Voima sai yllätyksellisen tilaisuuden piipahtaa Kambodžassa.

DEAD KENNEDYS -punkklassikko ”Holiday in Cambodia” soi päässäni, kun lentokone 14 tunnin matkustamisen jälkeen laskeutuu Siem Reapin lentokentälle. Siem Reap tarkoittaa khmeriksi osapuilleen ”Siam on voitettu”. Mieleeni nousee kuvia Ilmestyskirja. Nyt -elokuvan surrealistisista näkymistä Mekong-joella, punaisten khmerien kylvämistä maamiinoista ja viidakon myrkkykäärmeistä.

Salaisena tehtävänäni on toimia kirjankustantajan palkintomatkalla seurustelu-upseerina ja huolehtia, etteivät haltuuni uskotut matkaliput joudu kadoksiin. Voiman toimituksessa minua kannustetaan pitämään kunnolla lomaa. Mietin, tohdinko kertoa, etten ole koskaan käynyt Kaakkois-Aasiassa tai oikeastaan ylipäänsä kehitysmaissa.

Maankamaralta Kambodža ei tunnu erityisen vihamieliseltä tai uhkaavalta. Matkustajakoti Siem Reapissä on kodikas. Ei torakoita, hämähäkkejä eikä jyrsijöitä, vain somia sisiliskoja vilisee katossa. Huoneen ilmastointi on niin kylmällä, että pelkään vilustuvani. Televisiosta näkyvistä eri maiden kanavista puolen kymmentä esittää tauotta karaokea. Läheisen ravintolan miedot currypadat ovat herkullisia ja monsuunisateen rynkyttäessä bambukattoa saamme tekosyyn tutustua Mekong-viskiin.

SIEM REAPIN lähellä sijaitsevat Angkorin temppelit, joihin kiteytyy muinaisen khmer-valtakunnan kulta-aika. Koko alue hylättiin 1500-luvulla ja nyt vanhasta sivilisaatiosta ovat jäljellä vain massiiviset viidakkoon kietoutuneet kivipyhätöt.

Torneissa ja seinissä on jättiläismäisiä kasvoja. Buddhalaiset ja hindulaiset symbolit esiintyvät lomittain, monilta patsailta puuttuu pää. Satojen metrien seinämuureja on kuvitettu uskonnollisilla myyteillä ja taisteluilla milloin mitäkin naapurikansaa vastaan.

Kambodžan lippuunkin ikuistettu Angkor Wat on kuin mahtava avaruusalus ja sen pyhimpään torniin joutuu kiipeämään kuin jyrkälle vuorelle. Ta Prohmissa taas valtavat puut ovat ottaneet muinaiset rauniot hämmentävään syleilyynsä. Tunnelma häiriintyy hiukan, kun kuulen, että Tomb Raider -elokuvaa on kuvattu täällä.

Paikallisen oppaan englanti on koukeroista, mutta sitä tulee paljon. Myöhemmin huomaan ostamastani englantilaisesta Angkor-kirjasta, että opas on opiskellut samasta opuksesta kaiken ulkoa.

Illalla tapaan molemmat jalkansa maamiinaan menettäneen miehen, jonka myyntikärryjen kyltissä lukee englanniksi: ”Minä en kerjää, vaan haluan tehdä työtä.” Alan ymmärtää paikallisen yrittäjyyden sinnikästä ylpeyttä.

SIIRRYMME PÄÄKAUPUNKI Phnom Penhiin jokilaivalla. Paikalliset matkustajaveneet on tehty pitkiksi ja kapeiksi ja niissä on voimakkaat autonmoottorit. Täällä mikään kulkuväline ei ole täynnä vielä silloin kun istumapaikat ovat loppuneet, joten meidät ohjataan kiikkerän paatin katolle.

Tavallista tuhdimpi monsuunikuuro kaatuu salamoiden säestyksellä niskaamme. Minussa heräävää pohjoismaista turvanormi-ihmistä lohdutetaan sillä, ettei laivan miehistökään osaa uida. Samaan aikaan veneen matkustajaruumassa lauletaan tyynesti karaokea.

PHNOM PENH on Kambodžan ainoa todellinen kaupunki. Sen ilma on paksua ja täynnä pakokaasuja. Kaduilla vanhoja ihmisiä näkyy vähän, tosin tämä on muutenkin nuorten aikuisten ja lasten maa.

Kaikki ajavat mopoilla tai tuktuk-mopotakseilla paitsi ulkomaalainen kehitysyhteistyöväki ja paikalliset uusrikkaat, joilla on Lexuksensa ja Land Roverinsa.

Risteyksessä pienempi väistää isompaa ja pelin henki on, ettei ryhmittyä saa eikä varsinkaan pysähtyä. Ehkä juuri siksi kaikki jotenkin toimii.

Kuten odottaa saattaa, torilla myydään huokealla Rolexin näköiskappaleita ja tukuittain piraattielektroniikkaa. Tutuilla logoilla varustettuja vaatteita tehdään paikan päällä vaikka mittojen mukaan. Maamiinojen rampauttamat myyvät mitä milloinkin ja köyhimmät kerjäävät ammattilaisten ottein.

Kambodža on Aasian viimeisiä maita, joissa ei ole McDonaldsia. Sen sijaan joka kulmalla puuhataan ruokaa, joka saisi meikäläisen elintarvikevalvontavirkamiehen pyörtymään. Suurta herkkua ovat keitetyt ankan munat, joiden sisällä on kehittynyt sikiö. Lapset syövät paperipussista friteerattuja hämähäkkejä ja muita ötököitä niin kuin meillä sipsejä.

