Likainen paskiainen

Lukuaika: 2 minuuttia

Likainen paskiainen

Homot kuuluvat lukkojen taakse Suomessa & Gambiassa.

Jawaran ongelmat Gambiassa alkoivat, kun hänen parisuhteensa tuli lähipiirin tietoon. Kumppani kun sattui olemaan mies. Pariskunta uhattiin ilmiantaa viranomaisille, ellei vaadittuihin rahallisiin korvauksiin suostuttaisi.

Pian miesystävä vangittiin. Hän istuu tällä hetkellä 25 vuoden vankeustuomiota. Tämä on kohtuutonta jopa Gambian mittapuulla, sillä suositeltava rangaistus homoudesta on 14 vuotta.

Jawara on hakenut Suomessa vuoden aikana turvapaikkaa kahdesti. Ensimmäisessä hakemuksessa hän ei uskaltanut mainita syyksi homouttaan. Hän luuli, että myös Suomessa homous on laitonta. Jawara sai kumpaankin hakemukseensa kielteisen päätöksen.

Kun Jawaraa helmikuussa siirrettiin Kemistä Metsälän säilöönottokeskukseen, hänelle ei kerrottu, että säilö tarkoittaa lähes täydellistä eristämistä muusta maailmasta. Nyt, istuttuaan säilössä lähes kolme kuukautta, Jawara kertoo fyysisen kuntonsa olevan hyvä. Henkistä musertumista on sen sijaan ollut mahdoton estää.

”Täällä tarjotut harvat aktiviteetit eivät pysty pitämään henkistä tasapainoa yllä. Jos mieleni ei ole vapaa, en voi myöskään nauttia tekemistäni asioista suljetussa ympäristössä”, Jawara kuvailee.

Jawaraa uhkaa nopea karkotus, joka voidaan ilmoittaa hänelle vain muutama tunti ennen lähtöä lentokentälle.

Maahanmuuttovirasto epäilee Jawaran homoseksuaalisuutta, koska hän ei oletettavasti kykene todistamaan seksuaalista suuntautumistaan. Virasto ei myöskään usko, että hän joutuisi kotimaassaan vankilaan. Jawara ja Gambian tilannetta kritisoineet ihmisoikeusjärjestöt ovat toista mieltä.

Gambian presidentti Yahya Jammeh on vannonut julkisesti ”katkaisevansa pään jokaiselta homolta, joka jää Gambiaan”. Lisäksi presidentti on kertonut löytäneensä parannuskeinon maata koettelevaan aidsiin yrttien ja Koraanin säkeiden avulla.

”Olen 110-prosenttisen varma tulevasta tuomiostani”, Jawara sanoo rauhallisesti. ”Gambiaa johtaa diktaattori, joka on valmis vangitsemaan ja tappamaan kenet tahansa. Hänen epäsuosiossaan olevilla on kolme vaihtoehtoa. Totella, mennä vankilaan tai kuolla.”

Gambiassa homot ovat ”likaisia paskiaisia”. Jawaran mukaan hänen kuvansa ja henkilötietonsa ovat Gambian viranomaisten hallussa. Jos Jawara joutuu Gambian lentokentän viranomaisten haltuun, hän päätyy suoraan vankilaan.

Jawaralla ei ole kotimaassaan tukiverkostoa. Perheeseen kuuluva isä istuu vankilassa syytettynä noituudesta, ja vanhempi sisko on ottanut etäisyyttä jouduttuaan pahoinpidellyksi veljensä homouden takia. Äitinsä Jawara menetti 4-vuotiaana.

Gambiassa ei ole vielä homoutta kieltävää lakia, vaan vankilatuomio langetetaan ”luonnonvastaisesta sukupuoliyhteydestä” rikosartiklan 144 mukaisesti. Suomen lain mukaan Jawara täyttää sekä turvapaikan ja oleskeluluvan saamisen että humanitaarisen suojelun kriteerit.

”Näköjään myös Suomessa minua pidetään homouteni takia rikollisena, ja rangaistuksena minut lähetetään vankilaan.”

Haastateltavan nimi on muutettu.

Meeri Koutaniemi

  • 26.4.2010