Arvostelussa Markus Bennemannin kirja Himokas härkäsammakko.

Luontodokumenteissa luonnon hämmästely rauhoittaa siksi, että siinä samalla inehmo pohtii omaa osaansa. Dokumenttien tekijät tietävät tämän, ja siksi he rakentavat eläinten seuraamisen ihmiselämän malleille ja metaforille. Ja vaikeaapa se muuten olisikaan.

Markus Bennemannin kirja Himokas härkäsammakko iskee inhimillisen uteliaisuuden ytimeen keskittymällä eläinten parittelutapoihin. Kuulostaa halpamaiselta rahastamiselta ja sitähän se onkin. Eihän mikään puhdas mieli lähtisi keräämään samojen kansien väliin eläimellistä sekstailuja varsinkaan, jos kirjoittajan edeltävä kirja käsitteli eläinten tekemiä murhia. Mutta silti, Bennemann pitää lukijan kyydissä, vaikka välillä ärsyttääkin.

Kaikki erikoisuudet, joita tästä kirjasta nostetaan esille, muuttuvat kirjan mainoslauseiksi. Vai mitä sanotte kahdeksanjalkaisesta mustekalasta nimeltä paperivenetursas: Uroksen sukukalleus on sitä itseään kolme kertaa suurempi hektokotyyli, irrotettava penis, jolla on omat aivot? Parittelua varten penis ”ui itsenäisesti naaraan luo” ja hoitaa hommansa. Vaikea pistää paremmaksi?

Markus Bennemann: Himokas härkäsammakko. Suom. Heli Naski. Atena 2011. s. 339. Neljä tähteä.

Kimmo Jylhämö