Lissu Lehtimajalle kaikki hyvä tulee Brasiliasta.

Kun Lissu Lehtimaja saapuu metrolta, hän näyttää ensimmäisenä repäisemäänsä lehtileikettä uutislehdestä, jonka päivän kysymys kuuluu: “Uskotko, että Helsingin edustalla käy sukellusveneitä?” Teksti naurattaa Lehtimajaa. Kävelemme kahvilan luo, sen edustalla ilmastointilaitteen kaksikymmentä senttiä paksu putki kulkee tuulikaapin halki. Putki naurattaa Lehtimajaa lisää. Vieraat oliot ovat vallanneet Helsingin, siitä ei pääse nyt mihinkään.

Lehtimaja vaikuttaa välittömältä ja hieman vastaheränneeltä. Hän on edellisenä yönä piirtänyt loppuun viimeisen version ensimmäisestä sarjakuva-albumistaan Freiren kyydissä.

“Kyllä se aika erikoista on, että yhtenä kesänä tulee kaksi debyyttiä. Tässä voi ihan paukutella henkseleitä”, Lehtimaja vitsailee. Kesällä julkaistiin Maria Gasolina -yhtyeen debyyttilevy Se jokin, jossa Lehtimaja laulaa ja soittaa trumpettia.

“Muistan joskus aiemmin ajatelleeni, että mitä sitä oikein haluaisin tehdä elämässä. Päädyin vastaukseen, että olisi kiva julkaista yksi levy ja yksi sarjakuva-albumi. Nyt ne molemmat toteutuvat puolen vuoden sisään!”

Sarjakuva-albumin päähenkilö, kuvaamataidon opettajaksi opiskeleva Lissu löytää pedagogiikan oppikirjoissa ja alaviitteissä seikkailevan brasilialaisen kasvatusfilosofin Paulo Freiren. Sarjakuvahahmo lähtee seuraamaan Freiren ajatuksia kriittisen kasvatuksen koulukunnan jalanjäljille.

Paulo Freire (1921–1997) on yksi 1900-luvun vaikutusvaltaisista kasvatusteoreetikoista. Wikipedia kertoo, että Freiren tunnetuin teos on Sorrettujen pedagogiikka (Vastapaino 2005). Siinä Freire esittää teoriansa dialogisesta pedagogiikasta, jossa opitaan samanaikaisesti lukemista, kirjoittamista ja yhteiskunnallista tiedostamista.

Freire korostaa kasvatuksen poliittista merkitystä taisteltaessa sortoa vastaan. Sorrettujen tehtävä on vapauttaa itsensä sortajien kahleista ja samalla vapauttaa sortajansa. Dialoginen oppiminen on vastakohta pänttäämiselle. Tuttu esimerkki on Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen lukkarikohtaus, jossa oppia kirjaimellisesti taotaan oppilaiden päähän. Dialogisen oppimisen kautta ei ole tarkoitus opettaa ulkomuistiin rimpsuja katekismuksesta, vaan luoda keskustelua ja etsiä totuutta, ei tarjota sitä pureskelematta nieltäväksi. Totuus saa löytyä myös ristiriitaisena.

Freiren pedagogiikka oli poikkeuksellista aikanaan, ja sen kriittisyys sykähdyttää kasvatuspedagogiikan opiskelijoita ja tutkijoita vieläkin. Lehtimajan mukaan Freire ei ole ollut viime aikoina yhtä pinnalla kuin 1970-luvulla. Kriittinen kasvatus on kuitenkin jälleen saamassa ilmaa siipiensä alle.

Lehtimaja jäljittää Freiren teoriaa ja jäljentää seikkailunsa sarjakuvaksi. Sarjakuvan Lissun esikuva on oikea Lissu Lehtimaja.

Helsinkiläinen Lissu Lehtimaja on työskennellyt portugalin tulkkina ja kääntäjänä. Hän on kokeillut taitojaan mainostoimistossakin.

