Maailma & me

Lukuaika: 2 minuuttia

Maailma & me

Hullutuksia kotimaasta ja muualta.

Teemana rajanylitys

El Albertossa, Mexico Cityn pohjoispuolella toimii teemapuisto, joka poikkeaa kilpailijoistaan. Reilut kymmenen euroa maksavalla lipulla pääsee 5–6 tuntia kestävälle reissulle, jossa simuloidaan oppaiden eli muulien opastuksella laitonta rajanylitystä Meksikosta Yhdysvaltoihin. Rajavartijat pyrkivät ottamaan osallistujia kiinni ja mikäli kiinni jää, loppuu leikki siihen siltä päivältä. Joidenkin mielestä puisto kouluttaa laitonta rajanylitystä suunnittelevia, mutta puiston perustanut yhteisö ilmoittaa sen kunnioittavan niitä ihmisiä, jotka ovat olleet pakotettuja rajan oikeasti ylittämään.

www.csmonitor.com

_______________

Ympäristö ennen moraalia

Al Gore kunnostautui 80-luvulla musiikkiteollisuuden moraalinvartijana. Hän runnoi vaimonsa Tipperin kanssa läpi lain valistustarroista, jotka varoittavat roisista kielestä pahaa-aavistamattomia kuluttajia. Parental Advisory -tarrat toimivat lähinnä levyjen myyntivalttina, mikä ei toki vähennä Alin ja Tipperin saavutuksen moraalista merkitystä. Parhaillaan herra Gore tekee comebackia musiikkiteollisuuden pariin. Al järjestää heinäkuuksi maailmanlaajuista Live Earth -konserttisarjaa ilmaston puolustamiseksi. Merkittävä osa konserttien tähtikaartista on saanut Alin ja Tipperin nuhdetarran levyjensä kannen koristeeksi, mutta se ei tunnu vaivaavan ilmeisen mielenmuutoksen saanutta promoottoria. Kun kyseessä on ilmasto, ruma sana sanotaan niin kuin se on. Maailman hyvinvointi on moraalista hyvinvointia tärkeämpää.

_______________

Investoi ideologiaan!

Israelissa on syntynyt ongelma asuntojen kanssa. Länsirannan siirtokunnissa haluttaisiin rakentaa lisää asuntoja, mutta maan hallitus ei enää kannusta lisärakentamiseen siirtokunnissa. Israelilaiset puolestaan eivät halua ostaa kiinteistöjä miehitetyiltä alueilta koska pelkäävät, että he menettävät asuntonsa jos Israel vetäytyy alueelta.

Nyt apuun haetaankin punaposkisia ja puuhakkaita Yhdysvaltain juutalaisia ”vahvistamaan sionistista unelmaa”. Siirtokuntalaiset houkuttelevat mainoksilla uskonveljiään ja -sisariaan investoimaan vapaa-ajan asuntoon alueella ja lupaavat, että asunnot ovat 100-prosenttisesti vakuutettuja vetäytymisen varalta. Ja täysin laillisia. www.amana.co.il

_______________

Hyvä bisnes?

Kilpailu vakuutusmarkkinoilla on kovaa, uusia ideoita ja vakuutettavia pitää keksiä jatkuvasti. Uusi hittituote, henkivakuutukset itsemurhaiskujen tekijöille, on tosin joutunut hienoiseen vastatuuleen. Yksi arabimaiden suurimmista finanssilaitoksista, Jordanian vuoden pankki Arab Bank haastettiin oikeuteen Yhdysvalloissa. Pankin tilien kautta on ohjattu vakuutusmaksuja, ”verirahoja” palestiinalaisille itsemurhaiskujen tekijöiden perheille. Rahat ovat ilmeisesti peräisin Saudi-Arabiasta, jossa niitä kerää sisäministerinä toimivan prinssi Nayefin johtama Al-Quds Intifada -komitea, joka kanavoi korvaukset Arab Bankin kautta iskun tekijän omaisille. Iskujen tekijät voivat helpottaa jälkeenjääneiden elämää täyttämällä tarvittavat lomakkeet etukäteen. Niiden kanssa omaiset voivat sitten marssia Arab Bankin konttoriin keräämään noin 4 000 euron vakuutuskorvausta. Arab Bank on harkinnut New Yorkin konttorinsa sulkemista.

www.spiegel.de, www.arabbank.com

_______________

Ekosähköä ja Ekosähkö

Viime aikoina mediassa ensisijaisesti optiosotkuilla esiintynyt Fortum rummuttaa parhaillaan ympäri mediaa muodikkaasti ympäristöystävällisemmän sähkön puolesta. Fortum ilmoittaa olevansa ”Pohjoismaiden suurin ekosähkön myyjä”.

Ongelmalliseksi ilmoituksen tekee se, että Suomessa on jo olemassa Ekosähkö Oy -nimellä toimiva yritys, eikä toisen samalla alalla toimivan tuotemerkin pihistämistä voi pitää kovin kohteliaana, edes ympäristön nimissä.

Fortumin nyt ekosähköksi määrittelemä energia syntyy taannoin valtion rahoilla rakennetuissa vesi- ja ydinvoimaloissa. Uuteen vesi- ja ydinvoimaan investoimista ei kaikkien mielestä voi ekologiseksi katsoa. Ekosähkö Oy:n energia on peräisin vesi- ja tuulivoimasta sekä puu- ja metsähakkeesta.

mainos

_______________

Koonnut: Jari Tamminen

  • 9.9.2009