Maailman ainoa Shosta-piiri kuuntelee neukku-säveltäjän sinfoniat.

Voiman toimituksessa on sunnuntaisin hiljaista, paitsi tänään ja kahtena tulevana sunnuntaina, kun tiloissa kokoontuu maailman ensimmäinen Shosta-piiri. Siihen kuuluu kolme jäsentä: kirjailija, säveltäjä ja allekirjoittanut, keskustelut ylöskirjaava ohjaaja-toimittaja.

Säveltäjä iskee pöytään magnum-kokoisen samppanja-pullon. Korkin poksahdus starttaa ensimmäisen, neukkusäveltäjä Dimitri Shostakovitshin (1906–1975) tuotantoon keskittyvän musiikkipiirin alkaneeksi.

Piiri kuuntelee aikajärjestyksessä Shostan kaikki 15 sinfoniaa, kolmessa eri osassa. Juttusarjan ensimmäinen artikkeli kattaa Shostan nuoruuden kauden, jonka katsotaan päättyvän viidenteen sinfoniaan. Nuorelle Shostalle ominaista on kokeilujen rohkeus, vapaus ja huumori.

Shosta oli Neuvostoliiton ikoni ja muodissa 1970-luvun Suomessa. Kun nykyään viisikymppinen postmodernistien sukupolvi astui kulttuurin paalupaikoille ja länsisäveltäjät innostuivat sävellajit rikkovasta atonaalisuudesta, Shostasta tuli vanhanaikainen melodikko.

Myös henkilönä Shosta politisoitui. Shosta alkoi edustaa ohjelmallista, tarinalle tai tapahtumalle alisteista taidetta, jonka fanittamisesta tuli vähän häpeällistä, koska ”henkilökohtainen on poliittista”.

Shosta-piiri nostaa keskiöön musiikin. Riippumatta siitä oliko Shosta Neuvosto-diktatuurin propagandisti, joka ei auttanut vainojen kohteeksi joutuneita kollegojaan, vai piiloviestejä teoksiinsa sijoittanut järjestelmän uhri, hän oli loistava orkes-troija ja edelleen moderni tekijä.

Shosta-piirin julistus kuuluu: musiikki saa olla ohjelmallista tai olla olematta, kunhan se toimii!

Shosta-piirin kuuntelema levytys: Rostropovich conducts Shostakovich: The Complete Symphonies, Warner Classics 2007. Jutun lähdemateriaalina Otavan iso musiikkitietosanakirja (1979), Wikipedia & Shostakovitshin elämäkertoja.

__________

Teinipojan eka setti

Ensimmäinen, neliosainen sinfonia oli 19-vuotiaan Shostan diplomityö Pietarin konservatoriosta. Vaikka teos on harjoitelma, siitä voi löytää jo säveltäjälle ominaisia elementtejä.

”Shostalle on luonteenomaista, että hän rakentaa massiivisia rakenteita pienistä kokoonpanoista, kamarimusiikkiyhtyeistä”, kirjailija huomauttaa ja kaivaa jallun povaristaan.

”Sieltä se tulee”, hän jatkaa.

Jo ensimmäisessä sinfoniassa voi kuulla Shostan usein käyttämän kimakan jousibändin. Ärjyjen vaskipuhaltimien kanssa vaihtelee puupuhaltimien uloshengitys. Shostan lahjakkuus näkyy jo dynaamisissa tehoissa.

Toinen osa rakentuu kansanmusiikista lainattujen ja alkavan jazz-kauden modernien elementtien jännitteen varaan. Viimeisessä osassa paukut loppuvat, aiempien osien kehittelyt jäävät ilmaan. Latteaa valoisan ja uhkaavan sävyjen pyörittelyä.

Sinfonia nro 1 f-molli (1926), kesto n. 30 min. Kaksi tähteä.

__________

Nuori kukko potkii ovia

Toinen sinfonia on kaksiosainen. Jälkimmäinen osa on sävelletty kuorolle, joka laulaa ylistystä Leninille ja vallankumoukselle. Teos oli ensin Leninille omistettu kantaatti, jonka Shosta nimitti sinfoniaksi myöhemmin.

Avaamme punkkupullon ja mietimme, onko kyseessä Shostan ironinen piikki. Kantaatti on kirkollinen musiikkilaji, esimerkiksi Johann Sebastian Bach sävelsi joka päivä kantaatin kirkonmenoja varten. Miksi Shosta sävelsi kantaatin miehelle, joka lakkautti uskonnon Venäjällä? Hehe, ovela veijari.

Kun sinfonia alkaa, piiri kohahtaa. Röyhkeästi ja piinaavasti Shosta pyörittää murisevaa, hitaasti kuulokuvana lähemmäs tulevaa äänimattoa, jota rajaavat vaskien ja huilujen piipahdukset.

