Voiman & Fifin lukijoilla on sanottavaa.

Katja Ketulle

Voima-lehdessä 8/2009 ”Toisinajattelija” Katja Kettu opasti kanssasisariaan puolustautumaan öisiä raiskaajia vastaan pippurisumittimilla. Yöaikaan jopa Helsinki saattaa tarjota ikäviä yllätyksiä, joista erilaiset seksuaaliset hyväksikäytöt eivät ole niitä harvinaisimpia.

En kuitenkaan usko, että katurauha ja järjestys säilysi millän tavalla paremmin, jos humalaiset tytöntylleryiset ja neuroottisen säikyiksi pelotellut pikkuekonomit alkaisivat kanniskella povellaan erilaista turva-arsenaalia. On syytä muistaa, että USA on tällaisen jokamiehen ja -naisen aseoikeuden luvattu maa. Sikäläinen katujen ja puistojen turvallisuus ei kuitenkaan ole järin tavoiteltava olotila.

Muistan myös, minkälainen hoosianna nousi siitä, kun muuan pohjalainen turkistarhaaja aikoinaan puolusti laillista elinkeinoaan ja omaisuuttaan ampumalla haulit tunkeilijan persauksiin. Olisi kovin naivia kuvitella, että yksityiseen puolustustarkoitukseen tapahtuva aseistautuminen rajoittuisi vain Toisinajattelijan kertomaan tarkoitukseen.

Ja lopuksi: USA:ssa on mahdollista puolustaa esimerkiksi kotiaan murtovarkailta vaikka asein. Niinpä tämän voi tarpeen vaatiessa vaikkapa ampua, jos voro on kotiin sisään saakka päässyt. Aseita siis löytyy monesta kodista. Todelisuus kuitenkin on, että valtaosa murtojen yhteydessä surmatuista ihmisistä on surmattu heidän omilla aseillaan.

Jaakko Ojanne
Helsingin käräjäoikeuden lautamies

_______________

Louis keksi giljotiinin

Katja Kettu toteaa kolumnissaan ”Pienoisgiljotiini” lokakuun Voimassa, että giljotiinin keksi lääkäri Joseph-Ignace Guillotin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä tämän teloituslaitteen keksi Antoine Louis.

Petri Haapa

_______________

Kiitos Hyppänen

Mahtavaa Sonja Hyppänen! Kiitos, että kirjotit Arlindosta, (Voima 8/2009 & Fifi) kun mikään muu media ei tunnu uskaltavan tai kiinnostuvan! Erittäin selkeä ja kiinnostava teksti! Ja hyvät kuvat. Jatka tilanteen seuraamista, tsemppiä, olet oikealla tiellä!!

Kaisa

_______________

Lisää demokratiaa kiitos!

Vaalirahoituksen salaamisesta alkanut keskustelu ei ole toistaiseksi johtanut laajalti perimmäisten kysymysten uudelleenarviointiin. Meidän tulisi mielestäni keskustella siitä, onko nykyinen poliittinen järjestelmämme niin demokraattinen kuin mahdollista.

Jos tyydymme vähempään, meidän on turha valittaa siitä, että rahalla voi ostaa itselleen mieluista politiikkaa. Jos nykyinen demokratia on parasta mitä osaamme, niin silloin nykyinen vaalirahoitus pitäisi tehdä helpommaksi ja avoimemmaksi. Poliitikot voisivat esimerkiksi huutokaupata ääniään eniten tarjoavalle; yritykset voisivat maksaa antamastaan vaalituesta veroa, mutta saada poliittisesta aktivismistaan verovähennyksiä.

On lapsellista uskoa, että vaalirahoituksen suitsiminen lainsäädännöllä poistaisi salaisen vaalirahoituksen. Ei kieltolakikaan poistanut juopottelua. Salakapakan ja salapolitiikan välillä on enemmän yhtäläisyyksiä kuin rehellisyydellä ja poliitikolla.

Itse olen päätynyt kannattamaan demokratiauudistusta, jossa kansa ottaa vallan takaisin. Hallitus voisi edelleen huolehtia lainvalmistelusta ja voisimme jatkossakin äänestää eduskuntaan kansanedustajia. Erona nykyiseen olisi, että kansa saisi äänestysoikeuden jokaisessa eduskunnassa järjestettävässä äänestyksessä. Käytännössä äänestys voitaisiin toteuttaa internetin avulla.

Uudistuksen jälkeen voisi tapahtua jopa niin, että kansanedustajat olisivat säännöllisesti, eikä vain kerran neljässä vuodessa, yhteydessä äänestäjiinsä. Puolueetkin ehkä valpastuisivat. Kun jokainen äänestys olisi kaikille avoin, poliittinen keskustelu ja media todellakin pyrkisivät selventämään politiikan suuntaa ja ohjaamaan kansalaisia äänestämään kansankunnan kannalta parhain päin. Ja kun äänestys koskisi hallituksen nauttimaa luottamusta, koko kansa varmasti katsoisi uutisista miten kävi.

Kokeillaanko?

