Levyarvioita.

Ahdistuksen kauneudesta

Kuinka ruma voi olla kaunista? Trent Reznorin tekemänä se on mahdollista. Nine Inch Nailsin primus motor jyrää kuulijan brutaaleilla kitaravalleilla, konemelulla ja huudollaan vain tarjotakseen lähes pakahduttavan kauniita tunnelmointeja ainoastaan runtatakseen kuuntelijan korvia pian uudella meluvallilla.

Rockkukkoilut ja -kliseet loistavat poissaolollaan. Omilla musiikillisilla teillään tallaava taiteilija saa minut täysin vakuuttuneeksi ahdistuneisuudestaan ja taiteellisesta omapäisyydestään. Jäähallissakin hiljattain esiintynyt muusikko pursui lavalla siinä määrin raivoa ja vihaa, että toista tuntia jatkuneen tuuletuksen jälkeen esitetty rujon kaunis kappale Hurt meinasi viedä tajun. Voiko huumehelvetistä kertominen olla näin kaunista?

Vaikka en aina innostu synkistelymusiikista, onnistuu Reznor siinä niin hyvin, että vastustuskykyni on kokonaan pois pyyhitty. Parin vuoden takainen With Teeth -levy tuotti hienoisen pettymyksen, sen verran seestyneeltä levyn pääarkkitehti tuntui, mutta tämä uusi palautti uskoni NIN:iin ja aitoon kärsimykseen.(JT)

Nine Inch Nails: Year Zero. Nothing 2007. 5 tähteä.

_______________

Tervetuloa

Suomen pienlevy-yhtiökenttä on saanut tervetulleen uuden tulokkaan. Levy-yhtiö Cymbidium on alkuvuoden mittaan saanut ulos ensimmäiset täyspitkänsä Suomen oloissa tarpeettoman harvinaista urbaania rytmimusiikkia. Aikaisemmin yhtiö on julkaissut kaksi kokoelmaa samansuuntaista musiikkia Helsinki Cooler -nimen alla, mutta eihän kokoelmista tavallisestikaan ole muuhun kuin yksittäisten kivojen kappaleiden bongailuun.

Ensilevynsä julkaisseet Saine ja Sora edustavat hiphopista, jazzista ja elektronisesta musiikista ammentavia muusikoita, jotka tarjoavat täydellisen ääniraidan keväiselle kaupunkikierrokselle. Varsin samantyyliset levyt ovat ilahduttavan mainioita, joskin tasoltaan hieman huojahtelevia ja epätasaisia. Siltikin odotan innolla lisäjulkaisuja näin raikkaan avauksen jälkeen. (JT)

Saine: Imagine This.

Sora: Fade To What. Cymbidium 2007. 3 tähteä.

_______________

Muusikko vai ei?

Postjälkimodernissa yhteiskunnassa musiikin kuluttaja saattaa kohdata monia yllättäviä asioita. Menneinä vuosina muusikko oli helppo tunnistaa, se oli se henkilö, joka soitti jotain instrumenttia tai lauloi kovaa. Kuinka tulisi suhtautua konserttiin, jossa muusikko soittaakin levyjä? Kannattaa suhtautua avoimin mielin.

Funky Elephant -festivaaleilla vieraillut Bonobo edustaa uudenlaisia muusikoita. Studioalbumit ovat ihan perinteisesti instrumenteilla soitettuja, ja kappaleita myös esitetään lavalla muusikoiden kera. Mutta silloinkaan kun muusikko saapuu paikalle ainoastaan levylaukun ja läppärin kera ei kannata huolestua. Silloin levysoittimet ovat instrumentteja ja vinyylikiekot sointuja. Kahta kolmea levyä päällekkäin soittava dj on jotain täysin muuta kuin diskon nurkassa levyjä vaihtava heppu. Hän on muusikko, joka tekee vanhasta jotain uutta ja tarjoaa yllätyksiä kuuntelijoille. Onneksi näitä settejä myös julkaistaan levyllä. (JT)

Bonobo: It Came From The Sea. Ninjatune 2005. 5 tähteä.

