Arvokas Heritynniemen jalopuulehto Valkeakoskella aiotaan rakentaa joka tapauksessa.

”Nyt kun kuljimme alueen poikki, saimme hyvän läpileikkauksen siitä, millaista tämä kasvillisuus on. Havaitsimme, että lukuunottamatta yhtä kapeaa korpikaistaletta, tämä on lehtoa. Alueelta löytyvät kaikki vaateliaat lehdon indikaattorikasvit”, Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin aluesihteeri Kaija Helle kertoo Heritynniemen lehtojen tilanteesta Valkeakoskella.

Luonnonsuojelullisesti arvokasta Heritynniemen tyviosaa ollaan kaavoittamassa asuntoalueeksi vuoden 2009 asuntomessuja varten. ”Hehtaarilla toisensa jälkeen löytyy helposti luonnonsuojelulain kriteerit. Kaava on osoitettu auttamatta jalopuulehtoalueen päälle”, Helle osoittaa valkoisella nauhalla merkittyjä puita.

Metsätyyppinä Heritynniemen lehto periytyy jääkauden sulamisvaiheesta. Lehdot ovat käyneet harvinaiseksi, koska runsasravinteisina niitä on raivattu paljon esimerkiksi viljelyskäyttöön. Pinta-alastamme lehtoja on jäljellä enää yksi prosentti alkuperäisestä määrästä.

Monilajisen Heritynniemen tekee erityisen arvokkaaksi alueella viihtyvä metsälehmus. Lehmus on jalopuu, ja luonnonsuojelulain 29. pykälän mukaan suojeltaviksi määrätään alueet, joilla jalopuuta kasvaa runkomaisena vähintään 20 kappaletta hehtaarilla.

Valkeakosken luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Matti Närvä pitää Heritynniemeä Pirkanmaan merkittävimpänä lehmusmetsikkönä. Närvä ja Helle harmittelevat sitä, että kun Pirkanmaan ympäristökeskus rajasi nyt kaavoitetuksi osoitetun alueen ympäriltä kolme -jalopuumetsikköä suojeltaviksi vuonna 2005, niemen tyviosaa ei selvästikään kartoitettu kunnolla.

”Pirkanmaan ympäristökeskuksella ei tietenkään ole aikaa käydä alueita metri metriltä läpi”, Helle toteaa.

”Ei siinä ole luonnonsuojelualueita, yhtään kappaletta, olemassakaan”, väittää Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Messutoimikunnan puheenjohtaja Jorma Rantanen toimistollaan.

Tuijotan karhun oloista miestä epäuskoisesti ja yritän vedota kaupungin sivuilta mukaan tulostamaani Heritynniemen karttaan.

”Ei siinä ole. Ei. Ja tämän haluan oikaista yhdellä kertaa, että siinä ei ole ainuttakaan luonnonsuojelualuetta. Se on ainoastaan tämä piirin ihminen, joka kertoo, että siellä on erilaisia kasveja ja elukoita”, Rantanen kertoilee ja pistää tupakaksi.

Minusta alkaa tuntua, että olen henkilö 1950-luvun paikallispolitiikasta kertovassa näytelmässä. Kaappikello mittaa aikaa verkkaisesti mutta vääjäämättä. Lavastuksesta puuttuvat ainoastaan naarmuuntuneet viskilasit, jotka hehkeä sihteerikkö voisi kantaa sipsuttaen huoneeseen.

”Siellä on lehtometsikköä tai lehtoaluetta, jota ei ole tarkoituskaan kaavoittaa”, Rantanen pistää lopun aiheelle.

Kävelen Rantasen toimistolta suoraan Valkeakosken kaavoituspäällikkö Harri Kuivalaisen pakeille. Hän näyttää Pirkanmaan ympäristökeskuksen tekemää päätöstä kolmesta Heritynniemen suojeltavaksi rajatusta jalopuumetsiköstä. Päätökset ovat vuodelta 2005.

Valkeakosken kaltaiset kasvukeskusten läheisyydessä sijaitsevat paikkakunnat haluavat osan muuttovirroista suuntaavan omille mailleen. Valkeakoskea markkinoidaan paradoksaalisesti kyllä luonnonläheisyydellä, ja rantatonteilla.

Heritynniemen tutustumisretkellä paikallisia ihmetyttää asuntomessujen paikanvalinnan lisäksi se, et-teikö luonnonsuojelulaki ole pysyvä este rakentamiselle.

”Haluan senkin tehdä selväksi, että alue on hankittu rakennustarkoituksiin, ja tuo loppu 42 hehtaaria ostettiin rakentamistarkoituksiin. Ja se rakennetaan kaikissa tapauksissa, vei se sitten aikaa taikka ei. Tuli messut tai ei. Sinne saadaan luultavasti sopimaan noin 350–400 asuntoa”, muistan Rantasen kuvailleen Heritynniemen kohtaloa.

Päivää myöhemmin selaan luontoselvitystä, jonka Valkeakosken kaupunki on tilannut Heritynniemen asemakaavoitusta varten. Siinä todetaan myös monien uhanalaisten ja silmälläpidettävien lintulajien viihtyvän alueella. Lepakkoselvityskin on vasta tekeillä, vaikka asemakaava on jo luonnosvaiheessa.

”Alueella on myös runsas perhoslajisto. Koska aluetta täytyisi rakentaa kiireellä viemäröinneistä ja teistä alkaen, on aika varmaa, että alueella elävä mäyrä häviäisi varmasti. Sähkö, valot, tiet ja viemäröinnit muuttavat olosuhteita niin paljon, että samoin kävisi kasvillisuudelle ja luultavasti liito-oraville ja valkohäntäkauriille”, Helle ja Närvä toteavat melkein yhdestä suusta.

”Sitä minä puolustan henkeen ja vereen, että ihmisillä on valituksiin oikeus, vaikka olisinkin niiden kanssa eri mieltä”, Rantanen toteaa diplomaattisesti.

Teija Kaarakainen