Psykedeelien terapiakäyttöä tutkitaan jälleen.
LSD:n keksijä, 102-vuotias Albert Hofmann, joutui jäämään kotiinsa, kun aineen 70-vuotispäivää juhlittiin Sveitsissä järjestetyssä World Psychedelic Forumissa. Konferenssi kokosi Baselin messukeskukseen alan johtavat tutkijat ja parituhantisen yleisön. Hofmannin konferenssille lähettämä tervehdys jäi tämän viimeiseksi puheenvuoroksi. Huhtikuun lopussa alan isä kuoli.
Veteraanitutkijat vitsailivat Baselissa tuon tuosta omista ainekokeiluistaan. ”On tainnut tulla otettua liikaa happoa, kun unohtelee asioita”, naureskeli LSD:n käyttöä psykoterapiassa pitkään tutkinut Stanislav Grof.
Albert Hofmann syntetisoi LSD:n Sandozin lääketehtaalla Sveitsissä vuonna 1938. Aineen todellinen merkitys selvisi hänelle vasta 1943 hänen hengitettyään vahingossa höyrystynyttä ainetta. Hofmann suhtautui LSD-kokemukseensa tiedemiehen uteliaisuudella ja rationaalisuudella. Mieltäjärisyttävän kokemuksen aikaansaanut aine oli nopeasti jäljitetty.
Huhtikuun 19. päivänä 1943 Hofmann kokeili LSD:tä uudelleen isommalla annoksella. Päivä tunnetaan polkupyöräpäivänä, sillä Hofmann taittoi urheasti kotimatkansa pyöräillen. Hän kirjoitti myöhemmin nähneensä ajaessaan maailman kuin vääristävän peilin kautta ja tunteneensa polkevansa paikallaan.
Kotona Hofmann kuvitteli naapurin rouvan noidaksi, epäili kauhuissaan joutuneensa pirun riivaamaksi ja piileskeli uhkaavaksi muuttuneilta huonekaluilta. Lopulta pelon korvasi rauhan ja kiitollisuuden tunne.
Hofmann kuvasi LSD-matkaansa elämänsä merkittävimmäksi kokemukseksi. ”Ymmärsin löytäneeni aineen, jolla voi muuttaa tajuntaa. Koin voimakasta yhteyttä luontoon, sellaista mystiikanomaista tunnetta kuin joskus lapsena olin kokenut.”
Kokemus kuori tiedemiehestä esiin mystikon. LSD ja samankaltaiset aineet eivät Hofmannin mukaan ole huumeita perinteisessä merkityksessä, vaan välineitä joiden avulla voimme tavoittaa olemuksemme syvempiä tasoja ja tulla tietoiseksi omasta henkisestä alkuperästämme.
Merkkejä psykedeelisten kasvien ja aineiden käytöstä löytyy aina paleoliittiselta kaudelta asti. Intian ikivanhassa Veda-kirjallisuudessa puhutaan jumalallisesta soma-juomasta ja Meksikossa huichol-intiaanit ovat kulkeneet pyhillä peyote-vaelluksillaan vuosisatoja. Amazonasilla on edelleen yleisesti käytössä huumaava ayahuasca-juoma.
Hallusinogeenien kansankäyttöä tutkinut etnobotanologi Dennis McKenna uskoo, että klassiset psykedeelit – LSD, meskaliini, psilosybiini ja DMT-yhdisteet – voisivat toimia työkaluina muuntuneiden tietoisuuden tilojen ymmärtämiselle.
”Psykedelian tutkimuksessa on näkyvissä vasta jäävuoren huippu”, McKenna toteaa. ”Olemme kuin joukko apinoita, jotka ovat löytäneet viidakkoon pudonneen avaruusaluksen. Psykedeeliset aineet voivat olla evoluutiomme puuttuva lenkki. Niiden rakenteessa on ainutlaatuinen vastaavuus oman hermojärjestelmämme kanssa.”
LSD:n löytyminen käynnisti kaksi vuosikymmentä kestäneen tutkimustyön, jonka aikana tutkijat selvittivät aineen fyysisiä ja psyykkisiä vaikutusmekanismeja usein omakohtaisen kokeilun kautta. Hofmannia ja hänen kollegojaan seurasi joukko kansainvälisesti arvostettuja tutkijoita.
USA:n keskustiedustelupalvelussa cia:ssa oltiin jo 1950-luvulla kiinnostuneita LSD:n mahdollisuuksista. Siitä kaavailtiin kuulusteluissa käytettävää totuusseerumia. Arvostetuissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa LSD:tä kokeiltiin niin omiin työtekijöihin kuin asiasta tietämättömiin tavallisiin kansalaisiin. Ainetta kokeiltiin muun muassa pahaa-aavistamattomiin bordelliasiakkaisiin, joiden sekoilua kuvattiin peililasiseinien läpi. Moni menetti mielenterveytensä lopullisesti. Tunnetuin MKULTRA-ohjelman uhreista lienee USA:n armeijan biokemisti Frank Olson, joka tappoi itsensä hyppäämällä hotellihuoneensa ikkunasta.
Samalla LSD:n käyttö levisi amerikkalaisen opiskelija- ja hippinuorison keskuuteen ja tuomittiin voimakkaasti maan poliittisen kuohunnan keskellä. LSD kiellettiin USA:ssa vuonna 1967. Samalla loppui aineen teollinen valmistus. Nyrkkipajojen epäpuhtaat aineet päätyivät katukauppaan ja aiheuttivat runsaasti ongelmia. Tämä lisäsi entisestään LSD:n huonoa mainetta.
