Kirjoittanut henri salonen

Like a Virgin

Lukuaika: < 1 minuutti

Like a Virgin

Arvio Sibyllinen Ensi kerrasta.

Sibyllinen Ensi kertaa on tyylillä toteutettuja tuhmia tarinoita. Teosta ei tarvitse häpeillä kirjahyllyssä. Sarjakuva-albumi koostuu kymmenestä lyhyestä tarinasta, jotka ovat eri ranskalaisten kuvittajien piirtämiä.

Eroottisissa tarinoissa asentojen ja ympäristöjen kirjo on suuri. Kokeellisuus on huipussaan, kun barbaranukke arvioi mielessään ronskia rakastajaansa novellissa Olematon. Tarinoiden kertojina ovat naiset. Feministiseltä vaikuttanut asetelma ei kanna, sillä naiskuvaukset lipuvat vanhaan madonna–huora-kaavaan. Toisen osapuolen äänen puuttuminen heikentää novellien syvyyttä.

Uhmastaan huolimatta Ensi kertaa on vahvasti heteronormatiivinen, yhtä naisten välistä romanssia lukuun ottamatta.

Ammattimaisella otteella tuotettu albumi on eheä ja helppolukuinen. Ripaus enemmän sielukkuutta ja runollisuutta sarjakuvanovelleihin ja niihin palaisi uudestaan. Lopputulos haluaa olla rohkea ja ennakkoluuloton, mutta rohkeutta erotiikassa voi näyttää muullakin tavalla kuin olemalla alasti.

Sibylline (et al.): Ensi kertaa. WSOY 2009. 97 s. K-18. Neljä ja puoli tähteä.

Henri Salonen