Kuvaruutu & valkokangas

Lukuaika: 2 minuuttia

Kuvaruutu & valkokangas

Elokuva-arvioissa Käsky, Sex and the City ja Narnian tarina.

Jääkärin morsian

Aku Louhimies kantaa sisällissota-aiheiseen kekoon oman Käsky-elokuvansa. Sen pressiesitteessä todetaan rehellisesti, että elokuvan ”keskiössä ovat ihmiset, ei aikakausi”. Tässä tapauksessa se tarkoittanee, että on tehty elokuva, jossa sisällissota on pelkistetty jännittäviksi puitteiksi uhrautuvasta rakkaudesta kertovalle romanttiselle tarinalle.

Elokuva alkaa jäntevästi. Se esittelee dynaamisesti päähenkilöt – punaisten naiskaartin sotilaan ja nuoren jääkärin – ja heidän jännitteisen suhteensa alkuasetelman. Kerronta kuitenkin karahtaa mukulakiville kun päästään pääkattaukselle. Naissotilaan kohtaloa ratkotaan valkoisessa kenttäoikeudessa ja oikeamielinen jääkäri päivittää sydämensä arvoja sadistisen valkoisen tuomarin karussa koulussa.

Pääosien Pihla Viitala ja Samuli Vauramo ovat rooleissaan uskottavan ikäisiä, karismaattisia ja kauniita. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu ohjauksellisista valinnoista johtuva roolihahmojen psykologisen syvyyden puute. Etenkin naispäähenkilö pelkistyy – etten sanoisi esineellistyy – jonkin sortin haavekuvaksi.

Kun päärooleissa uhma ja velvollisuuden tunne ovat oikeastaan ainoita annettuja persoonaelementtejä, Viitalan vangitun villieläimen katse ja turvonnut alahuuli sekä Vauramon lempeä perusilme ja kaihoisa haaveilu kaukaisuuteen saavat jo liiankin suuren painon. Eero Ahon tuomarihahmo taas on piirretty oudon uuskliseiseksi homo-Mannerheim-hahmoksi.

Henkilöiden yksiulotteisuus tekee myös heidän sukupuolikäyttäytymisensä mutkikkaat kuviot epäuskottaviksi. Elämää suurempi rakkaus jää ontoksi. Louhimies on tässä elokuvassa suurten tunteiden äärellä.

Aiemmissa elokuvissaan, kuvatessaan tunteiden puuttumista urbaanin angstin maailmassa, hän on ollut enemmän omalla alueellaan. (TR)

Aku Louhimies: Käsky. Elokuvateattereissa 29.8. Kaksi tähteä.

_______________

Joutilas luokka

Sinkkuelämää oli hyvin kirjoitettu ja toteutettu komediallinen tv-draamasarja. Se kertoi neljästä, New Yorkin näennäisen vapaamielisessä ilmapiirissä itseään toteuttavasta ystävättärestä. Ytimessä olivat naisten keskinäinen ystävyys ja kamppailu vanhenemiseen ja vakiintumiseen liittyvien sukupuoliodotusten hetteiköillä. Huumori kukki piikikkäänä ja itseironisena.

Sarja alkoi laahata viimeisellä tuotantokaudella. Naisten vapauden keskeiseksi ilmaisuväyläksi alkoi paikallistua pelkkä kuluttaminen. Itsellisen naisen ikoniksi muodostunut keskushahmo Carrie johdateltiin imelän romanttisten käänteiden kautta vanha-amerikkalaisen parisuhdeunelman nykyaikaisen täyttymykseen: aidoksi kuninkaaksi prinsessalle nostettiin taloudelliseen ja poliittiseen valtaan nojautuva, mustasukkaisuuden taakasta vapaa miehekäs mies.

Sex and the City – Sinkkuelämää on näistä asetelmista käsin viimeisen päälle tuotettu ja peittelemättömän kunnianhimoton elokuva. Prinsessaunelman lopullinen täyttymys toteutuu vasta kun päähenkilö löytää ”aidon” suhteen ideaalisena esitettävän elämäntavan perimmäiseen pinnallisuuteen. Kuluttamisen merkitys vapauden väylänä saa yhä häpeämättömämmät mittasuhteet. Aitojen tuotemerkkien lumosta on kadonnut viimeinenkin ironia.

Luokkakantaisuus ja etniset raja-aidat näyttäytyvät uudella tavalla. Sukupuolisen vapauden rajat tulevat kaikilla rintamilla vastaan. Vikuroivaksi oireeksi viimein paljastuva itsenäisten naisten sinkkuelämä on auttamattomasti ohi. (TR)

Michael Patrick King: Sex and the City – Sinkkuelämää. Elokuvateattereissa nyt. Kaksi tähteä.

_______________

Sensuuri takaisin!

Ensimmäinen Narnia-elokuva oli niin huono, että päähän sattui. Poukkoilevan tarinan alustaksi oli koodattu kerrassaan hienot tehosteet, mutta se ei poistanut jatkuvaa myötähäpeää näyttelijöiden puolesta. Elokuvan valopilkku sattui kohtaukseen, jossa ilkeä kuningatar nöyryytti leijonajumala Aslania eli Jeesuksen alter egoa. Kuningatar keritsi Aslanin leijonanharjan ennen teloitusta. Pari vuotta ennen elokuvan valmistumista yhdysvaltalaiset ajoivat Saddam Husseinin parran ennen oikeudenkäyntiä ja teloitusta. Rinnastus tuskin oli tarkoituksellinen.

Narnia-sarja sukeltaa toisessa osassaan vielä syvemmälle suohon. Reilussa kolonialismin hengessä Narnian alkuperäiskansat eivät pysty huolehtimaan itsestään, vaan ovat ihmisten poissa ollessa vajonneet rappiolle. Aatamin pojat ja Eevan tyttäret saapuvat taas pelastamaan päivän ja villit voivat elää rauhassa.

mainos

Narnia-elokuvat tuottanut yhtiö Walden Media on tunnettu omistajansa arvokonservatiivisesta ja fundamentalistikristitystä arvomaailmasta. Eipä ole alkuunkaan yllättävää, että yhtiö valikoitui tämän Kristuksen ylösnousemusta kuvaavan elokuvan tuotantoyhtiöksi. (JT)

Andrew Adamson: Narnian tarinat: Prinssi Kaspian. Ensi-ilta 2.7. Yksi tähti.

_______________

Tuomas Rantanen & Jari Tamminen

  • 9.9.2009