Jos pimenevyys tökkii, niin herätäpä naapurikin syyskoomastaan tällä levyllä!
LAULUJA KOTOSALTA. Jos pimenevyys tökkii, niin herätäpä naapurikin syyskoomastaan tällä levyllä! Jopa soi kämpässä keskikesät, heiluvat illanpunassa viljat ja timoteit, laskee vene vesille rakkaan työntämänä. Välillä se heila tietysti lempataan.
Freijan debyyttilevy tulvii tuoreesti trad-lauluja ja nykykansanmuusikot ovat – ah niin taitavia! Mukana on myös pari laulaja Maija Karhisen sävellystä, joista mieleen on painunut taannoinen Etno-Espan Rautamuurahaisen energisoiva live-versio.
Touhu on siinä määrin pakotonta, että kaverini kanssa kotosalla alamme hoilottamaan seinänaapurin iloksi itsekin. Pakkoko sitä on aina yrittää otsa rytyssä, aivot tuhannen mutkalla ja angsti seuralaisena. Sinkkunaisten lempilauluksi valikoituu ”Huonoista en huoli”. Ei kenenkänä oo niin lysti olla kun on huliviliflikan yksinänsä…! (TK)
Freija: Lempilauluja. Texicalli -Records 2006 . Neljä tähteä.
_______________
KAUHAJOELTA KAJAHTAA. Valse Triste on eräs Jean Sibeliuksen tunnetuimpia ja kuuluisimpia orkesterisävellyksiä. Ja Valse Triste on myös bändi. Eikä mikä tahansa bändi, vaan eräs Suomipunkin kulmakivistä. Pohjanmaalta keikkalavoille pönkeävä orkesteri kun perustettiin jo vuonna 1983 eikä keikkailuille ja uusille levyille loppua näy, vaikka osa bändistä on jo eläkkeellä. Oikeesti.
En tiedä, miksi pohjanmaalaiset ovat alkujaan valinneet bändinsä nimeksi Sibeliuksen kappaleen. Mutta tiesivätpä Valse Tristen tyypit sitä itse tai eivät, se nimi itse asiassa sopii punkbändille hyvin. Sibelius kun ei sävellyksen suuresta suosiosta huolimatta juurikaan hyötynyt rahallisesti tuotoksestaan, ja se taas kuulostaa hiton tutulta sapluunalta punkin alkuajoista lähtien. On hienoa, että jotkut eivät koskaan luovuta. Eivätkä muutu. (JV)
Valse Triste: Madon Luku. If Society 2006. Neljä tähteä.
_______________
AJATONTA AUTIOMAABLUESIA. Malilainen Ali Farka Touré viimeisteli omasta mielestään parhaimman sooloalbuminsa Savane, vain viikkoja ennen kuolemaansa maaliskuussa. Touré oli maanläheinen ja yhteiskuntatietoinen muusikko, joka investoi musiikista saamansa tulot kotimaahansa. Ensi sijassa hän oli maanviljelijä ja kotikylänsä Niafunkén pormestari.
Tourén musiikki välittyi yksijousisen viulun ja kitaran kautta keinuvaksi, meditatiiviseksi, lähes transsimaiseksi bluesiksi. Kakkosraidalla ”Yer bounda fara” hän laulaa, etteivät malilaiset tarvitse huonoja johtajia, vaan sellaisia jotka oikeasti välittävät kansalaisistaan. Laulussa ”Machengoidi” hän painottaa jokaisen oikeudesta työhön.
Touréta kuunnellessa vakuuttuu, että blues oli alkujaan afrikkalainen keksintö. Sanotaan, että blues oli Tourén DNA:ssa. (MKJ)
Ali Farka Touré: Savane. World Circuit Records 2006. Viisi tähteä.
_______________
MESTIZOROKKIA. Käheäkurkkuinen Dani Carbonello oli aikoinaan barcelonalaisen muusikkokollektiivi Ojos de Brujon pääsolisti. Nykyään hän tehtailee Macaco-bändissä, jonka musiikki on eräänlaista mestizorokkia. Räppiä, reggaeta, rumbaa, funkia. Joku taustapojista vääntää flamencoksi.
Raidalta ”Fast lane”: ”open your eyes because we are living faster than life…speed civilization give no time for meditation…” – nykymenoon ei olla ihan tyytyväisiä. Carbonell on vakuuttunut maanosien ylitse ulottuvan dialogin tarpeellisuudesta. Hän kommunikoi viidellä kielellä ja bändin kokoonpano on kuin YK:sta.
Raita ”Brazil 3 000” on portugaliksi ja se on omistettu ”to the positive mind of Brasilian people”, Carbonell valaisi kesällä Tukholmassa, hyvin visuaalisessa ja intensiivisessä konsertissa, jossa rokattiin capoeiran tahtiin. (MKJ)
Macaco: Ingravitto. Mundo Zurdo/EMI 2006. Viisi tähteä.
_______________
KOSMISTA MUSIIKKIA. Mari Boinen uusimmalla ovat läsnä maa, vesi ja ilma. Sfäärit vaihtuvat avarilta tunturimailta pilvipeittojen pehmeyteen ja meren syvyyksiin. Lauluja kansoittavat shamaanien tyttäret, maahiset, pääskyset, haukat, yöpöllöt, timanttiporot.
Musiikkia sävyttävät jousisoittimet kuten afrikkalainen koora, marokkolainen gimbre, brasilialainen berimbau. Rummut jämäköittävät joikuosia. Musiikki keventyy, kun mukaan tulee eteläamerikkalainen xylofoni, marimba. Avausraidalla musiikki on bluesahtavaa, bouzouki kuuluu ylitse muiden.
Aikoinaan opettajana toiminut Mari irtaantui musiikintekijän uralle kyllästyttyään siihen, ettei Norjan koulutuslaitos antanut tilaa saamelaiselle kulttuurille. Musiikin kautta hän löysi yhteyden kadoksissa olleeseen saamelaisuuteen. Sitä hän on kutsunut itseterapiaksi. (MKJ)
Mari Boine: Idjagiedas (In the hand of the night). Universal Music 2006. Viisi tähteä.
_______________
Teija Kaarakainen, Maria-Kaisa Jurva & Jukka Vuorio
