Arvostelussa Teenage Fanclubin levy Shadows.

Teenage Fanclub voisi nykyisellään olla tylsääkin tylsempi yhtye. Glasgowlaispopparit ovat soittaneet 1980-luvulta saakka lähes identtisellä kokoonpanolla tehden lähes identtisiä levyjä toinen toisensa perään.

Shadowsin erottaa aiemmista vain siitä, että särökitarat ovat vaihtuneet heläjävämpiin versioihin, ja alitempoiset laiskottelut ovat pudonneet pois. Kvartetin kolme säveltäjää ovat taanneet, että musiikissa on tarpeeksi sävyjä, eikä yhden ihmisen kannettavaksi tule liian suurta vetovastuuta.

Yhtye on aina pyrkinyt tekemään omannäköistä versiotaan täydellisestä popmusiikista: kauniilla stemmoilla tulkituista melodiahelmistä syntyy melodraamaa, joka parhaimmillaan saa kuulijan tuntemaan olonsa sekä leijuvan vastarakastuneeksi että haikean eronneeksi, samanaikaisesti.

Shadows on huippuhetkillään kaikkea tätä. Se koukuttaa ja tarttuu päähän niin kuin hyvän popmusiikin pitääkin. Korvissasi tänä kesänä sitkeästi pysyttelevä melodiamato saattaa hyvinkin olla uuden levyn ensimmäinen single Baby Lee.

Teenage Fanclub: Shadows. PeMa 2010. Neljä tähteä.

Joose Siira