“Mä joskus laskin, että oon harjoittanut kahtakymmentä eri ammattia”, Lehtimaja nauraa.

Pysyvä osa Lehtimajan elämässä näyttää olevan Brasilia. Siellä hän oli ensimmäisen kerran vaihto-oppilaana ”joskus nappulana”. Nyt hän on keskittynyt brasilialaisen musiikin käännöskappaleita esittävän yhtyeensä Maria Gasolinan levyyn sekä sarjakuva-albumin tekoon.

Kesän Lehtimaja vietti Tamminiemessä, Urho Kekkosen museon Café Adjutantin myyjänä. Samassa paikassa vieraillaan myös Lehtimajan sarjakuvakirjassa.

“Kyllä minua huvittaa, mitä Tamminiemi suomalaisille edustaa: systeemiä. Hauska asetelma on se, että Tamminiemen piharakennuksen keittiössä piika suunnittelee vallankumousta”, Lehtimaja hymyilee.

Kustantajan löytäminen ei ollut Lehtimajan mukaan aivan yksioikoista, sillä sarjakuva on Lehtimajan seminaarityö kuvaamataidon opettajan opintoihin. Siksi hän olisi halunnut nimenomaan akateemisen julkaisijan ja yritti Gaudeamusta.

”Akateemisilla julkaisijoilla ei ole mahdollisuuksia tehdä mitä vaan. Gaudeamukselta se oli annettu minulle kertomatta Rauhanpuolustajille. Heille kuuluu sellaisen materiaalin julkaiseminen, jota ei olisi missään muualla järkeä julkaista. Sarjakuvani on täydellinen väliinputoaja. Se on oikeaoppisesti akateeminen opinnäyte, vaikka se on samalla sarjakuva. Jos vastaavaa tarinaa kertoo ilman tätä akateemista rasitetta, tarinasta olisi tullut ihan erilainen”, Lehtimaja epäilee.

Rauhanpuolustajien ja Liken Pystykorva-kirjasarjassa julkaiseminen on edistynyt Lehtimajan mukaan hyvin.

”Ainoastaan kansikuva epäilytti heitä. Aiemmassa versioissa oli kuva Freirestä, parrakkaasta gubbesta. Kannen piti olla myyvämpi. Nyt siihen on sitten tulossa jotain seksikkäämpää: tyttö ja auto. Tyttö ja auto ovat myös Maria Gasolinan levyn kannessa!”

”Akateemista tekstiä on niin vaikeaa lukea, vaikka olen ollutkin kiinnostunut asioista ja ihmisistä. En varmaankaan pärjäisi missään muussa yliopistossa kuin Taideteollisessa korkeakoulussa. Mutta nyt olen kuitenkin siellä linjalla, jossa tarvitsee lukea. Koska akateeminen teksti on minulle vastenmielistä, päätin tehdä tutkimuksen sarjakuvana”, Lehtimaja nauraa.

Sarjakuvan tieteellisyyden vuoksi ruuduissa vilahtelevat akateemiselle tutkimukselle tyypilliset alaviitteet.

“Sarjakuvassa alaviitteet voi laittaa aika näppärästi samaan ruutuun. Mietin, olisiko viitteet pitänyt pistää kirjan loppuun listaksi tai sivujen alareunaan. Sarjakuva on paljon luettavampaa kuin normaali akateeminen teksti, jolloin viitteitä lukiessa täytyy jättää sormi siihen paikkaan, josta lähti viitettä etsimään eikä koskaan löydä samaan paikkaan takaisin. Sarjakuvassa viitteen voi vilkaista, eikä tarvitse lähteä pois tilanteesta”, Lehtimaja kuvailee.