Kun MKULTRA:n vastuuton toiminta tuli 70-luvun alussa päivänvaloon, cia:n johtaja Richard Helms määräsi hallinnassaan olevan arkistomateriaalin tuhottavaksi. Myöhemmin likapyykkiä puitiin USA:n kongressin kuulusteluissa.
Hofmann nimittikin LSD:tä omaelämäkertansa otsikossa ongelmalapsekseen: Mein Sorgenkind. Teoksesta on otettu uusintapainos, jossa on Stanislav Grofin saatesanat ja tekijän uusi esipuhe. Myös psykedeelisen tutkimuksen ”kulta-ajan” monituhatsivuinen aineisto on nyt saatavilla digitalisoidussa muodossa Hofmann-säätiön kokoelmissa.
”Meneillään on psykedeelisen tutkimuksen renessanssi”, luonnehtii yhdysvaltalaisen MAPS-tutkimuslaitoksen perustaja ja johtaja Rick Doblin.
Doblin, 54, on tutkijanuransa aikana nähnyt psykedelian ala- ja ylämäet. Vuonna 1986 perustettu Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies eli MAPS syntyi huumesodan kuumimpina vuosina, jolloin alan yhdysvaltalaistutkijat olivat törmäyskurssilla maansa hallituksen kanssa. Tänä päivänä tilanne on valoisampi, ja yhteiskuntatieteiden tohtorinarvonsa Harvardista hankkineesta Doplinista on tullut psykedeelisten aineiden kliinisen tutkimuksen puolestapuhuja.
MAPS on ei-kaupallinen tutkimuslaitos, joka pyörii yksityisten rahoittajatahojen ja jäsenistönsä avustuksella. Vuotuinen tutkimusbudjetti on miljoonan euron tietämissä. Käynnissä olevia projekteja on USA:ssa, Euroopassa, Kanadassa ja Israelissa. Niissä tutkitaan muun muassa LSD:n, ekstaasin eli MDMA:n ja psilosybiinin käyttöä syöpäpotilaiden terapiassa ja traumaperäisen stressihäiriön hoidossa.
Marraskuussa 2007 arvostettu Washington Post Magazine -lehti julkaisi artikkelin MAPS:n harjoittamasta MDMA-terapiasta otsikolla ”The Peace Drug”. MAPS:n tavoitteena on kolmen vuoden sisällä käynnistää 15–20 uutta tutkimusprojektia sekä Euroopassa että USA:ssa. Tavoitteena on saada psykedeelit luvanvaraisiksi reseptilääkkeiksi.
”Se on täysin mahdollista, mutta pitää edetä pienin askelin. Lääketehtailla tuskin on suurempia intressejä psykedeelejä kohtaan, koska ne eivät ole patentoitavissa olevia valmisteita kuten särkylääkkeet. Näitä aineita ei ole tarkoitettu käytettäväksi kuten normaaleja lääkevalmisteita. Joillekin ihmisille saattaa elämässään riittää yksi MDMA- tai LSD-kokemus”, sanoo Doblin.
Psykedeliantutkijoiden mukaan LSD vie ihmisen matkalle omaan mieleensä. He uskovat, että aineesta avautuva taivas tai helvetti on ihmisen oman psyyken tuotos. Katsaus sisäänpäin voi olla raskas kokemus – kuin rankka psykoterapiasessio, jossa joutuu kohtaamaan oman mielensä möröt. Aldous Huxleyn mukaan psykedeelit avaavat tajunnan ovet, mutta kun on kerran katsonut sisään, tietää mitä siellä on.
Doblin ei kiellä psykedeelisten aineiden käytön vaaroja. Matkan varrelle on jäänyt moni ystävä. Doblinilla on omakohtaisiakin kokemuksia siitä, miten mopo voi karata: opiskeluaikojen LSD-kokeilut johtivat jatkuvaan käyttöön, suurempiin annoksiin ja rankempiin trippeihin. Pahoja matkoja alkoi tulla mukaan ja opiskelut jäivät kesken.
Myöhemmin Doblin palasi yliopistoon ja hoiti hommat kunnialla loppuun. Voimakkaista psykedeelisistä kokemuksista toipuminen oli hänen mukaansa terapiaa itsessään.
MDMA, ekstaasi, ei ole ”perinteinen psykedeeli” vaan amfetamiinijohdannainen empatogeeni. Usein käytettynä se tyhjentää aivojen serotoniinivarastot ja aiheuttaa vaikeaa masennusta.
MDMA:n terapiakäyttö perustuu siihen, että sen on havaittu lievittävän pelon ja ahdistuksen tunteita, tekevän käyttäjästään luottavaisemman ja mahdollistavan vaikeidenkin muistojen rauhallisen tarkastelun. Se voi auttaa etenkin potilaita, jotka kärsivät traumaperäisistä stressihäiriöistä. Lääke ei paranna, mutta avaa potilaan sulkeutunutta mieltä terapeutille.
”MDMA on hyvin voimakas, neurokemiallisesti sotkuinen ja potentiaalisesti vahingollinen aine”, aineen testilupia vastustava brittipsykologi A. C. Parrott varoittaa Washington Post Magazinen artikkelissa.
Niin on morfiinikin, vastaa Harvardin psykiatrian professori Roger K. Pitman. ”Ja sillä me hoidamme syöpäpotilaita.”
Markku Salmi