”Jos Ravelin Bolero olisi älykäs, se kuulostaisi tältä”, ohjaaja kommentoi.

”Voisi olla rytmisesti vielä vapaampi”, kirjailija kritisoi.

”Siellä vilahti Kevätuhri”, säveltäjä huomauttaa. Stravinskyn teos oli aikansa radikaali hittibiisi, jota lainailtiin ahkerasti. Osan lopussa Shostan innovatiivisuus alkaa hiipua, uutta kerrottavaa ei ole ja jakso taipuu ruotsinlaivatunnelmiin. Piirin jäsenet liikahtelevat levottomasti.

Toisen osan alku herättää Shosta-piirin uuteen eloon. Jättiläiskuoron mielipuolisen massiivinen rääkäisy saa säveltäjän pään nousemaan.

”Nyt tarvitaan huikka jallua”, ohjaaja ja kirjailija riemuitsevat.

”Tässä on vimmaa!” säveltäjä sanoo painokkaasti. ”On täysin selvää, että Shosta ei ajattele tässä Leniniä vaan puhtaasti taidetta.”

Myös kuoro-osuudessa Shosta on ladannut pelimerkit alkuun, jakso muuttuu puisevaksi loppua kohti. Silti piiri on yhtä mieltä: toinen sinfonia on edelleen rohkea, sen juju on nuoren kukon rakentama muodon käänne.

”Muotovalio, mutta musiikillinen materiaali ei riittänyt”, kirjailija kuittaa.

Sinfonia nro 2 H-duuri, op. 14 (1927), kesto n. 20 minuuttia. Kolme tähteä.

__________

Konemusiikki ei toimi

Tekeleen alaotsikko on Vappu, siihen kuuluu kuoro-osuus, jossa ylistetään vapunpäivää ja vallankumousta. Kolmonen on kammottavan hengetön kone, Shostan parhaat piirteet, dynaamiset vaihtelut ovat taantuneet efekteiksi, väline on hallussa, mutta musiikki on litteää.

”Tässä on sinfonian moottori, mutta olennaista on, mitä polttoainetta sinne syöttää”, kirjailija miettii.

Teos koostuu kymmenistä eri aihelmista, joihin Shosta ei keskity, ei vie ainuttakaan motiivia eteenpäin, ei kehittele. Miksi Shosta ei hengitä, rauhoitu mies! Tilausteoksen sieluttomuus saa piirin jäsenet puhumaan päälle, ja väittelemme, johtuuko sinfonian huonous siitä, että emme jaksa keskittyä, vai toisin päin.

Pinnistelemme. Toisen osan kohdalla säveltäjä turhautuu.

”Pitäiskö vaan dokata ja vetää röökiä”, hän puuskahtaa alistuneena ja pakenee lapsuuteen. ”Espoossa siatkin säveltää parempia sinfonioita.”

”Vakavaa piccolo-huilujen ylikäyttöä”, kirjailija tuomitsee ja pitelee päätään. Kimeät pillit ajavat piirin taltuttamaan päänsärkyä, tupakankulutus kasvaa.

Sinfonia loppuu karmeaan efektikimaraan, rummut sanoo pum pum, ja jostakin helvetillisestä syystä Shosta on halunnut änkeä kaleerilaivan tunnelmaan vielä tuuban. Vaikutelmaa tehostaa toimituksessa leijuva siniharmaa savupilvi ja kuulijoiden kärsivät ilmeet.

”Missä jouset on?” säveltäjä manaa raivona. Mitä haaskausta.

”Runkkari”, kirjailija toteaa.

Närkästynyt Shosta-piiri keskustelee vilkkaasti siitä, kumpi on taideteoksessa tärkeämpää: muoto vai sisältö? Piiri tulee lopputulokseen, että rakenne ei riitä, jos ei ole sanottavaa. Taideteoksessa muutos on oleellinen, oli kyseessä sävellys, kirja tai näytelmä.

Hyvä teos sisältää perusteesit ja lähtökohdat, kehittelyn ja johtopäätökset, jotka ovat enemmän kuin osien summa. Oli kyseessä ohjelmallinen taide tai puhtaasti esteettinen teos, siinä on oltava muutos, muuten taiteilija hukkaa kokijan aikaa.

Tekijän eettisyyttä on tarjota kokijalle mahdollisuus kokemuksen jälkeen ajatella tai tuntea eri tavalla kuin ennen. Shostan kolme ensimmäistä sinfoniaa ovat tässä mielessä epäeettisiä.

Sinfonia nro 3 Es-duuri, op. 20 (1931), kesto n. 30 minuuttia. Yksi tähti.

__________

Oma tyyli löytyy

Edellisen puolituntisen traumatisoima Shosta-piiri virittää Spotifysta neljännen sinfonian jo valmiiksi paniikissa. Teos kestää tunnin. Ensimmäisen minuutin aikana piiri huojentuu. Shostalle on tapahtunut jotakin.