”Tutkimukseni lähti aika banaaleista lähtökohdista: halusin lähteä Brasiliaan tapaamaan ystäviäni. Järjestin itselleni vaihto-opiskelijapaikan São Paulon yliopistoon, mutta sitten ymmärsin, että tarvitsin jostain myös rahaa. Opettajani muistutti, että voisin tutkia vaikka Freireä ja hakea siihen apurahaa. Siinä vaiheessa en tiennyt, että Vastapaino oli kääntämässä Freiren kirjaa Sorrettujen pedagogiikka, vaan ajattelin että minä voin olla suuri Freiren maahantuoja. Kun perehdyin asiaan tarkemmin, huomasin, että onhan täälläkin aiemmin luettu Freireä, jota 1970-luvulla gurutettiin Suomessa ja käytiin kuuntelemassa Ruotsissa. Mietin, onko minulla mitään uutta sanottavaa.”

Lehtimaja uskoo, että portugalin kielen taitoisena hän on päässyt käyttämään tutkimuksessaan sellaisia lähteitä, joita suomalaisessa Freire-tutkimuksessa muut eivät ole käyttäneet.

“Freire on aiemmin tullut suomalaisille niin monen käännöksen kautta. Tutkimusta tehdessäni kävin São Paulossa sijaitsevassa Freire-instituutissa, jonka videokirjastosta löysin lukutaitokampanjoihin kuuluvia dokumentteja. Käsiini osui muun muassa Torniojokilaaksossa puhuttua meän kieltä käsittelevä video. Instituutin kirjastoa pitää Freiren poika, joka tietenkin tiesi kaikkien nauhojen sisällön ja pystyi opastamaan minut videoitujen Freire-luentojen luo. Tällaiset lähteet ovat ihan poikkeuksellisia”, Lehtimaja intoilee.

São Paulosta Lehtimaja löysi myös pienen kirjan, johon oli purettu Freiren ja erään toimittajan keskusteluja. Lehtimajan mukaan kirja ei vaikuttanut erityisen mullistavalta. Merkitys selvisi vasta myöhemmin, kun Lehtimaja esitelmöi Jyväskylässä kasvatuspäivillä.

“Jyväskylän seminaarissa pelkäsin, että pian jään kiinni, kun muut luennoijat ovat alan guruja. Sain kuitenkin hyvää palautetta ja tutkimustani pidettiin rohkeana. Mutta sitten kun kävi ilmi, että pidin itsestään selvänä ajatusta, että Freirelle lukutaito koskee maailmankuvan ja etiikan lisäksi estetiikkaa, niin muut kasvatustutkijat alkoivat epäillä johtopäätöstäni. Olin kuitenkin aika vihreänokkainen tyyppi, joka väitti Freiren puhuvan myös medialukutaidosta.”

”Tiesin olevani oikeassa, kun muistin nähneeni Freire-instituutissa yhden videon aiheesta. Seuraavana yönä en saanut unta, kun mietin, että olen varmaan käsittänyt jotain väärin, kun nämä fiksut tyypit epäilivät minua. Neljältä aamuyöstä selailin sitä pientä haastattelukirjaa. Löysin kohdan, jossa Freire puhuu asiasta. Kiroilin ja nauroin ja alleviivasin kirjaa, kun huomasin olleeni oikeassa”, Lehtimaja kuvailee ja lisää: “Paulo komppaa mua kaikessa!”

”Olen luetuttanut sarjakuvaani eri ihmisillä. Saamani palautteen mukaan se on tarpeeksi yleistajuinen. Tarinaan pystyy samastumaan muutkin kuin kasvatustieteisiin perehtyneet. Välillä sitä miettii, onko näillä teorioilla mitään väliä sitten kun on opena luokassa, jossa on useampi adhd-lapsi. Tietenkin haluaisin pitää kiinni etsimisestä, etten vain sanoisi oppilaille, että tämä on totuus, näin asiat ovat”, Lehtimaja sanoo.

”Sen takia olen piirtänyt itseni sarjakuvaan hieman höyrypäisenä kyselijänä, kaikki muut koittavat rauhoitella minun hahmoani. Toivottavasti itseironia välittyy.”

Akateeminen tutkimus esittelee Lehtimajan mukaan usein vain toisten sanomisia. Hän pitää sarjakuvaa oivana välineenä muistuttamaan asiasta.