Niko Johanson

_______________

Artisti maksaa

Musiikinharrastaja Seppo Uimosen artikkeli ”Piratismi – artistin onni” (Voima 8/2009) sisälsi useita harhaanjohtavia ja jopa virheellisiä väittämiä, jotka kaipaavat mielestäni korjaamista.

Uimosen mielestä musiikin laiton kopioiminen on pikemminkin kunnianosoitus kuin varastamista. Laiton kopioiminen ei teknisesti ottaen ole varkaus, se on toisten työn maksutonta hyödyntämistä pummilla matkustamisen tapaan. Uskon itse useimpien artistien toivovan heidän työtään kunnioitettavan niin paljon, että siitä nauttivat maksaisivat tehdystä työstä ainakin muodollisen korvauksen.

Uimonen väittää myös provosoivasti, että levy-yhtiöt ovat varkaita, ja käyttää perusteluna lähinnä sitä, että bändien osuus albumien tuotosta suhteellisen pieni. Artikkelin liitteenä olevasta Billboard-lehden lähteestä selviää kuitenkin se, että noin 14 euroa maksavasta levystä levy-yhtiön varsinainen tuotto on alle kolmasosa artistien palkkiosta.

En ymmärrä miten näiden lukujen perusteella voidaan syyttää edes neljää suurinta, puhtaasti kaupallista levy-yhtiötä varkaiksi? Saati sitten vetää mitään johtopäätöksiä vähintään kymmenien tuhansien pienten ja keskisuurten, usein artistien itsensä pyörittämien levy-yhtiöiden toiminnasta.

Uimosen mukaan tekijänoikeusjärjestö Teosto on ahne. Teosto kerää musiikin luovan työn tekijöiden korvaukset musiikin julkisesta esittämisestä ja tallentamisesta, ja tilittää nämä rahat tekijöille noin 15 prosentin korvausta vastaan. Digitallenteissa artistien Teostokorvaukset ovat Uimosen tekstin mukaan suhteessa jopa korkeammat kuin cd-levyillä, joten johtopäätös ”Teosto ei ole ainakaan pienten artistien asialla” on mielestäni vähintäänkin omituinen.

Itse marginaalimusiikkia yli kymmenen vuotta tehneenä ja lukuisten artistien ja pienten levy-yhtiöden tuhon nähneenä en voi hyväksyä sitä, että piratismille yritetään hakea minkääntyyppistä moraalista oikeutusta. Piratismi osuu kipeimmin toimeentulorajalla kiikkuvaan musiikin tekijöiden suureen enemmistöön.

Kannatan lämpimästi Uimosen ehdotuksia albumien hintojen laskusta ja vastaavasti artistien osuuksien lisäämisestä. Musiikkia on pystyttävä myymään ja tekijöiden on saatava siitä kohtuullinen korvaus, jotta sitä voidaan jatkossakin tehdä ammattimaisesti.

Jari Salo,
Pepe Deluxé

_______________

Teosto ei ole vittumainen mafia

Seppo Uimonen tulee ontuvassa mielipidekirjoituksessaan ”Piratismi – artistin onni” (Voima 8/2009) möläyttäneeksi ääneen sen surullisen tosiasian, että valtavirrasta poikeavaa tai muille kuin itselleen esitettäväksi musiikkia tekevä on vain valinnut ammattinsa väärin.

En haikaile suurten levy-yhtiöiden vallan tai cd-levyformaatin perään, vinyylin kyllä ihan romantiikkasyistä, mutta oikeuksieni perään haikailen sitäkin enemmän. Harmi, että en valmista työkseni jotakin, jota ei voi kopioida ja varastaa huomaamatta, nopeasti ja täysin hyväksytysti. Musiikin tekeminen on yhtyeemme jäsenten ainoa ammatti, jolla myös elätämme lapsemme.

Olemme itse valinneet yhteistyökumppanimme (levy-yhtiö, keikkamyyjä jne.), neuvotelleet sopimuksemme ja yrittäneet yhteistyökumppanit valittuamme keskittyä olennaiseen, eli musiikin tekemiseen ja sen esittämiseen.

Oman levy-yhtiön pyörittäminen olisi niin suuritöistä, että se veisi minut ennenaikaiseen hautaan, tai ainakin kaiken ajan musiikintekemiseltä ja perheeltäni. Siksi siis valitsimme pysyä muiden pyörittämässä firmassa. Levyn hinta voisi minunkin puolestani olla halvempi, kysymys ei ole siitä, vaan muista periaatteista ja tosiasioista.

”Ihmiset haluavat yhä enemmän nauttia konserteista —, joten myös keikkailevien isompien artistien tulot ovat taatut”, Uimonen väittää. Ai isojen puolellako hän haluaa olla? Miten isot jakavat paitamyyntitulonsa pienemmille? Eivät mitenkään. Pienet jäävät ilman. Suomessa lama vei juuri pikkubändeiltä keikat.

