Tietokonepelin ideologia löytyy sen konepellin alta.
Minä olen Putin. Johdatan kurkia muuttoreitillä, ammun tiikereitä ja potkaisen maalin. Ennen kaikkea kasvatan Venäjän bruttokansantuotetta. Pelin aikana se nousee 62 prosenttia.
Like Putin on venäläinen selainpeli, jonka pääosassa on itse presidentti. Pelaaja ohjaa Putinia tämän seikkaillessa erilaisilla verkkosivuilla. Samalla käydään läpi Putinin pr-tempausten parhaimmistoa.
Ave Randviir-Vellamo analysoi Like Putin -peliä artikkelissaan Pelitutkimuksen vuosikirjassa 2013. Hän kiinnittää huomiota siihen, että vaikka peli on Putinia kannattavaa propagandaa, ei se ilmeisesti ole virallista Putin-materiaalia, vaan niin sanottu fanituote. Kansa osallistuu itse propagandan tuottamiseen.
Like Putin antaa Putinista hyvän kuvan pintatasolla, mutta mielenkiintoiseksi peli käy, kun siirrytään konepellin alle. Putin ei nimittäin voi hävitä.
Kuten Randviir-Vellamo artikkelissaan huomauttaa, vaikka pelaaja yrittäisi tahallaan hävitä, bruttokansantuote nousee. Putin ei voi itselleen mitään: Venäjä hyötyy, vaikka hän tekisi mitä.
Like Putin on mielenkiintoinen esimerkki siitä, kuinka peleissä ideologinen sisältö sijoittuu pelin mekanismeihin ja niistä rakentuvaan toimintaympäristöön.
Toisen esimerkin voi hakea mistä tahansa räiskintäpelistä, kuten esimerkiksi äskettäin ilmestyneestä Call of Duty: Ghostsista. Pelaaja ampuu vihollisia. Niillä on kaksi mahdollista olotilaa. Jos vihollinen on elossa, hän on uhka. Jos kuollut, hän ei ole uhka.
Peli ohjaa ajattelemaan siten, että jos vihollinen on olemassa, hänet voi väistää, mutta hän ei koskaan lakkaa olemasta vaarallinen. Hän on vihollinen niin kauan, kunnes hän kuolee. Peleissä on ennenkuulumatonta, että joku joskus antautuisi tai vaihtaisi puolta.
Joskus tämäntapaisia konventioita yritetään rikkoa. Maailmanlopun jälkeisessä selviytymispelissä I Am Alive viholliset eivät kuoltuaan jää makaamaan maahan. Ne kierivät tuskissaan ja ulisevat ”aaa sattuu, en halua kuolla”. Tappamisesta on haluttu tehdä raskaampaa.
Mekanismin tasolla tämäkin on kuitenkin vain pintaa. Myös I Am Alivessa on pakko tappaa kaikki, jos haluaa olla itse turvassa.
Like Putin on suoraviivaisen poliittinen peli. Se tukee presidenttiä. Yksi suomalaisesimerkki siitä, miten ideologia on peleissä piilotettu pelisysteemin rakenteisiin, löytyy Helsingin Sanomista. 23.9.2013 julkaistu Hesarin säästöpeli antaa mahdollisuuden leikata kuntien menoista, kunnes miljardi euroa tulee täyteen.
Pelin ideologia ei ole pelaajan valinnoissa, vaan siinä, mikä jää pelin ulkopuolelle. Ainoa tapa edetä pelissä on menojen leikkaaminen. Mahdollisuutta esimerkiksi korottaa veroja ei pelissä ole olemassa.
Myös Yhdysvaltojen armeija luottaa peleihin. Ilmainen, hulppeilla tuotantoarvoilla toteutettu America’s Army -pelisarja on rekrytointityökalu, jonka ideana on houkutella pelaajat liittymään oikeaan armeijaan. Se viestii ajatusta siitä, millainen Yhdysvaltojen armeija on: siviilejä ei kuole, ja sotilaat ovat kunniallisia.
Yhdysvaltojen armeija saa runsaasti vetoapua myös siviilipelintekijöiltä. Call of Duty: Ghostsissa peli saattaa keskeytyä, jos erehtyy ampumaan siviilejä. Vaikka tarinan tasolla armeija onkin alakynnessä, pelimekaanisesti jenkkisotilaat ovat aina niskan päällä. Viesti on selvä: amerikkalainen sotilas on ykkönen kaikissa tilanteissa.
Yksi sotapelien erikoisuus piilee siinä, että jenkkiarmeijan hehkutus ei rajoitu jenkkipelintekijöihin. Myös ruotsalaisen DICE-pelistudion Battlefield 4:ssä ollaan vaikuttuneita amerikkalaisen sotakoneiston ylevyydestä.
Onneksi videopelit eivät ole pelkkää putinismia ja jenkkisotilaan ihannointia. Lähes jokainen peli sisältää yksinkertaisen ajatuksen siitä, että sisäistettyään pelin mekanismin pelaaja pääsee eteenpäin.
Peli on hallittavissa. Se on lohdullista epävarmassa maailmassa.
Juhana Petterson
