takaisin isoille valkokankaille.

Myös pelkkään mykkäelokuvaan erikoistuneita festivaaleja alkaa syntyä yhä enemmän. Forssan mykkäelokuvafestivaaleilla on jo suomalaisittain pitkät perinteet. Tapahtuma järjestettiin ensi kertaa vuonna 2000.

”Kyllä kiinnostus mykkäelokuviin on mielestäni kasvanut. Ennen ei juuri ollut edes paikkoja, joissa mykkäelokuvaa pääsisi katselemaan, varsinkaan oikealla nopeudella”, Koivisto sanoo.

Alun perin koneenhoitaja hallitsi elokuvan näyttönopeutta. Nykyajan yleisö on tottunut katsomaan mykkäfilmejä, jotka vaikuttavat nopeutetuilta. Tästä lienee peräisin iso osa ennakkoluuloja, joita mykkäfilmeihin liitetään.

Klassisen mykkäfilmin ikoni Charlie Chaplin ei tahtonut millään toipua äänielokuvien voittokulusta. Hänen mielestään ääni tuhosi elokuvataiteesta jotakin olennaista. Tänä vuonna Chaplinin syntymästä tulee kuluneeksi 125 vuotta, ja Forssassakin on ohjelmistossa kolme Chaplin-filmiä.

”Olemme tyytyväisiä, kun voimme esittää Chaplinin hienon ohjaustyön City Lightsin sen vaatimalla arvokkuudella. Esitystä säestää livenä Sibelius-Akatemian filmiorkesteri, ja se päättää elokuvafestivaalin.”

Forssan mykkäelokuvafestivaalit 25.–31.8. Tänä vuonna teemana on komedia.

www.forssasilentmovie.com

Maria Karuvuori