Toisinajattelija: Oona Juutisen asuttama vallattu talo joutui Amsterdamin ”juppifikaation” uhriksi.

Surkein mahdollinen aamu Amsterdamissa on sellainen, jolloin herää jumalattoman aikaisin eikä ehdi edes juoda kahvia kiirehtiessään jonottamaan valtion virastoon. Ja sitten virastossa vuoroaan odottaessaan selailee ilmaisjakelulehteä ja huomaa myönnettyjen rakennuslupien kohdalta, että oma talo on purkulistalla.

Olemme tienneet jo pitkään, että talomme omistava suuri firma tahtoo purkaa talon ja rakentaa sen uudelleen. Olin toivonut niin kovasti, että byrokraatit olisivat unohtaneet koko asian. Ilmeisesti kuitenkin sekä talonvaltaajat että alkuperäisessä asussaan oleva talo rumentavat kovaa vauhtia juppiutuvaa naapurustoa ja molemmista tulee päästä eroon mitä pikimmiten.

Koska talomme on sata vuotta vanha, tullaan se purkamisen jälkeen rakentamaan uudestaan tismalleen samannäköiseksi sen “historiallisen arvon säilyttämiseksi”. Miten mikään uusi voi olla historiallisesti arvokasta, oli sitten samannäköistä tai ei, kysynpähän vaan.

Olemme yrittäneet taistella sen puolesta, että talo vain remontoitaisiin ja asunnot pidettäisiin vuokralla. Omistajan suurin argumentti purkuoperaatiolle on se, että remontti tulisi liian kalliiksi.

Ei ihmekään, omistaja kun oli vuosia sitten leikannut kattoon reikiä ja johtanut sadevesikourut sisään – vähemmästäkin menee paikka paskaan kuntoon.

Kokonaan uutta taloa rakennettaessa on helpompi saada luvat pienten asuntojen yhdistämiselle. Aiemmin kohtuuhintaisista kaupungin vuokra-asunnoista tehdään kalliita loft-kämppiä, jotka sitten myydään isolla rahalla. Koko juttu haisee ja aika pahasti sittenkin.

Tällaista kohtullisen lähellä keskustaa sijaitsevien naapurustojen “juppifikaatiota” on ollut nähtävissä jo joitakin vuosia.

Vuokrakämpissä asuville pienituloisille ihmisille annetaan toinen saman hintaluokan asunto – yleensä jostakin kaupungin perimmäisestä kerrostalolähiöstä. Eräs naapuri kertoi muuttavansa parin vuoden välein, aina edellisen asunnon joutuessa remonttiin ja sitten myyntiin, ja tilalle tarjottavan asunnon olevan joka kerta sijainniltaan edellistä syrjäisempi.

Kiinteistökeinottelu on täällä varsin yleistä, ja usein firmat pitävät taloja tyhjänpanttina sopivia markkinoita odotellessaan. Muutama vuosi sitten valtasimme asunnon talosta, jonka omistavalla firmalla oli sellainen määrä kiinteistöjä, ettei firma ollut muistanut kyseistä taloa ollenkaan.

Normaalin käytännön mukaan poliisit soittivat omistajalle ja informoivat uusista asukkaista. Puhelimeen vastannut henkilö tuumasi, että ai onko meillä tällainenkin, kappas.

Välinpitämättömyys tuntuu erityisen törkeältä näinä asuntopulan aikoina. Jo pelkästään Amsterdamissa arvioidaan olevan nelisentuhatta koditonta ihmistä. Lisäksi uusien säädösten mukaan kodittomat voivat saada sakon mikäli uskaltautuvat nukkumaan keskustassa.

Kartalle on piirretty selvät rajat, joiden ulkopuolelle kodittomien on vaellettava nukkumaan. Ettäs kehtaat olla koditon! Saat sakkoa, saatana!

Amsterdam ylpeilee olevansa yksi maailman monikulttuurisimmista ja värikkäimmistä kaupungeista, mutta tosiasiassa keskusta on jo pitkään kuulunut turisteille ja suurille firmoille. Vähitellen sinne saa olla asiaa vain niillä joilla on rahaa.

Ystävieni ydinkeskustassa sijainneen vallatun talon asukkaat häädettiin vastikään, jotta sen sisäänkäynnin tilalle voitaisiin asentaa pankkiautomaatti ja siten turisteilla olisi mahdollisuus pistää rahaa palamaan hieman enemmän ja hieman helpommin. Loput viisikerroksisesta, valtavasta talosta aiotaan jättää tyhjilleen.

Oona Juutinen