”Näkyvyys luo turvallisuutta.”
Onko koulussanne paljon naisopiskelijoita?”
”Tietenkin”, heittää maalausta ja kuvanveistoa opiskeleva Yuisha Salahaddinin yliopistossa Erbilissa.
Seinämaalausta valmistavia nuoria naisia naurattaa. Nolottaa, vaikka tiedän, ettei kysymykseni ole ennenkuulumaton. Erbilin Taideakatemiassa voi opiskella kuvanveistoa, musiikkia, maalaustaidetta ja näyttämötaiteita.
Arviolta noin 40 prosenttia opiskelijoista on naisia. Pääsin kesällä 2009 tutustumaan Kurdistanin tilanteeseen osana kulttuuriministeriön kutsumaa taidedelegaatiota. Tällä hetkellä Kurdistan hakee kansainvälisiä kontakteja nimenomaan taiteilijoiden ja toimittajien parista. Kurdit, jotka Saddam Husseinin aikaan joutuivat kärsimään karkotuksista, pakkosiirroista sekä voimakkaasta kulttuurinsa repressiosta, ovat saamassa kulttuurisen itsekunnioituksensa takaisin.
Kurdien tilanne parantui jonkin verran vuoden 1991 jälkeen, jolloin Kurdistanin autonominen itsehallintoalue muodostettiin. Saddamin kukistuminen 2003 on jatkanut suotuisaa kehitystä. Kurdistanin suhteellinen rauhallisuus on mahdollistanut myös kansainväliset kulttuuriyhteydet. Tilanne on silti varsin tulenarka. Paljon riippuu lähitulevaisuudesta ja siitä, miten kurdit ja arabit kykenevät ratkaisemaan öljyrikkaiden raja-alueittensa, kuten kurdien pyhän kaupungin Kirkukin, ongelmia. Islamilaisten konservatiiviryhmien aseman vahvistuminen voisi helposti muuttaa myös tapaamieni opiskelijoitten tilanteen varsin toisenlaiseksi.
Tällä hetkellä Kurdistan on ilmapiiriltään vapaamielisempi kuin muu Irak – tämä siitäkin huolimatta, että käyntimme aikana Pohjois-Irakissa kivitettiin 17-vuotias jesidityttö, joka oli rakastunut muslimiin. Kulttuurin kahtiajakoista luonnetta kuvaa, että kivitystä voi seurata kotisohvaltaan YouTubeen vuotaneista kamerakännykän tallenteista. Tapaamieni nuorten naisten kohtalo riippuu paljolti siitä, mihin suuntaan poliittinen kehitys lähitulevaisuudessa kääntyy.
Vaikka Taideakatemian tunnelma on vapautunut, kulkevat naiset kadulla burkhissa ja välttelevät kontaktia toimittajien kanssa. Naisten on myös vaikea päästä toimijoiksi taidealoilla. Avioliitto sotkee monen nuoren naisen suunnitelmat. Kuten Erbilin alueen ihmisoikeusvaltuutettu Bayona Hasan Omar toteaa:
”Naisten aseman parantaminen tulee usein tärkeysjärjestyksessä viimeisenä.”
Paljon on kuitenkin jo tapahtunut. Omar auttaa henkilökohtaisesti naisia, jotka ovat joutuneet solmimaan pakkoavioliiton. Usein naiset eivät tiedä oikeuksiaan. Moni ei esimerkiksi tiedä, ettei miehellä ole oikeutta ottaa useampia kuin yhtä vaimoa ilman vaimon nimenomaista suostumusta. Yksi seikka, joka saattaa edesauttaa naisten aseman parantumista, ovat koulutetut paluumuuttajat. Kurdit myös tarvitsevat länsisympatioita. Kurdistanin kulttuuriministeri Falakaddin Kakeyi korostaakin kansainvälisten kontaktien merkitystä: ”Näkyvyys luo turvallisuutta. Kurdistanin tulevaisuus riippuu paljolti lännen tuesta.”
