Kirjoittanut Jari Tamminen

Kuolemasta, elämästä

Lukuaika: < 1 minuutti

Kuolemasta, elämästä

Arvostelussa Fabio Moonin ja Gabriel Bán Daytripper.

Brasilialaisveljesten Fábio Moonin ja Gabriel Bán sarjakuva-albumi Daytripper kertoo elämästä kuoleman kautta. Jokaisessa albumin kymmenestä luvusta päähenkilö Brás de Olivia Domingos kuolee.

Tarinoissa näytetään, miten Brásin elämä olisi voinut kehittyä ja loppua. Hajanaisia tarinoita lukemalla Brásin persoona alkaa hahmottua, ja eri suuntiin vieneet valinnat vaikuttavat nekin loogisilta. Sattuma vaikuttaa meidän kaikkien kohtaloon enemmän kuin haluaisimme myöntää.

Välillä Brás kuolee vanhana miehenä, välillä pikkupoikana. Moninaiset kuolintavat muistuttavat elämän rajallisuudesta. Myös omat läheltä piti -tilanteet palautuvat mieleen: se kerta kun kolaroin fillarilla auton kanssa, se kerta kun onnistuin väistämään eteeni kiilanneen auton. Ja tietenkin mieleen nouse ajatus niistäkin tilanteista, joita en edes huomannut: ne, jotka olisivat voineet sattua kohdalle, jos olisin lähtenyt aamulla liikkeelle pari minuuttia aikaisemmin tai myöhemmin.

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, Daytripper kannustaa keskittymään elämiseen, nyt ja koko ajan.

Fabio Moon & 
Gabriel Bá: 
Daytripper. 
Egmont 2012. 
256 sivua. Viisi tähteä.

Jari Tamminen