Turkki yrittää tuhota PKK:n sissejä nyt myös Irakissa. Sodassa terrorismia vastaan ei ole sotainvalideja.
Nuori kurdimies on ketjupolttaja. Tupakan sytyttäminen sujuu näppärästi, vaikka hänellä on kummankin käden tilalla proteesi.
Vuosien varrella olen tavannut useita vaikeasti vammautuneita kurdeja. Heidän kertomuksistaan tajusin, että Euroopassa on uusi, erikoinen ryhmä turvapaikanhakijoita: Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n sissit, jotka eivät terveydellisistä syistä pysty enää elämään vuorilla.
”Meidän on hyvin vaikea saada poliittista turvapaikkaa mistään EU-maasta. Toisaalta meitä ei kuitenkaan lähetetä Turkkiin, missä joutuisimme suoraan vankilaan”, kertoo eräs turvapaikanhakija, jonka vammat ovat melko lieviä. Koska PKK on eu:n terroristijärjestöjen listalla, sen jäsenille ei myönnetä oleskelulupia.
Taistelut PKK:n ja Turkin armeijan välillä alkoivat 1984. Tällä hetkellä vuorilla on noin viisi tuhatta kurditaistelijaa. Alkuvuosina järjestöön liittyneet sissit, jotka ovat pysyneet hengissä, alkavat olla jo iäkkäitä. Iän lisäksi monia painavat taisteluissa saadut vammat tai hoitoa vaativat sairaudet. PKK:n sisseissä on sekä miehiä että naisia, joilla on lapsenlapsia.
PKK luokitellaan terroristijärjestöksi, eivätkä sen toimintaa tuntevat henkilöt suostu haastatteluun omalla nimellään. Eri Euroopan maissa tapaamani ihmiset antavat tilanteesta kuitenkin hyvin samanlaisen kuvan.
”Saavuttuamme Eurooppaan kerromme turvapaikkakuulustelussa, että olimme onnettomuudessa”, kertoo eräs kurdimies suurkaupungin siirtolaislähiössä.
”Joillekin myönnetään oleskelulupa, mutta he eivät saa minkäänlaista tukea sopeutuakseen uuteen elämäntilanteeseen”, hän jatkaa.
Erittäin aktiiviseen elämään tottuneet nuoret sijoitetaan vaikka vanhusten palvelutaloon kauas maanmiehistään.
”Useimmat PKK:n sota-invalidit haluavat oman asunnon kuten muutkin vammaiset Euroopassa, mutta sen järjestäminen on kurdiyhteisön vastuulla. Muut invalidit saavat paljon parempia palveluja”, pyörätuolia käyttävä mies kertoo.
Hän syyttää viranomaisia kitsaudesta apuvälineiden kustantamisessa.
Terveiden kurdien asenteet vammaisia kohtaan tyrmistyttävät. Monet heistä sanovat, että vammaiset ovat puoliksi kuolleita ihmisiä, joiden olisi pitänyt kuolla kokonaan.
Kurdit eivät ole tottuneet vammaisiin. Heitä ei ole juurikaan ollut, sillä kylissä vammaisina syntyneet lapset eivät ole pysyneet kauaa hengissä. Onnettomuuksissa vakavasti loukkaantuneet ihmiset ovat myös kuolleet nopeasti.
PKK:n sotainvalidit kertovat kuitenkin, että heihin suhtaudutaan hyvin.
”Ihmiset arvostavat meitä, heidän silmissään emme ole vammaisia”, eräs mies kertoo.
Olen itse nähnyt, että omasta terveydestään yhteisen asian puolesta luopuneita sankareita ei jätetä vanhustentaloihin. Heistä huolehditaan arvokkaalla tavalla. Sotainvalidit eivät osoita nöyryyttä tai kiitollisuutta pyytäessään apua käytännön asioissa, vaan avun saaminen on itsestään selvyys.
PKK:n toiminnassa sotainvalidit eivät kuitenkaan ole näkyvästi esillä kuten marttyyrit, joiden kuvia näkyy kaikkialla kurdiperheissä ja -järjestöissä.
Sotainvalideja yleensä arvostetaan sotaa käyvissä maissa. Turkissa tilanne on kuitenkin monimutkainen. Taisteluissa vammautuneiden sotilaiden ongelmat ovat erilaisia kuin vastapuolen haavoittuneiden sissien.
Vaikka tiedotusvälineet uutisoivat näyttävästi kaatuneiden sotilaiden hautajaisia, joita lähetetään suorina televisiolähetyksinä, haavoittuneista ne eivät juuri kerro. Kun katson Saksassa turkkilaiselta televisiokanavalta sotilaan hautajaisia, ihmettelen miksi Turkin armeija vaikenee sotainvalideistaan.
”Kaatuneet ovat viranomaisille helpompi asia kuin haavoittuneet, sillä heidän asiansa hoidetaan kerralla loppuun”, miesjoukko kurdiyhdistyksessa selittää.
Sotainvalidien arvostaminen sopisi Turkin armeijaa kunnioittavaan ilmapiiriin. Siihen liittyy kuitenkin ongelma, johon viranomaiset eivät ole keksineet ratkaisua: käynnissä oleva sota olisi tunnustettava.
”Jos on sotainvalideja, on myös sota. Ja sitähän Turkissa ei virallisesti ole – on vain terrorismin vastaisia iskuja yksittäisiä henkilöitä kohtaan. Operaatioihin tosin osallistuu usein kymmenen tuhatta sotilasta taisteluhelikopterien tukemana”, miehet selittävät. He ovat selvästi vahingoniloisia tästä armeijan pulmasta.
Euroopassa ei tajuta ongelman laajuutta, eikä sitä, että se voi kasvaa räjähdysmäisesti, jos Pohjois-Irakiin syttyy täysimittainen sota. PKK:n julistama yksipuolinen aselepo päättyi kolme vuotta sitten. Sen jälkeen taisteluissa on kuollut ja haavoittunut satoja turkkilaisia sotilaita ja kurdisissejä.
EU maksaa PKK:n haavoittuneiden kuntoutuksesta, sillä Turkissa ja Irakissa ei ole siihen resursseja. Eräs haastattelemistani kurdeista kertoo, että joukko PKK:n sotainvalideja odottaa tälläkin hetkellä Irakissa pääsyä Eurooppaan kuntoutukseen.
“Turkissa terveidenkin elämä on jokapäiväistä selviytymistaistelua”, hän selittää invalidien kiirettä päästä Eurooppaan. ”Täällä vammaisten asema on paljon parempi.”
Pohjois-Irakin Kurdistanin autonominen alue ei pysty huolehtimaan vammautuneista Turkin kansalaisista.
“Se ei onnistuisi, vaikka poliittiset ongelmat ratkeaisivat yhdessä yössä. Siellä on omasta takaa tarpeeksi ongelmia ja vammautuneita ihmisiä.”
Kurdit – keitä he ovat? -valokuvanäyttely 15. 3. asti Asukas- ja kumppanuustalo Betaniassa Perämiehenkatu 13, Helsinki.
Kristiina koivunen
