Levyarvosteluissa kotimaista ja ulkomaista tuotantoa!
Viimeinen dinosaurus
B. B. King on sanonut, että blues on mysteeri, eivätkä mysteerit ole koskaan niin yksinkertaisia kuin miltä ne näyttävät.
Mutta ovatko mustat miehet ainoat uskottavat henkilöt ratkaisemaan tuota mysteeriä. He, jotka ovat asuneet USA:ssa 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa, raataneet auringon poltteessa puuvillapelloilla ja eläneet kurjuuden ja rotuerottelun keskellä? Vastaan: ovat.
B. B. King aloitti blueshommat 50-luvun alussa. Siitä alkaen hän on tehnyt keskimäärin noin 330 yhden illan keikkaa vuosittain. On siis varsin luonnollista, että tapaamme hänet tällä levyllä juuri tien päältä.
Nyt ollaan toissasyksyisillä keikoilla Nashvillessä ja Memphisissä, jossa B:n musikaallinen kasvu aikoinaan tapahtui. B on juuri täyttänyt 81 vuotta. Hän ei tarjoa mitään pullan mussuttelua, vaan hommat tehdään täysillä. Tämä on todennäköisesti piirre, johon kova elämä on hänet opettanut. Järkäle kantaa lisäksi huolta puoli vuosisataa nuoremman yleisönsä kunnosta ja jaksamisesta. ”Are you tired?” Näin heput, joiden haltuun on suotu valtateiden avaimia!
Hyvä levy B:ltä. Kunkku mikä kunkku! (PL)
B. B. King: Live. Geffen Records 2008
Viisi tähteä.
_______________
Hempeähköä synkistelyä
Ville Leinosen Unilehto esiteltiin kirjoittajalle kehtolaululevynä. Ensimmäinen ajatus oli, että täytyypä kokeilla, kuinka sillä saa vauvan nukutettua.
Pian selvisi, ettei kyse ollutkaan pelkistä tuutulauluista, vaan joukossa on muitakin kansansävelmiä, kuten Niin minä neitonen sinulle laulan/Täällä Pohjantähden alla -sikermä.
Yhteistä kaikille yhdeksälle kappaleelle viimeistä lukuun ottamatta on niiden syvä mollivoittoisuus. Levyn kera voi siis tarvittaessa vaikka piehtaroida hyvinkin synkissä tunnelmissa. Laulut on sovitettu rosoisesti, paikoin punkahtavastikin, mutta enimmäkseen kitarat ovat kyllä vireessä.
Jos aiempi kokemus Leinosesta rajoittui yhteen keikkaan, joka ei valaissut artistin parhaita puolia, oli tämä levy positiivinen yllätys. Unilehto tuntuu lyhyydestään huolimatta kestävän toistuvaa kuuntelua. Leinosen vahva tulkinta uudistaa vanhat sävelmät sopimaan sellaisenkin korvaan, joka ei kansanlaulumusiikista muuten perusta.
Mutta entä se vauvan nukuttaminen? Mikäs siinä: kun aloitti toiseksi viimeisestä raidasta, oli lapsi nukahtanut ennen levyn loppua. Sitten isi painoi uudelleen play-nappia omaksi ilokseen. (JH)
Ville Leinosen Unilehto. Poko Records 2008.
Neljä tähteä.
_______________
Niitten systeemiä vastaan
Kansalaistottelemattomuus aloitti julkaisutoiminnan vuonna 2002 Fuck Their Fuckin’ System -nimisellä eepeellä ja nyt kuusi vuotta myöhemmin ulos on saatu täyspitkä levy jonka nimi kuulostaa kovin tutulta.
Vanhan koulun hardcorepunkkia varmalla otteella soittava Kansalaistottelemattomuus tietää kyllä mitä tekee ja mistä laulaa. Soitto osuu hyvin yhteen ja etenee ilman laahausta. Useissa biiseissä on tarpeeksi melodiakoukkuja ja iskeviä kertosäkeitä, jotta levyn jaksaa kuunnella vielä moneen kertaan. Sanoituspuolella mennään englanniksi ja perinteisesti oikeilla poluilla, eli natseja ja valvontakameroita vastustetaan ja omatoimisuuden, vastuun ja yhteisöllisyyden merkitystä korostetaan.