“Sarjakuvassa voin puhekuplien avulla näyttää, että puheet ovat jonkun suusta”, Lehtimaja huomauttaa.

”Kun seuraa esimerkiksi televisiota, ei välttämättä huomaa, että kaikki kuvat ovat vain jonkun valintoja. Sarjakuvassa sitä ei voi unohtaa, kun kädenjälki näkyy kokoajan.”

Paulo Freire vaikuttaa Lehtimajalle läheiseltä, aivan kuin he olisivat joskus tavanneet, istuneet iltaa São Paulossa ja keskustelleet.

“Minulla ei ollut tarvetta jäljentää sarjakuvaan ihmisiä kovin näköisesti, en ole sellainen piirtäjä. Tutkiessani Freireä käytin aikaa myös siihen, että yritin videoista tavoittaa Freiren tapaa olla, hänen fyysistä olemustaan. Pysäyttelin videota ja piirsin pelkästään Freiren käsiä. Kun tutkin Freireä São Paulossa, istuin asuntoni läheisen ravintolan pöydässä tuntikausia. Samassa pöydässä kohtaan sarjakuvan Freiren. Siinä luultavasti juodaan olutta ja syödään paistettua maniokkia”, Lehtimaja kuvailee.

Lehtimaja näkee kaikessa yhteyksiä. Hän viittaa keskustelun aikana usein siihen, että kaikella on merkityksensä elämässä.

“Kaikki kuroutuu yhteen. Teen käännöstyötä halusta tuoda ihmisiä yhteen. Teininä hurahdin brasilialaiseen musaan, ja se on vieläkin mulle tosi kova juttu. Erityisesti diggailen kappaleiden sanoituksia. Samaa kokemusta ei voi saada, jos ei ymmärrä tekstiä. Sen takia ryhdyin kääntämään iskelmiä.”

Lehtimajan käännösiskelmä-bändin Maria Gasolinan syntyjuuret johtavat lukioaikoihin ja hänen Brasilia-innostukseensa. Lehtimaja suoritti lukiokurssin kääntämällä brasilialaisiskelmien sanoituksia portugalista suomeksi. Kurssin opettaja toivoi, että kappaleet myös esitettäisiin.

“Keräsin sitten koulukavereista bändin ja esitimme kappaleet. Esityksen jälkeen opettaja sanoi, että hän vain vitsaili esittämisestä. Muutamia vuosia myöhemmin huomasin, että hyviä käännöskappaleita oli kertynyt enemmänkin, ja ajattelin, että jotain niillä voisi tehdä.”

Alusta asti bändissä oli mukana basisti Ilppo Lukkarinen.

”Bändin kokosimme Ilpon kanssa lähinnä sitä kautta, että keiden kanssa syntyisi hyvä meininki”, Lehtimaja muistelee.

Maria Gasolinan kahdeksanhenkinen kokoonpano on nyt suhteellisen pysyvä, vaikka mukana on usein vierailijoita.

“Joskus jollekin ei käy keikka, kun emme ole ammattimuusikoita. Syy saattaa olla jotain sellaista, että nyt just täytyy kitkeä puutarhaa”, Lehtimaja nauraa.

Maria Gasolinan esikoisalbumiSe jokin on kahdeksalla kappaleellaan Lehtimajan mukaan lyhyt pitkäsoitto.

“Musta se on oikeastaan aika kiva, että levy on niin lyhyt, kun sen voi kuunnella alusta loppuun yhdellä kerralla. Siinä ei ehdi tulla nälkä tai pissahätä. Levyn kokonaisuutta määritti aika pitkälle se, mihin saimme kohtalaisen helposti käännösluvan. Vaikka siihenkin jo tarvittiin lakimiehiä. Vaikka levyn biisit on valittu näin satunnaisesti, se on mielestäni yhtä aikaa eheä ja tarpeeksi monipuolinen kokonaisuus. Siinä on hyvä repertuaari kappaleita”, Lehtimaja kehaisee.

