Musiikki on ollut tärkeä osa Ylen ohjelmapolitiikkaa 1920-luvulta lähtien. Alussa eetteriin kajahti lähinnä oopperaa, sinfoniaa ja kamarimusiikkia, ei niinkään kupletteja tai iloisia harmonikkasävelmiä.

Radiotutkija Pentti Kemppaisen kirja Aina soi sävelradio pöyhii radion historiaa populaarimusiikin kannalta. Varsin pitkään Ylessä ajateltiin, että radion tehtävä oli ensisijaisesti sivistää kansaa.

”Saamme sadoittain ja tuhansittain toivomuksia esimerkiksi swingin ja hotin ja hanurinsoiton esittämisestä, mutta ei suinkaan ole tarkoitus, että me seuraisimme näitä toivomuksia, vaan me työskentelemme kansan musiikkiymmärryksen ja musiikkimaun kohottamiseksi”, Ylen pääjohtaja Hella Wuolijoki kommentoi vuonna 1947.

Kevyempi musiikki hivuttautui lopulta hitaasti mutta varmasti radioon. Tähän vaikuttivat esimerkiksi 1960-luvulla toimineet, monipuolista musiikkia soittaneet merirosvoradiot, TV:n nousu kotien keskipisteeksi sekä kaupallisen radiotoiminnan aloittaminen vuonna 1985.

Yleisradiopomot havahtuivat. Kuuntelijoiden mielimusiikkia lähettämällä kansa pysyi kanavalla.

Kirja tarjoaa nostalgisia väristyksiä. Muistan 1980-luvulta Rockradion iltapäivälähetykset sekä Nuorten sävellahjan. Intensiivisin radionkuuntelujaksoni osui vuonna 1990 aloittaneen Radiomafian huippuvuosiin.

Kanavalle houkuttelivat tuolloin esimerkiksi Räkärodeo, Onnenpäivä sekä tietysti pitkien öiden hienostunut seuralainen Eine Kleine Nachtmafia. Nostalgiahuuruissa onkin pakko huokaista: Oi niitä aikoja.

Pentti Kemppainen: Aina soi sävelradio. Radiomusiikista musiikkiradioon. Avain 2011. 294 s.

Lue lisää Fifistä.

Marjo Jääskä