Kesällä pari keikkaa Englannissa ja Skotlannissa soittavalla ja syksyllä Euroopan-kiertueelle tähyävällä Kansalaistottelemattomuudella ei musiikillisesti ole näkyvissä suurempia kompastuskiviä. Meininki on musassa aika perus, ja olennaiseksi kysymykseksi jääkin, mihin ja miten tässä tyylilajissa voi uusiutua ja kehittyä? (JV)
Kansalaistottelemattomuus: Full Spectrum Resistance to Their Fucking System. Musta Lokki -osuuskunta 2008.
Kolme tähteä.
_______________
Ruumiita glitsussa
Heikki Kuula on outo räppäri. Yleensä free-stailaaminen on kuin olympialaiset urheilulle. Jos silloin onnistuu, saa suurimman sulan. Heikki kuitenkin kieltäytyy kunniasta – on kaverilla kuulemma liikaa törkyä kaapeissaan ja ainahan ne paskalakit kuumottaa. Jotain raskauttavaa saattaisi kiiriä Pasilaan asti, vaikka sitähän ne kaikki katujen lainsuojattomat hikoilee lätkäpäissään.
Tarinat on ehtaa Kallion kriminaalirunoutta, kaduilta lainattuja krapulariimejä. Massit riivitään Kelasta ja sitten painutaan yöhön. Asan veroiseksi Runebergiksi tästä Subutex-runoilijasta ei kuitenkaan ole, ja teksteistä paistaa läpi sekoilun romantisointi. Vielä ei kai niin lähellä pohjaa ole käyty, että malttaisi pitää suunsa kiinni. Tosin pakko taputtaa selkää tästä jotenkin mahtavan epäkorrektista lainista: ”Oli smurffit miehii tai naisii, ne on lesboi.” Hymyilyttää joka kerta.
Jokainen siis kapinoikoot omalla tavallaan. Heikki pöllii polkupyörän, vetää kuosit ja pitää kadunmiehen puolta. Ja kun mimmikin lähti, niin ainoa lohduttaja on Kallion kirkko. Mutta pakko se on myöntää: yhdessä Bleakkin kanssa tuotetut biitit Pllp-levyllä toimii niin kuin piri Ikuisen vapun aukiolla. (MH)
Heikki Kuula: Pllp. Yellowmic ecords 2008.
Kolme tähteä.
_______________
Tiheys 19816 kg/m³
Plutonium 74:n toinen levy Peittoalueen ulkopuolella (ensimmäinen ilmestyi viisi vuotta sitten) tarjoilee vinkeätä menoa maailmaasyleileville taapertajille. Tätä kuunnellessa tulee aina jotenkin sellainen olo, että musiikin sielu kumpuaa jostain syvältä maan uumenista. Sitä on lähes mahdoton määritellä, se on muuntautuvaista, ja kun sitä yrittää kuvailla, niin hetkessä kaikki on taas toisin. Miten muuten voi selittää, että soundeista välittyy progressiivinen ska, välillä eppunormaalimainen kitarointi (ja tämähän on sitten kohteliaisuus) ja välillä Gotan Projectista muistuttava universumin kaunein melankolia.
Kavereiden instrumenttiarsenaali on kunnioitettava ja soundit niin laidasta laitaan, että kaurapuuroarkiromanttiset sanoitukset tekevät biiseihin vähän vinksahtaneen kulman. Tosin välillä liikutaan syvissä vesissä, siellä mustan mullan syleilyssä tai keskellä pimeintä talvea seurana mora ja viinapirut. Mutta juuri tällaistä elämän pitäisi olla: rajatonta, sympaattista ja ei-tosikkomaista. Yhdyn sanoihin: Maailma on hyvä kirja, lukekaa vaikka. (MH)
Plutonium 74: Peittoalueen ulkopuolella. Stupido Twins Records 2008.
Viisi tähteä.
_______________
Mirkka Hietanen, Jukka Huhta, Pertti Laesmaa & Jukka Vuorio
