”Täällä Euroopassa kukaan ei uskalla sanoa viranomaisille olevansa PKK:n jäsen. He pelkäävät, että heidät heitetään ulos sairaalasta ja laitetaan vankilaan.”
”Minä olen kotoisin Länsi-Turkista. Kurdit ovat assimiloituneet siellä turkkilaisiksi. Kuulin Kurdistanin työväenpuolueesta PKK:sta ensimmäisen kerran vuonna 1989 ja luin, että Kurdistan on siirtomaa. Se oli sokki. Olin kasvanut tietämättä kuka olen.
Vanhempani sanoivat, että PKK on terroristijärjestö, mutta luin kaikki kurdeista kertovat kirjat, jotka sain käsiini. Halusin ymmärtää kuka olen. Tajusin, että meitä kurdeja on 40 miljoonaa ja maamme Kurdistan on jaettu neljän valtion kesken. 1990-luvun alussa PKK oli hyvin vahva ja monet nuoret liittyivät siihen. Minä liityin järjestöön 18-vuotiaana.
PKK ei ole vain sotilaallinen järjestö. Jäsenet opiskelevat koko ajan, meillä oli paljon muutakin kuin sotilaallista koulutusta. Kuusi kuukautta vuodesta, kun oli lunta, emme tehneet muuta kuin opiskelimme. Jokainen sissi lukee kaksi kirjaa viikossa, paljon historiaa, filosofiaa ja Lähi-idän mytologiaa.
Olin vuorilla melkein kymmenen vuotta. Sitten haavoituin. Taistelu jatkui koko ajan ja kesti viisi päivää, ennen kuin toverit saivat vietyä minut turvalliseen paikkaan. Sitten kului vielä viisi päivää, ennen kuin pääsin sairaalaan. En muista tästä ajasta mitään.
Räjähdyksen jälkeen seuraava muistikuvani on sairaalasta, kun ympärilläni oli siviilejä. Lääkärit sanoivat, että jos minut olisi tuotu nopeasti hoitoon, vammani olisivat jääneet paljon pienemmiksi.”
”Sotiin liittyy kansainvälisiä sopimuksia, kuten Geneven sopimus sotavangeista. Tässä sodassa näitä sopimuksia ei noudateta. Turkkilaiset tekevät kaikenlaista, kuten heittävät vangeiksi ottamiaan haavoittuneita sissejä alas helikoptereista.
PKK:lla on tuhat vaikeasti vammautunutta sotainvalidia. Vastapuolella heitä on useita tuhansia. Heidät saadaan nopeasti hoitoon, joten he eivät kuole. Irakin ja Iranin sairaalat eivät halua hoitaa haavoittuneita PKK:n sissejä. Joskus heidät puetaan siviilivaatteisiin, parta ajetaan ja sanotaan, että tapahtui auto-onnettomuus. Usein lääkärit sanovat vain, että emme voi tehdä täällä mitään, menkää Eurooppaan.
Täällä Euroopassa kukaan ei uskalla sanoa viranomaisille olevansa PKK:n jäsen. He pelkäävät, että heidät heitetään ulos sairaalasta ja laitetaan vankilaan.
Täällä alkaa uusi elämä ja uudet ongelmat. Monet opiskelevat, jotkut ovat menneet naimisiin. Monilla onnettomuuksissa vammautuneilla pakolaisilla on psyykkisiä ongelmia, mutta ei PKK:n sotainvalideilla. Me tiedämme mitä teemme ja saamme voimaa ideologiastamme ja johtajastamme Abdullah Öcalanista.
Ehkä emme voi käyttää jalkojamme tai käsiämme, mutta aivomme ovat kunnossa. Ihmiset kunnioittavat meitä ja antavat kaiken, minkä tarvitsemme.”
”Minulle Eurooppaan tulo oli sokki. En ollut käyttänyt rahaa kymmeneen vuoteen, se tuntui kummalliselta. Enkä tarvitse tätä valtavaa määrää teknologiaa, se hallitsee täällä ihmisiä. Sosiaalinen elämä oli paljon vilkkaampaa vuorilla kuin täällä. Siellä meillä oli valtavasti kirjoja, täällä ei aina löydä sitä mitä haluaisi lukea.
Olin sissi, mutta en pidä sotaa oikeana tapana ratkaista asioita. Mutta jos meille ei anneta mahdollisuutta poliittiseen dialogiin, taistelu on ainoa vaihtoehto. Meidän taistelumme takia kurdit ovat nyt heränneet omaan identiteettiinsä. Mutta nyt tarvitaan uusia toimintatapoja, ennen kaikkea toimintaa poliittisissa puolueissa Kurdistanin eri osissa.
Minä en ole pelkästään entinen sissi vaan myös poliittinen ihminen. Tämähän on poliittinen ongelma. Eurooppa on vastuussa tilanteesta, tehän jaoitte maamme neljän valtion kesken Lausannen rauhansopimuksella vuonna 1923. Tämä ei ole vain meidän ja Turkin ongelma, vaan myös teidän ongelmanne.
EU ei tunnusta, että kurdikysymys on poliittinen ongelma. Se puhuu etnisestä ryhmästä eikä kansasta, ja taloudellisista ongelmista. EU:n sanavalinnat ovat raivostuttavia. EU:n pitäisi välittömästi ottaa PKK pois terroristijärjestöjen listalta. Sissit luovuttavat aseensa kahdessa päivässä, jos asiaan aletaan etsiä poliittista ratkaisua.
Vanhempani eivät enää pidä PKK:ta terroristijärjestönä.”
Kristiina Koivunen