”Tää katsoo kauas”, ohjaaja huokaa. Ensimmäisen kerran Shostan psykologinen äly kuuluu kirkkaana, välitilasta toiseen siirtyminen, tunnelmien vaihtelu.

”Shosta on viimeistään nyt löytänyt oman tyylinsä”, säveltäjä riemuitsee, ”kuunnelkaa, tutti” – koko orkesteri soittaa samaa. Juuri tämä piirre tekee Shostan musiikista tunnistettavan sitkeää ja intensiivistä.

Shosta on säveltänyt samoihin aikoihin musiikkia teatteriin, balettiin ja elokuviin. Sen kuulee. Nelonen on kolmiulotteinen, siihen on tullut tila, ja Shosta roolittaa eri soitinryhmät kuljettamaan psykologisia teemoja.

”Jääkiekkotermein, tässä on ketjut kunnossa”, kirjailija toteaa. Toimituksen stereot rätisevät, säveltäjä vetää kaikki nupit ylös ja rätinä katoaa.

”Kuunnelkaa, kuinka huilut ylenee”, säveltäjä huutaa pauhun yli. Keskittymättömyys on vaihtunut vahvaksi eläytymiseksi. Piiri pulisee nyt siitä, mitä kuulemme.

Vaikka viimeisen osan valeloppu ärsyttää, oikean lopun makaaberi pitkä vedättäminen saa jakamattoman hyväksynnän. Miten törkeää napata mukaan tummaan tunnelmaan ksylofoni ja harppu.

”Tämä ei ole enää neitsyen tekemä, tässä vaiheessa jäbällä on jo seksielämä”, Shosta-piiri nyökkäilee.

Sinfonia nro 4 c-molli, op. 43 (1936), kesto n. tunti. Neljä tähteä.

__________

Persujen unelma

Viidennelle sinfonialle annettiin aikanaan lisänimi Neuvostosäveltäjän vastaus oikeutettuun kritiikkiin. Se on edelleen Shostan sinfonioista suosituimpia. Shosta oli joutunut ongelmiin systeemin kanssa ”formalististen ja dekadenttien tendenssien vuoksi”, ja antoi myöhemmin kryptisiä lausuntoja viidennen sinfonian merkityksistä. Se oli ”ihmisenä kypsymisen kuvaus”, toisaalta ”riemua ruoskan alla”.

”Tämä on lähes persulainen sinfonia”, kirjailija naureskelee. Neliosainen sinfonia on melodinen verrattuna edellisiin – jotakin, mitä maakuntataiteilija Sibelius olisi osannut ymmärtää vaikkakaan ei säveltää.

”Miten törkeää Shostalta näyttää kaikille haukkujilleen, että haistakaa vittu, mä osaan tämänkin lajin”, ohjaaja toteaa viiden minuutin jälkeen. Sinfonia on niin kaunis, että piiri vajoaa unenomaiseen tunnelmaan. Jokainen epäilee kahden muun sammuneen, mutta kyseessä on kuunteleva hiljaisuus.

Neljännessä sinfoniassa soitinryhmät muodostivat tiloja, viidennessä sinfoniassa tiloihin on lisätty tilanteita.

”Strasseja, näen strasseja”, kirjailija mutisee, ”viulut vievät linnanjuhliin”.

Oboe kuljettaa johonkin yksityiseen paikkaan. Ensimmäisen kerran viidennessä sinfoniassa nousee myöhempien aikojen Shostaa määrittävä yksinäisyyden teema. Eristäytyminen, jossa vuorottelevat laajat musiikilliset tekstuurit ja soolosoittimet.

Vitonen on täynnä murhetta. Finaali on eeppinen tragedia, jossa itketään nauraville ja nauretaan itkeville. Shosta-piiri joutuu tunnekuohun valtaan. Finaali päättyy kello 21. Yksi piiriläisistä seisoo Kristus-asennossa Voiman seinällä, hänet poimitaan sieltä varovasti alas.

Vahvan teoksen tunnistaa siitä, että sen kuultuaan haluaa antaa anteeksi, halata lähimmäistä, muuttaa lainsäädäntöä, soittaa kotiin, tehdä vallankumouksen. Pyytää anteeksi.

Myös siltä naapurilta, joka soitti toimitukseen viisi minuuttia vitosen finaalin jälkeen ja uhkasi hälyttää poliisit. Jos Shosta-piiri onnistuu tehtävässään, seuraavan kerran toimitukseen soitetaan ja pyydetään pistämään musiikkia kovemmalle.

Sinfonia nro 5 d-molli, op. 47 (1937), kesto n. 45 min. Viisi tähteä.

Susanna Kuparinen