_______________

Kierrätys kunniaan

Kierrätys on pop niin ympäristötekona kuin musiikillisena ratkaisuna. Aika ajoin vellova keskustelu cover-biisien hyveellisyydestä tai merkityksettömyydestä ei ole toistaiseksi ulottunut taiteenlajiin, joka tunnetaan uudelleen miksauksena, remixauksena.

Sen sijaan, että luriteltaisiin laulu uusiksi oman yhtyeen säestyksellä, otetaankin alkuperäisteos ja muokataan siitä ajan virtaan tiukemmin istuva versio. Tässä vaiheessa puristit tietenkin sinkoavat itsensä katosta läpi ja huutavat pyhäinhäväistystä, mutta tämä lähestymistapa on täysin virheellinen. On jotenkin väljähtynyttä nillittää, että alkuperäinen versio on parempi ja että näitä ei pitäisi tehdä. Vaikka toisinaan lopputulos on kovinkin kaukana alkuperäisestä juitsusta, on näille työstöille yhteistä kunnioitus alkuperäistä kohtaan.

Erityisellä hartaudella väsättyjä kokoelmia ilmestyi hiljattain oikein kaksin kappalein, Nina Simonen ja James Brownin tuotannoista. Simonehan on ollut suosittu artisti Verve Remixed -sarjan levyillä eikä lopputulokseen tarvitse pettyä myöskään Nina Simone: Remixed & Reimagined -levyllä.

Dynamite X -uudelleentyöstöä James Brownin tuotannosta ei puolestaan kannata ohittaa silkkana nopeana rahastuksena hepun kuoltua. Projekti aloitettiin jo ennen lusikan nurkkaan nakkaamista ja kehiteltiin itse kummisedän kanssa.

Jos vikaa näistä kokonaisuuksista pitäisi etsiä, niin se on kokonaisuuden puuttuminen. Laulajan toimiessa levyjen punaisena lankana miksaajien vaihtuessa voi tyylikin vaihtua kovin nopeasti. Tämän seurauksena peräkkäiset kappaleet saattavat poiketa tyylillisesti turhankin paljon toisistaan ja kokonaisuus päätyy sekamelskaksi. Harvinaisen rikkaita timanttiesiintymiä molemmat. (JT)

Nina Simone: Remixed & Reimagined. SonyBMG 2007.

James Brown: Dynamite X. Couch Records 2007. 4 tähteä.

_______________

Uutta verta kentälle

Kakka-hätä 77 kulkee Apulannan ja Aivolävistyksen viitoittamaa tietä punkbändin nimeämisen traditiossa. Nimi on älytön ja kuten kahden edellä mainitun muunkin bändin tapauksessa, jopa niinkin kamala, että aluksi en edes halunnut tietää bändistä mitään muuta. Kunnes satuin kuuleman niiden musiikkia. Noin vuoden vanha Kakkis veivaa punkrokkia sellaisella innolla ja otteella, ettei taas vähään aikaan kotimaassa olekaan kuultu. Juhlimisen ja hauskanpidon ympärillä pyörivät sanoitukset kätkevät riviensä väliin myös yhteiskuntakritiikkiä, ja tämä seikka laajentaa bändin kuulijakuntaa oleellisesti.

Uuden ep:n ensimmäinen painos myytiin loppuun nopeasti ja levy nousi Suomen virallisen sinkkulistan sijalle 11. Toinen painos on jo kaupoissa, ja mikä ilahduttavinta on seiskan julkaissut pitkän linjan pienlevy-yhtiö Combat Rock Industry. Firman viime aikojen levyistä viralliselle listalle ovat nousseet myös Abduktion ja I Walk The Linen tuotokset, joten ehkä yli vuosikymmenen ahkera työ viimein tuottaa Combatin pojillekin vähän margariinia ruisleivän päälle. Kakka-hädän levyn erittäin klassinen ja suupielet hymyyn nostava punktaide on Borgtron-sarjakuvataiteilijana tutuksi tulleen Jyrki Nissisen käsialaa. (JDV)

Kakka-hätä 77: WTC räjähtää 7” EP. Combat Rock Industry 2007. 4 tähteä.

_______________

Jari Tamminen & Jukka ”Damage” Vuorio