“Me ollaan livebändi eikä erityisen hyviä soittamaan. Mietimme, miten saada keikkojen positiivinen energia levylle ja kuitenkin tarjota levyllä jotain, miksi se kannattaa ostaa. Miten nauhoitetaan se, että on hyvä mieli ja kaikki tanssii?”

Lehtimaja on myös aktivismin jokapaikanhöylä. Monet tuntevat hänet helsinkiläisen nuorisotyötä tekevän ja asumispolitiikan parannuksia ajavan Oranssi ry:n kautta. Hän on kahdesti ollut tulkkina Estelle-laivan matkalla Angolaan. Lehtimaja on osallistunut myös Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASK:n työprikaateille. Jo lapsena Lehtimaja sai kipinän rauhanaktivismiin, kun hän löysi kirjastosta Keiji Nakazawan Hiroshiman poika -sarjakuva-albumin.

“Tekijän omiin kokemuksiin perustuva sarjakuva seuraa pienen pojan elämää Hiroshimassa amerikkalaisten ydinpommituksen jälkeen. Pojan perhe kuoli pommituksissa.”

Lehtimaja osallistuu usein vuosittaiseen Hiroshiman pommituksien muistotilaisuuteen.

Puoluepolitiikkaan Lehtimaja ei sentään ole innostunut, vaikka häntä on joskus mukaan pyydettykin.

“Kyllähän sitä kolmeenkymmeneen ikävuoteen mahtuu vaikka mitä”, Lehtimaja toteaa ykskantaan.

Vaikuttaa siltä, että Lehtimajalle aktiivinen osallistuminen on niin luonnollista, ettei hän osaa siitä kertoa mitään sen ihmeempää.

”Sanalla poliittinen ei minulle ole merkitystä puoluepolitiikan kautta. Enkä tarkoita mitään yhteiskunnallista byrokratiaa. Poliittinen on ylipäänsä kaikkia koskevia yhteisiä asioita. Ymmärretäänköhän minut aina väärin, kun puhun politiikasta?”

Aktiivinen muutoksenajaja huomaa itsessään tiettyä konservatiivisuutta huolimatta halustaan olla radikaali kasvattaja. Sarjakuvan Lissu taas kasvattaa tulevaisuuden anarkisteja.

“Tiedän, että sitä on ehkä vaikea uskoa, ainakin tuon sarjakuvani perusteella, mutta minä olen välillä umpimielisyyteen asti muutoksenvastainen. Puhun välillä täysin ristiriitaisia”, Lehtimaja nauraa.

Tulevaisuudessa Lehtimaja toivoo välittävänsä Freiren sanomaa oppitunneilla.

“Tuntuu, että tosi monilla opiskelutovereilleni on jo tullut kriisin aika. He ajattelevat, että eivät pidäkään lapsista tai opettamisesta. Odottelen, että koska se iskee minuun. Viime vuonna olin opetusharjoittelussa Ivalon yläaste-lukiossa. Se oli pieni koulu ja käytettävissäni oli tietokoneiden sijaan vain piirtoheitin. Mutta se oli kaiken kaikkiaan voimauttava kokemus. Ehkä mä sittenkin oon oikeilla jäljillä pyrkiessäni opettajaksi. Vaikka teorioiden pitävyyttä käytännössä joskus epäileekin, välillä luokassakin tuntui, että Paulo-setä on mun kanssa ja hengessä mukana.”

Lissu Lehtimajan Freiren kyydissä -sarjakuva-albumi julkaistaan Helsingin Sarjakuvafestivaalilla 23.–24. syyskuuta. Albumin toinen julkaisija Suomen Rauhanpuolustajat on yksi Voima Kustannus Oy:n omistajista. Maria Gasolina keikoilla Helsingissä 9.9. Helsinki2006-mielenosoituksessa Rautatientorilla, 23.9. alkuillasta Oranssilla, loppuillasta Vanhalla & 28.9. Libertéssä.

Hannele Huhtala