Laatulyhäreitä

Antti Heikki Pesonen: Korsoteoria. Elokuvateattereissa nyt.
Mikko Kuparinen: Sirocco. Elokuvateattereissa nyt.

Lähiöleffat-yhteisnäytöksessä nähdään kaksi laadukasta suomalaista lyhytelokuvaa.

Korsoteorian pessimistinen päähenkilö Elli haaveilee paremmasta elämästä muualla. Eräällä baarireissulla Elli tapaa teini-ikäisen Hezen. Elli vähättelee nuoren pojan lähestymisyrityksiä, mutta heidän välilleen kehittyy selittämätön side.

Mustan huumorin sävyttämä Korsoteoria on puhutteleva ja koskettava. Elämäänsä kyllästyneet sivuhahmot ovat omalaatuisuudessaan liikuttavia. Elliä näyttelevän Armi Toivasen pisteliäs charmi pitää otteessaan alusta loppuun.

Siroccossa ihmiskontakteja välttelevä ujo Raisa löytää kerrostalon roskakatoksesta hylätyn vauvan. Raisa vie vauvan kotiinsa ja alkaa elää kuin lapsi olisi hänen omansa. Verkkaisesti etenevän lyhytelokuvan ensimmäinen repliikki kuullaan vasta puolenvälin jälkeen. Raisaa esittävä Eeva Putro kuljettaa koskettavaa tarinaa pienin ilmein ja elein.

Mainiosti toteutetut lyhärit osoittanevat, että lyhytelokuva voi toimia suurelle yleisölle siinä missä kokopitkä elokuvakin.

Nauti yläbanneri

Antti Heikki Pesonen: Korsoteoria. Elokuvateattereissa nyt. Neljä tähteä.

Mikko Kuparinen: Sirocco. Elokuvateattereissa nyt. Neljä tähteä.

Anna Kankaanpää

Kommentoi Facebookissa

Liity rauhanarmeijaan
voima
  • 6.11.2012

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.