Joillakin menestyneillä yhtyeillä menee silti hyvin, koska ihmiset säästävät rahansa siihen isoon, tuttuun ja takuuvarmaan, jota kaikki muutkin menevät katsomaan. Tällä hetkellä pienemmille yhtyeille on paljon vaikeampaa edes myydä keikkaa kuin reilu vuosi sitten.

Suomessa musiikkiklubikulttuuri, muualla kuin kaikkein suurimmissa kaupungeissa, on aivan paskassa jamassa. Marginaaliartisteille, jotka haluaisivat esiintyä useamminkin kuin kaksi kertaa vuodessa Helsingissä, ei edes löydy paikkoja, saati sitten halukkaita keikkajärjestäjiä. Moni tuntemani bändi on omasta kiertueestaan veloissa, koska halusivat vähäisestä yleisöstä huolimatta soittaa uuden levynsä biisejä ja maksaa kulut omasta selkänahastaan. Millä rahalla ja ajalla sitten saa tehtyä seuraavan levyllisen musiikkia? Isojen menestyksen siivellä on lihavina vuosina saatu monta pientä bändiä keikalle tai albumi julki. Mutta eivät kaikki isotkaan voita. Iltapäivälehdissä uutisoitiin jokunen viikko sitten, kuinka moni on joutunut perumaan kiertueensa huonon lipunmyynnin takia.

Syiksi mainittiin muun muassa ylitarjonta. Kaikki eivät voi repiä toimeentuloaan keikoistakaan levymyynnin romahdettua, koska yleisöä ei yksinkertaisesti riitä lisääntyvään keikkatarjontaan. Esimerkiksi Himos Jazz peruttiin kokonaan vähäisen lipunmyynnin takia. Marginaalimpi musiikki sai maistaa lamaa. Uimosen esittämät ajatukset ovat ainakin Suomessa vailla todellisuuspohjaa.

Teoston Satu Kaarenojan kommentin Uimonen on käsittänyt raivostuttavan väärin. Teostokorvaukset laillisesti ladatusta musiikista eivät ole tekemisissä artistien levytyssopimusten kanssa, vaan ovat korvauksia levyn kappaleiden sanoittajille, sovittajille ja säveltäjille sekä heidän mahdollisille kustantajilleen. En ymmärrä lainkaan, mitä Uimonen mahtaa tarkoittaa sanoessaan: ”Teosto ei ole ainakaan pienten artistien asialla”. Kaikkien teostokorvaukset kertyvät aivan samalla, täysin tasapuolisella periaatteella, eikä kenelläkään voi olla ”parempaa sopimusta” tekijänoikeuksistaan.

Kaarenojan mainitsemat teostokorvaukset laillisesti ladatusta musiikista eivät ole tekemisissä niiden lisäksi jokaisesta kappaleesta maksettavien artistien ja tuottajien sopimuskohtaisten korvausten kanssa, jotka ovat siis jokaisen artistin erikseen neuvoteltavissa. Lisäksi omakustanneartistit voivat ihan itse tehdä sopimuksen jakelusta esimerkiksi iTunesin kanssa, se onnistuu varsinkin jos on perustanut oman levy-yhtiön.

Ja ihan samalla periaatteella pieni omakustanneartisti saa tekijänoikeuskorvauksia musiikistaan kuin ison levy-yhtiön menestyjä. Piraateista ja laittomasta latauksesta ei säveltäjä, sanoittaja tai kukaan muukaan saa mitään. Jos laulajallatähtösellä suosio kasvaa ja keikkaa pukkaa, mutta musa ladataan ilmaiseksi, mitä toisille musiikkia ammatikseen säveltävä ja sanoittava, ei rundaava, ei kappaleitaan itse esittävä tekijä saa?

Jos tekijä itse valitsee jakaa musiikkiaan ilmaiseksi lisätäkseen kuulijoitaan vaikka netin kautta, se on täysin mahdollista. Sen sijaan ei ole mahdollista, etteikö musiikkiamme levitettäisi toivomustemme vastaisesti vertaisverkoissa. Jos joku varastaa kolmemetrisen maalauksen, asiaa tutkitaan usean tahon voimin, ja uutiskynnys ylittyy varmasti.

Olen siis valinnut väärän taiteenlajin, jossa minulta odotetaan ilmaisia teoksia kaikille hyödynnettäväksi: puhelinjäteille, mediataloille, pelifirmoille, kuluttajille. Kun ilmaisen ääneen, etten pidä piratismista, koska minunkin ääntäni, tekstejäni ja sielunpalasiani käytetään siellä ilmeisesti ilman minkäänlaista arvostusta tekijää kohtaan, minua haukutaan ahneeksi.

Ainoa järjestö, joka puolustaa vain minua ja minun oikeuksiani pelijättejä ja pykäläviidakkoja kohdatessani on Teosto, joka myös on saanut vittumaisen mafian leiman. Kaikkien uutta luovien täytyy yhdistyä ja taistella omien tekijänoikeuksiensa puolesta, olipa sitten kyse kuvista, tekstistä, musiikista tai muotoilusta!

Paula Vesala
muusikko

_______________