Iain Banksin uusin teos Transition on satu muutoksesta.
Arkisen maailmamme tuolla puolen on lukemattomien maailmoiden moninaisuus. Sen turuilla kulkevat ”Siirtyväiset”, tavallisten ihmisten kehoissa vaeltavat salaiset agentit. Murhaten ja pelastaen he toteuttavat monimaailmoiden tilaa tarkkailevan ”Huolenpidon” suurta suunnitelmaa. Huolenpito on järjestö, joka tuntee siirtymän salat: joka hetki kaikkialla kaikki on muuttumaisillaan.
Iain Banksin uusin teos Transition on satu muutoksesta, kaaoksesta, järjestyksestä ja mahdottomista yrityksistä hallita kohtaloa. Hän on palannut tuotantonsa juurille.
Banksin lukijoille on toki tuttu hänen tapansa käyttää limittyneitä tarinoita, jo väsyksiinkin asti tuttu. Pitkästä aikaa kerrontamuoto liittyy vahvasti kirjan sisältöön. Tässä mielessä Transition muistuttaa loisteliasta teosta Inversions (1998).
Yhteiskuntien ja historian monimutkaisuus ja tapahtumien ymmärtämisen vaikeus on kirjan sydämessä, sitä risteävien tarinoiden verkkokin tavoittelee.
Kirjan alussa ”Epäluotettava Kertojaääni” paikantaa kertomuksen meidän maailmamme kolme suuren murroksen, ”Muurin kaatumisen”, ”Tornien sortumisen” ja ”Markkinoiden romahduksen” avulla. Tämä poliittinen vihje on kuitenkin avoin hämäys, sillä Banks haluaa sadun keinon koetella tapaamme ymmärtää historiaamme:
”Kenties tällaiset satunnaiset elämän kirjanmerkit rauhoittavat meitä. Vaikka ne auttavatkin kiinnittämään tällaiset henkilökohtaiset aikakautemme osaksi jaettua historiaamme, ovat nämä historian yhdenmukaisuudet oikeastaan merkityksettömiä.”
Kertojaääni muistuttaa, että ihmiset jättävät räikeätkin asiat huomaamatta, jos ne uhkaavat ennakkoluuloja tai rauhoittavia uskomuksia: ”Olemme sokeita juuri sille, mikä voisi avata silmämme.”
Tämä on virkistävä yritys saarnaavan teoksen Steep Approach to Garbadale (2007) ja ohueksi jääneen Matter-teoksen (2008) jälkeen, etenkin kun se palaa hämärtämään Banksin scifin ja ”mainstreamin” rajalinjaa.
Valitettavasti Banks ei onnistu yrityksessään kunnolla, ja kikkailussaan kirja on vähän rasittavakin. Silloin tällöin hän myös sortuu irralliselta tuntuvaan saarnaamiseen.
Transition myös keskustelee kiintoisasti Banksin tuotannon kivijalan, Kulttuuri-kirjojen kanssa. Sekä Kulttuuri että Huolenpito ovat ristiriitaisia ”metasivilisaatioita”, jotka tasapainottelevat hyväntahtoisuuden ja imperialismin, vapauden ja hallinnan välillä. Tämä korostuu etenkin Siirtyväisissä, jotka tönäävät rinnakkaismaailmoiden historiaa paremmille urille mitä moninaisimmin keinoin salamurhista pamflettien levittämiseen.
Myös Siirtyväiset joutuvat pohtimaan oman toimintansa moraalista luonnetta ja suhdettaan Huolenpitoon. Banks ottaa tällä tavoin käsiteltäväkseen aiheita, jotka ovat paljon lähempänä päivänpolitiikkaa kuin Kulttuuri-kirjojen yleisinhimilliset moraalikysymykset.
Huolenpidon sopukoissa piilevät salaliitot, paranoia ja viholliskuvien luominen ovat selkeitä viittauksia viime vuosiin, puhumattakaan ”salaisen saaren” kiduttajasta Filosofista:
”Juuri siksi, etten nauti työstäni, olen niin hyvä siinä. Olen tarkkaillut työssään niitä, jotka nauttivat yhteisestä kutsumuksestamme, eivätkä he saa aikaan parhaita tuloksia. He innostuvat liikaa ja alkavat nautiskella sen sijaan, että pysyisivät asiassa. Pitää saada aikaa tuloksia ja tunnistaa ne, kun ne on aikaansaatu.”
Samalla tavalla Banks käsittelee markkinarealismin ja auktoriteettiuskon välisiä yhteyksiä ja niissä piilevää kiihkoilun vaaraa. Huolenpidon avulla hän onnistuu kuvaamaan hienovaraisesti sitä, miten objektiivisuuden, tieteellisyyden, realismin ja epäitsekkyydenkin kaapuun verhoutuva järjestelmä tarvitsee yksilöiden sokeaa uskoa.
Kirjan taustamaailman tärkein sisällöllinen pointti on historian, satunnaisuuden ja monimutkaisuuden pohdinnassa.
Koska maailma ei jakaannu selkeiksi alueiksi, eikä historia aikakausiksi, vaatii ajan ja tilan hallitseminen tiukkoja rajanvetoja, muukalaisuutta, ulkopuolta. Huolenpidolle muiden maailmojen hallitsemispyrkimykset ovat välttämätön olemassaolon oikeutus. Samalla kuitenkin niihin sisältyy vapauden elementti, sillä niiden moninaisuus vastustaa lopulta hallinnan pyrkimyksiä. Tämä jännite sisältyy Siirtyväisten periaatteisiinkin:
”Valveutuneiksi kutsumme niitä, jotka ymmärtävät, ettemme elä yhdessä maailmassa – ainutlaatuisessa, vakiintuneessa ja lineaarisessa – vaan maailmojen moninaisuudessa, joka alati moninkertaistuu räjähdyksen lailla, yhä uuteen potenssiin.”
Toki tämä myös vertautuu meidän maailmamme moneuteen: luokkien, omaisuuden ja tiedon rajoihin, joita pyrkyri-Adrianin hahmon kautta kuvataan. On joka tapauksessa olennaista, että Banksille tällainen ”metafyysinen” pohdinta ei ole koskaan itseisarvo, vaan aina kanava elämän konkreettisten kysymysten käsittelemiseen.
Banks irvailee salaviisaasti Matrixin sinisille ja punaisille pillereille, sillä ovat ne minkä värisiä tahansa, tai heitetään pillerit vaikka nurkkaan, vapauden ja orjuuden ongelmat eivät katoa, eikä itsestään selvää poliittista perspektiiviä löydy.
On sääli, että Banks ei kuitenkaan osaa sulkea tätä rakennelmaa. Tällainen tarina ei kaipaisi loppua, ei kaiken selittämistä. Halu solmia tarinan irtonaiset juonteet yhteen sotii itseään vastaan. Lukijan puhuttelu oman ajan illuusioihin uskomisesta ei ole vakuuttavaa, jos illuusion murtaa tarinassa.
Iain Banks: Transition. Little, Brown and Company 2009. 416 s.
Ville Lähde