Viihtyisässä klubissa soittaa karun näköinen bändi aasialaisen karaokeiskelmän ja globaalin pintapopin iloista yhdistelmää. Nuoret tanssivat ja juovat olutta suomalaisittain katsoen kohtuullisesti. Myöhemmin yöllä päädymme jonkun paikallisen sedukoskisen vip-yökerhoon, jollaisia on kloonattu kaikkiin maailman kolkkiin.

HELLEAAMU PALJASTAA kuinka pölyinen voi mopokaupunki olla. Lintuinfluenssaa on usein suomalaisessakin mediassa havainnollistettu kuvilla hengityssuojaan pukeutuneista ihmisistä. Sitä kuitenkin pidetään katupölyn takia. Monilla mopoilijoilla on pään ympärillä perinteinen khmerhuivi.

Kuninkaanlinnan pihalla on vanha kuninkaan ratsastajapatsas, joka näyttää epäilyttävän eurooppalaiselta. Käy ilmi, että se on entisen siirtomaaisännän Napoleonin lähettämä näköispatsas itsestään. Kekseliäät kambodžalaiset ovat aikanaan vaihtaneet patsaalle oman kuninkaansa pään.

KESKITYSLEIRIMUSEOSSA kerrotaan kuinka vain muutama tunti kaupunkilaisten juhliman sisällissodan päätymisen jälkeen vuonna 1975 alkoivat teloitukset ja pakkosiirrot maaseudulle. Punaisten khmerien sotilaat olivat usein perhesiteensä menettäneitä 12–14-vuotiaita maaseudun lapsia.

Ranskassa kouluttautunut Pol Pot halusi luoda kaksiluokkaisen yhteiskunnan, jossa kaikki maanviljelijöihin ja tehdastyöläisiin kuulumattomat hävitetään. Koulutus, kielitaito tai vaikka vain silmälasit riittivät tuomioon. Myös syylliseksi julistettujen kaikki lähisukulaiset tuhottiin vauvoja myöten.

Keskitysleirimuseo sijaitsee keskellä kaupunkia, mutta sen vieressä olevat uudehkotkin talot ovat halpoja. Kambodžalaiset ovat taikauskoisia. Täytyy myöntää, että jos jossakin aaveita on, niin täällä. Kaupungin ulkopuolella, Kuoleman kenttien joukkohaudalla, on kappeli, johon on koottu yhdeksäntuhatta pääkalloa. Soran seassa kenkien alla narskuu ihmisen hampaita ja eroosion syömistä hiekkakumpareista pistää esiin sääriluita. Yhdessä puussa on kyltti jossa kerrotaan, että sitä vasten hakattiin lapsia hengiltä. Teloitusaseina käytettiin usein rautaputkia tai sahalaitaisia puuveitsiä. Piti säästää ammuksia.

Hirmuhallinto jauhoi kuoliaaksi jopa kaksi miljoonaa kambodžalaista ja maa suistui köyhyyskierteeseen.

Punaisten khmerien hallinto kaatui Vietnamin väliintuloon vuonna 1979 ja Pol Pot kuoli viidakkopiiloonsa vuonna 1998. Kambodžassa ei ole juurikaan saatu tuomittua yhä elossa olevia punaisten khmerien johtajia.

VIIMEISENÄ KOHTEENA saavumme rantakaupunki Sihanoukvilleen. Ainakin näin sadekauden lopulla kilometrejä pitkät uimarannat ovat liki autioita. Pienten bamburunkoisten ravintolakatosten sarja ulottuu silti läpi rannan. Ravintoloiden omistajaperheet asuvat pienissä majoissaan ravintoloidensa takana. Siellä ovat myös vessat, joita asiakkaatkin käyttävät. Mietin hetken, mihin kaikki ulkohuoneet yhdistävä suora viemäriputki mahtaa laskea.

Sihanoukvillessa turismin vaikutus näkyy enemmän kuin Phnom Penhissä. Monissa rannan baareissa kosiskellaan hippituristeja siten, että niissä voi tilata pizzansa tai pirtelönsä kannabiksella höystettynä. Paikallisia pilvi ei juurikaan kiinnosta, täällä suositaan enemmän piristäviä päihteitä.

Hotellihuoneen ovessa on varoituskyltti, jossa kerrotaan, että seksistä lapsen kanssa voi saada 20 vuoden vankeusrangaistuksen.

KAMBODŽAN MAANTEILLÄ ajetaan vieläkin lujempaa kuin kaupungissa. Pienet koululaiset isoilla polkupyörillään ja maalaiset eläimineen käyttävät samaa kaistaa rekkojen, laatikoilla lastattujen mopojen sekä tuhatta ja sataa ajavien bussien, kuorma-autojen ja henkilöautojen kanssa.

Liikenteestä syntyy minulle jotenkin pakkomielteinen kiteytys Kambodžasta. Tämä on traagisen historian ja puuhakkaiden ihmisten koko ajan liikkeellä oleva kulttuuri. Maa, jossa eletään ilman kypärää ja turvavyötä, ylipäätään ilman muita suojaverkkoja kuin oma yritteliäisyys ja syvä sitoutuminen perheeseen. Ympärillä on paljon kärsimystä ja uhkaa, muttei niinkään epätoivoa.

Huomaan myös miettiväni, kuinka hyvinvointivaltion sinänsä arvokkaat suojarakenteet ja aineellinen yltäkylläisyys tekevät meistä kambodžalaisiin verrattuna ylivarovaisia, hemmoteltuja ja traumaattisia.

Kirjoittaja osallistui marraskuussa pikaiseen Kambodžan-kierrokseen Like Kustannuksen edustajana.

Tuomas Rantanen