Barbit nousivat haudastaan. Nettipelien kehittelijät syöttävät kuluttamisen ja vinksahtaneet kauneusihanteet uudelle sukupolvelle.
Miss Bimbo on nettipelien uusinta uutta. 9–16-vuotiaille tytöille suunnatussa pelissä pelaajat adoptoivat oman ”bimbon”, josta heidän tavoitteenaan on tehdä ”maailman coolein, rikkain ja kuuluisin bimbo”. Sivustolla on erilaisia pieniä pelejä, joita pelaamalla bimbolle voi voittaa rahaa, bimbodollareita, älykkyyttä tai ”bimboasennetta”.
Asennetta irtoaa muun muassa French Kiss -pelistä, jossa pelaajan tulee huulien muotoisella hiiren kursorilla napauttaen suukottaa klubiympäristössä esiin pompahtavia miehiä. Pisteitä saa sen mukaan, kuinka komeaa miestä onnistui suukottamaan, mutta jos osuu vahingossa miehistä rumimpaan, pelaaja saa miinusta.
Pelaajien pitää suorittaa erilaisia tehtäviä saadakseen bimbonsa nousemaan aina vain korkeammalle tasolle. Näihin tehtäviin kuuluu muun muassa kasvojenkohotuksen ja silikonirintojen hankkiminen.
Menestyneellä bimbolla pitää myös olla mahdollisimman rikas poikaystävä. Raha on pelissä tärkeää, sillä ilman kahisevaa ei bimbolleen saa uusimpia muotivaatteita tai kauneusleikkauksia, ja ilman niitä bimbo on ikuisesti jumissa pelin alimmilla tasoilla. Työnteon lisäksi poikaystävät ovat bimbon parhaita tulonlähteitä, sillä näiltä saa päivittäin taskurahaa.
”Hyvä poikaystävä antaa sinulle rahaa jolla kustantaa kaikki bimbotarpeesi”, pelaajaa ohjeistetaan.
Pelin alussa seuraavalle tasolle nousemiseen riittää juhlamekon ostaminen tai tietynlainen kampaus, mutta mitä pidemmälle pelaaja pääsee, sitä rankemmaksi käy bimbon tie huipulle. Tasolla seitsemän pelaajalle kerrotaan, että tämä sortui ahmimiseen erottuaan poikaystävästään: ”Laihiksen aika… Tavoitepainosi on alle 60 kiloa.” Tasolla 11 peli komentaa hankkimaan bimbolle silikonirinnat.
Peliin rekisteröityminen on ilmaista, mutta mitä pidemmälle pelaaja etenee, sitä enemmän bimbodollareita tämä tarvitsee voidakseen täyttää pelin vaatimukset. Rintojensuurennusleikkaus maksaa jo niin paljon, että päivittäin bimbon paskaduunista ja poikaystävän taskusta kertyviä kolikoita keräämällä pelaajan olisi odotettava kuukausi tavoitteen täyttymistä.
Onneksi oikealla rahalla saa bimbodollareita – puolentoista punnan hintaisia tekstiviestejä lähettämällä bimbon tili nousee taas plussan puolelle.
Miss Bimbon tarina alkoi Ranskassa vuonna 2006. Kolme tietokoneista ja internetin mahdollisuuksista kiinnostunutta nuorta miestä ystävystyi yliopistossa ja löivät viisaat päänsä yhteen. Ma Bimbo -nimistä pelin alkuperäisversiota pelaa jo 1,2 miljoonaa ihmistä.
Menestyksen siivittämänä yksi pelin luojista, 23-vuotias Nicholas Jacquart, muutti Lontooseen ja yhdessä brittiläisen liikemiehen Chris Evansin kanssa avasi sivuston myös englanniksi. Englanninkieliselle sivulle on tätä kirjoitettaessa rekisteröitynyt jo lähes 900 000 käyttäjää, ja uusia tunnuksia luodaan viitisentuhatta päivittäin.
Kun peli lanseerattiin Britanniassa alkuvuonna 2008, aiheutti se välittömästi suurta kohua. Erityisesti erilaiset vanhempainryhmät ja syömishäiriöitä vastaan kamppailevat yhdistykset järkyttyivät pelistä. Kohun seurauksena pelistä poistettiin joitakin toimintoja, kuten laihdutuspillerit, joita pelaajat saattoivat ostaa bimbolleen pitääkseen tämän painon kurissa. Sivuston keskustelufoorumilla pelin tekijät pahoittelevat muutoksen pelaajille aiheuttamaa harmia.
Ilmeisesti syntyneen äläkän vuoksi myös peliohjeiden sanamuotoja on hieman siistitty. Aikaisemmin silikonirintojen hankkimista pohjustettiin lyhyellä ja ytimekkäällä iskulausella bigger is better!, mutta nyt peli yltyy kerrassaan kaunopuheiseksi: ”Tiedät, että kauneus on vain pintaa ja että superdiivabimbo on kaunis, fiksu, itsenäinen ja vahva. Joka tapauksessa päätät ystäviesi kanssa puhuttuasi parannella avujasi. Mene rintojensuurennusleikkaukseen.”
Nicholas Jacquartin mielestäMiss Bimbo ei ole millään tavalla vahingollinen nuorille pelaajille, vaan päinvastoin opettaa näille yhtä ja toista maailmasta.
”Peli on suunniteltu niin, että se heijastaa kieli poskessa todellista elämää”, Jacquart kertoi brittiläisen Daily Mail -lehden haastattelussa. ”Bimbojen tehtävät ja tavoitteet ovat moraalisesti hyväksyttäviä.”
Mediassa on esitetty huolestuneita arveluja siitä, millaisen kuvan peli antaa kauneusleikkauksista ja syömishäiriöistä esiteineille, joiden ironiantaju ei välttämättä ole vielä kovin kehittynyt.
Lapset saattavat pitää bimboa viileänä roolimallina ja pelin kuvaamaa elämäntyyliä tavoiteltavana. Jacquartin mielestä Miss Bimbo on sivistävä peli, joka opettaa lapsille muun muassa terveellisen ruokavalion merkitystä. Suklaalla ja hampurilaisilla mässäilevä bimbo lihoo ja muuttuu onnettomaksi, mutta vihanneksia saa syödä mielin määrin.
Myös Jacquartin liikekumppanin Chris Evansin mukaan kyseessä on harmiton hupipeli, jonka monet positiiviset puolet on unohdettu kohun aikana. Hänen mukaansa pelaajia rohkaistaan rakastamaan ja hoivaamaan bimbojaan, ja lisäksi bimbonsa voi lähettää vaikkapa yliopistoon. ”Rintojensuurennusleikkaukset ovat vain yksi osa peliä emmekä rohkaise nuoria tyttöjä niihin.”
Ja ihan vain siltä varalta, että pelin alaikäisen kohderyhmän todellisuudentaju on päässyt hämärtymään, teroitetaan pelin sivuilla: ”Haluamme muistuttaa pelaajia, ettei Miss Bimbon tekijätiimi ole millään tavalla vastuussa pelinsä innoittamista, todellisessa elämässä tapahtuvista muotimokista, hiuskatastrofeista tai rintojensuurennusleikkauksista.”
Oona Juutinen