Maailmalla sattuu ja tapahtuu.
Stop töhryille
Skotlannissa kaksi mummoa joutui kahnauksiin virkavallan kanssa. Heitä syytetään töhrimisestä. Yorkshireläiset Helen John, 69, ja Georgina Smith, 77, maalasivat Edinburghin oikeustalon seinään iskulauseita viime marraskuussa, ensimmäisen maailmansodan päättymisen juhlapäivänä. ”Kieltäkää rypälepommit” ja ”Britannian arvot? Mitkä arvot?” muiden sloganien joukossa aiheuttivat noin 4 000 punnan vahingot, mutta seniorivandaalit kieltäytyivät maksamasta korvauksia. Kieltäytymisen seurauksena paikalliset lainvalvojat ovat nyt istuttamassa mummoja vankilaan maksamattomista korvauksista ja sakoista.
_______________
Pax Bagdad
Tukholman maahanmuuttoviranomaiset päättivät lokakuussa, että Bagdadissa kaikki on ihan jees. Päätös on nyt saanut lain voiman tuomioistuimessa. 51-vuotiaan irakilaismiehen turvapaikkahakemus evättiin, koska aseellisten joukkojen, terroristiryhmien ja rikollisten hallitsemassa kaupungissa ei ole organisoitua vastarintaliikettä eikä näin ollen sotatilaa. “Maan sisäisen aseellisen konfliktin” sijaan Irakissa on “vaikeat olosuhteet”, mikä ei vielä oikeuta turvapaikkaan. Päätöksestä on valitettu ylemmälle oikeusasteelle. www.sr.se
_______________
”Vesi on vettä sakeampaa
Pullotettu vesi kasvattaa suosiotaan Suomessa. Samaan aikaan maailman pullovesimekassa Yhdysvalloissa on herännyt liike kraanaveden puolesta, pullovesiä vastaan. Itärannikolta länsirannikolle useat kaupungit ovat tehneet periaatepäätöksen, että verorahoja ei tulisi enää käyttää pullovesiin, koska pullot aiheuttavat kaupungeille melkoisen rahanmenon jätteiden käsittelyn puolella. Myös useat ravintolat ovat lopettaneet pulloveden tarjoilun ja tarjoavat asiakkailleen tavallista kraanavettä. Pullovesiteollisuuden vastalobbaus oli välitön ja mittava. Kansainvälinen pullovesiyhdistyksen IBWA:n mielestä vesiä ei oikeastaan kannattaisi alkuunkaan verrata toisiinsa, pullovesi kun on rinnastettavissa lähinnä limuihin. altervet.org
_______________
Kun kysytään niin vastataan
Syyskuussa Floridan yliopiston opiskelija Andrew Meyer esitti ikäviä kysymyksiä USA:n demokratian tilasta opinahjossaan vierailevalle entiselle presidenttiehdokkaalle, senaattori John Kerrylle. Kampuksen vartijat ja Kerryn turvatiimi hermostuivat Meyerin tivaamisesta. Usea vartija karkasi Meyerin kimppuun, raahasi hänet väkivalloin luentosalista ja runnoi kanveesiin. Sen jälkeen pääsi ilo irti. YouTube on täynnä klippejä, joista voi kuulla kuinka Meyer kirkuu tuskasta, kun vartijat ampuvat häntä toistuvasti Taser-sähkölamauttimella. Tapauksesta nousi hirveä haloo ja kampuksella on osoitettu mieltä sananvapauden puolesta. Nyt paikallinen oikeusistuin kuitenkin totesi voimankäytön olleen ihan sopivaa. Taser International Inc. ilmoitti, että vuoden kolmannen kvartaalin tulos “räjähti katon läpi”. Myös suomalaisille poliiseille on hankittu vastaavia taltuttimia.
www.youtube.com/watch?v=BPOCIvBVGg0
_______________
Varasta itseltäsi
Jos yksityinen kuluttaja kohentaisi talouttaan varastamalla rahaa omasta lompakostaan, hänet raahattaisiin hullujenhuoneelle. Kun kyseessä on valtio, sitä kutsutaan järkeväksi liiketoiminnaksi. Pohjoismaiset valtiolliset lentoyhtiöt Finnair ja SAS ovat vuokranneet lentokalustoa veroparatiiseihin rekisteröidyiltä yhtiöiltä ja samalla kiertäneet veroja. SAS on vuokrannut ainakin 30 ja sen suomalainen tytäryhtiö Blue1 yhdeksän konetta Cayman-saarilta. Finnair on tahollaan vuokrannut koneita ainakin Cayman-saarilta ja Bermudalta. Finnair luopui koneiden vuokraamisesta veroparatiiseista vuonna 1999 asiasta heränneen kohun myötä, mutta palautti käytännön kaikessa hiljaisuudessa. Samalla Finnairin edustajat kehuvat lentoliikenteen olevan ainoa joukkoliikennemuoto, jota ei tueta valtion varoin. No ööh… kaikki lentoyhtiöt saavat lentobensansa verovapaasti. Se on kyllä melkoinen etu kilpailijoihin nähden. www.attac.fi
_______________
Koonnut: Jari Tamminen