Länsimedia empatisoi kurjalistoa vain, kun se pysyttelee sarjakuva-albumin kansien sisällä.

Sarjakuva-albumi Näkymättömät kädet on hilpeä kuin potku nivusiin. Ja yhtä pysäyttävä. Ville Tietäväisen läpeensä ahdistava mutta palkitseva teos kuvaa paperittoman eli ”laittoman” Rashidin matkaa Marokosta Alemerian tomaattiplantaasien kautta Barcelonaan. Reissu on tuhoon tuomittu ensimmäisestä ruudusta alkaen, eikä onnellista loppua ole. Ei Rashidille eikä muillekaan paperittomille.

Vaikka Rashidin tarina on fiktiivinen, on sen esittämä kuva paperittomien elämästä hyvinkin uskottava. Tietäväinen teki albumia varten taustatutkimusta useita vuosia sekä Suomessa että tarinan tapahtumapaikoilla. Laaja taustatyö näkyy yksityiskohtien rikkautena.

”Sarjakuva tarjosi rajattomat vapaudet tarinankerronnalle”, tekijä selittää valitsemaansa taidemuotoa. Aiheesta tosin syntyi myös esimerkiksi laaja ja keskustelua herättänyt artikkeli Hesarin Kuukausiliitteeseen.

Näkymättömiä käsiä on ylistetty maasta taivaisiin, ansaitusti. Parhaillaan valtamedia Suomen Kuvalehdestä Hesariin käy keskinäistä kilpailua Tietäväisen hengiltä syleilemisessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että media olisi muuttamassa yleistä linjaansa mitä siirtolaisiin tulee.

”Arviot ja haastattelut ovat yksittäisten toimittajien, eivät valtamedioiden mielipiteitä. Lehdiltähän puuttuu nykyään koherenssi tyystin. Esimerkiksi Hesarin kulttuurisivuilla voidaan puhua ympäristön suojelusta ja autosivuilla hehkutetaan uusimpia autoja.”

Samalla kun kauhistellaan satuhahmo Rashidin kohtaloa, ei toimittajilla riitä kriittisyyttä vaikkapa sisäministeri Päivi Räsäsen lausunnoille siitä, että ”vastaanottokeskusten määrää vähennetään säästöpaineiden takia”. 

Tietäväisen kenties suurin saavutus on se, että hän antaa fiktion kautta kasvot sille joukolle, joka usein nähdään vain harmaana massana. Ihmiset suojaavat itseään henkisellä puskurilla liialta maailman tuskalta sulkemalla suuret joukot solidaarisuutensa uloittumattomiin. 

”Yksilön nosto median luomasta massasta on ollut yksi päämotiiveistani. Halusin ymmärtää ja tehdä ymmärrettäväksi ihmisen, jonka kanssa – toisin kuin massan – voi myötäelää. Yksilön kautta tapahtuva kerronta on mittakaavaltaan ihmisen kokoista ja tarjoaa tarttumapintaa lukijalle.”

Paperittomien rinnakkaistodellisuus leikkaa meidän kantaeurooppalaisten todellisuuden kanssa hyvin harvoin. Silti he jakavat saman tilan meidän kanssamme. Yksi siirtolaisia Eurooppaan imevä voima ovat eteläisen Espanjan vihannestarhat – tai paremminkin -tehtaat. Kuluttajien arkivalinnat ruokakaupassa ovat osa prosessia, joka liikuttelee ihmismassoja.

”Kyse ei ole vain tomaateista, vaan Almeriasta tulee suuri osa kaikista meidän talvihedelmistämme ja -vihanneksista. Suurten kauppaketjujen ja ammattiliittojen tulisi vaatia elintarviketeollisuudelta EU:n ympäristö- ja työlakien noudattamista kaikkialla. Valintoja ei pitäisi jättää joustavan moraalinsa kanssa poukkoileville kuluttajille. ”

Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Iso osa ongelmaa on se, että elintarviketuotannon todelliset kustannukset eivät näy kassalla. Ympäristön ja työntekijöiden maksama hinta ei välity kuluttajille eikä näin ohjaa valintoja.