Kirjallisuuden piirissä naisia on edelleen vähän. Uudet taidemuodot, kuten elokuva ja mediataide, sen sijaan näyttävät muodostavan kanavan, jota myöten naisetkin pääsevät nauttimaan ilmaisunvapaudesta. Salahaddinin elokuvainstituuttiin astuessaan vieras tuntee astuvansa toiseen todellisuuteen. Resursseja on vähän, ja kuten linjan vastaava Aras S. Taki toteaa, on suuri osa opettajista alikoulutettuja. Ne, joilla koulutusta on, ovat saaneet sen usein Saksassa tai, kuten Taki itse, Ruotsissa. Tunnelma Kurdistanin ainoassa elokuvakoulussa on varsin kansainvälinen. Opiskelijat ovat kotoisin Turkista, Iranista, Syyriasta ja Israelista. Kaikki ovat kurdeja.
Merkillepantavaa on myös, ettei arabiankielisistä tulkeista ole apua. Oppilaat puhuvat kurdia, eivät arabiaa. Niin opiskelijat kuin opettajatkin esittävät kysymyksiä ja näyttävät tuotoksiaan innokkaasti. Vaikka jälki onkin ajoittain kömpelöä ja asetelmat alleviivattuja, ei elokuvien todistusarvoa voi sinänsä kieltää. Salahaddinin elokuvainsituutissa on valmistunut viime vuosina useita kiinnostavia filmejä, joiden ohjaajina tai käsikirjoittajina naiset ovat toimineet.
Näistä esimerkiksi Silminnäkijä (2008) kertoo Saddamin armeijan Anfal-operaatiosta, jossa vuosina 1986–1989 tapettiin 182 000 kurdia. Käsite ”anfal” tulee Koraanista ja merkitsee sotasaalista.
Monen muun elokuvan teemat ovat vahvasti naisnäkökulmasta kerrottuja. Viryan Mayin ohjaama Valkoinen kyyhky (2007) on tarina kunniamurhasta murhaajan näkökulmasta. Siskonsa surmannut mies painii tunnontuskiensa kourissa varsin perinpohjaisesti. Trauma (2007) käsittelee naisten ympärileikkausta, Et ole yksin (2007) puolestaan sukupuolirooleja ja perheväkivaltaa niin raadollisesti, että katsoja häkeltyy.
Vaikea on esimerkiksi pitää uskottavana kohtausta, jossa perheen äiti joutuu poikiensa pahoinpitelemäksi. Kurdikulttuurissa äiti nauttii perheessä suurta kunnioitusta. Onkin hankala arvioida, kuinka paljon tekijät ovat antaneet ulkoisten (kts. länsimaisen katsojan) odotusten vaikuttaa sisältöön.
Rankkoja aiheita kuitenkin käsitellään, ja se on tärkeintä. Naiskauppaa (2007) kertoo kunniaväkivallasta, järjestetyistä avioliitoista ja patriarkaalisuudesta kurdikulttuurissa. Elokuvia katsoessaan tulee uudelleen ja uudelleen ajatelleeksi, voisiko tällaisia elokuvia tehdä Suomessa. Meillähän lyhytelokuva usein toimii muodollisena työnäytteenä ja traumoja käsitellään enemmänkin yksilötasolla.
Jonkinlainen vaisuus kieltämättä vaivaa suomalaista elokuvaa. Syynä voi nähdä joko yhteiskunnallisten olojen vakauden tai taloudellisen sensuurin. Esimerkiksi vuoden 1918 tapahtumien käsittely on edelleen kesken. Kurdielokuvan käsittelemät aiheet kumpuavat suoraan lähimenneisyydestä ja nykytodellisuudesta – tosin käsittelyä leimaa vahvasti se, että kurdit nähdään kansanryhmänä kärsijöinä ja uhreina.
Elokuvat ovat ohjanneet ja niissä näyttelevät instituutin opiskelijat, nousevat kurditaiteilijat. Hämmästyttävän hyvää jälkeä on saatu aikaan ottaen huomioon, että elokuvat on tehty erityisen pienellä budjetilla. Kurdilaisen kulttuurin toimijoilla on ilmeinen tarve itsevalaisuun.
Katja Kettu