Tietäväinen vaatii kulutustottumusten muutoksen lisäksi myös dramaattista asennekorjausta ihmisille. Tuskin kukaan sanoo vastustavansa ihmisten välistä tasa-arvoa. Käsite pitäisi vain saada konkretisoitumaan myös käytännön tasolla.

”Liikkumisen tulisi olla yhtäläisen vapaata kansallisuudesta riippumatta. Reilut maailmankaupan ja -politiikan säännöt antaisivat myös lähtömaille mahdollisuuden kehittyä sellaisiksi, että niistä ei tarvitsisi tulevaisuudessa lähteä pakon sanelemana. Jokainen ihminen kuitenkin pohjimmiltaan tavoittelee turvallisuutta, merkityksellisyyttä, omanarvontuntoa ja ihmisarvoista elämää.”

Samaan aikaan, kun Tietäväinen vastaili Voiman kysymyksiin, Helsingin Kalasatamassa mellakkapoliisit potkivat ovet sisään romanikerjäläisten majapaikasta. Sen sijaan, että paikalle olisi otettu tulkki, poliisit varustautuivat keskusteluun pampuin. Siirtolaisten kohtelu on karua Euroopassa, aina eteläisestä Espanjasta Suomeen saakka.

Jari Tamminen

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet. WSOY 2011. 216 s.

_______________

Sukellus syvemmälle

Mikäli fiktiivisen tarinan kuva siirtolaisten todellisuudesta tuntuu liioitellun pessimistiseltä, kannattaa lukea tiukkaa tietokirjallisuutta. Tällöin osoittautuu, että sarjakuvan sävyt ovat tismalleen oikeat. Mervi Leppäkorven tuore Asiaton oleskelu kielletty esittelee paperittomien kohtaamia haasteita Euroopassa ja sen lähialueilla. Maasta- ja maahanmuuton takana piilevät mekanismit avautuvat haastattelujen ja dokumentoitujen lähteiden kautta.

”Kirja sopii kaikille niille, jotka kokevat tarvetta olla jotain mieltä paperittomuudesta ja ’laittomista maahanmuuttajista’. Heidän olisi syytä ainakin ymmärtää se, mistä tarkalleen ottaen ovat jotain mieltä”, kirjailija toteaa.

Leppäkorpi arvostelee toimittajia siitä, että he käyttävät usein juttujensa pohjina valmiita tiedotteita miettimättä, mitä niissä oikeasti sanotaan.

”Ei valtamedialla minun nähdäkseni ole muuta linjaa kuin kollektiivinen pihallaolo sekä lainsäädännön että siirtolaispolitiikan suhteen. Tuloksena on kritiikittömiä juttuja ’laittomien maahanmuuttajien’ määristä ja maahanmuuton kustannuksista.”

Karmaisevana – jos toki absurdina – sivujuonteena Leppäkorven kirjasta nostettakoon esiin kuvaus EU:n keskeisten päättäjien ja valtioiden vuosia kestänyt läheinen yhteistyö ajankohtaisen (ex-)diktaattorin, Muammar Gaddafin kanssa. Gaddafin kirstuun on kaadettu rahaa saavilla ja liikoja kyselemättä, jotta tämä patoaisi Eurooppaan suunnanneet ihmisvirrat. Keinoista ja inhimillisestä hinnasta viis.

Mitä kertoo EU:sta se, että se on valmis yhteistyöhön diktaattorien kanssa estääkseen ihmisten liikkuvuuden? Liikkuvuuden, joka tosiasiallisesti tuottaa ikääntyvän ja mukavuudenhaluisen maanosan kipeästi tarvitsemaa työvoimaa. Sillä lopulta työvoiman kysyntä on suurin tekijä, joka ajaa ihmisiä liikkeelle.

Kun ne Almerian sadotkin pitää korjata. 

Mervi Leppäkorpi: Asiaton oleskelu kielletty. Into Kustannus 2011. 205 s.

_______________

Jari Tamminen