Rahan voima: Tilanne on skitsofreeninen. G8 sanoo ajavansa juuri samoja tavoitteita kuin kansalaisyhteiskunta.
Huolenaiheina ilmastonmuutos, hyvä hallinto, köyhyys ja markkinoiden vakaus. Kuulostaapa tutulta. Kuulostaa aivan globaalin oikeudenmukaisuusliikkeen ohjelmalistalta.
Mutta ei: maailmantuska vaivaakin nyt johtavien teollisuusmaiden poliitikkoja. Vuoden 2008 sympaattinen G8-kokous lähestyy, ja samalla lisääntyy myös kokouksen vastustus. Saksassa Heiligendammissa pidettävä tapaaminen on saamassa kansalaisliikkeet tekemään comebackin. Rostockissa järjestettäviin vastatapahtumiin odotetaan 50 000–100 000 kävijää.
Tilanne on skitsofreeninen. G8 sanoo ajavansa juuri samoja tavoitteita kuin kansalaisyhteiskunta. Samalla G8 on brändännyt köyhyyden ja onnistunut hajottamaan kansalaisliikkeiden yhtenäisyyttä. Muistelkaamme vuotta 2005. G8-johtajat päättivät silloin ”mitätöidä köyhien maiden velat”. Bono, Sir Bob Geldof ja media juhlivat. Osa velka-aktivisteista hykerteli. Todellisuus ei tietenkään ollut näin kaunis. Päätös kosketti vain mitättömän pientä osaa kehitysmaiden veloista, eikä ongelma ole kadonnut mihinkään. Velkaliike on kuitenkin ollut ponneton vuoden 2005 jälkeen.
Vastaavanlaista päänraapimista on aiheuttanut ilmastopolitiikka. Kasvun rajoista puhuttiin ensimmäisen kerran vuonna 1972. G8:lta kesti vain muutama vuosikymmen kiinnostua asiasta. Lopputuloksena järjestöt ovat jakaantuneet yhteistyökykyisiin ja -kyvyttömiin. Toiset uskovat suurvaltojen haluun sekä markkinoiden ja teknologian kykyyn pelastaa maapallo. Toiset taas ovat skeptisiä ja vaativat tiukkoja poliittisia sitoumuksia tai elintapojen muutosta. Selvää on vain se, että kukaan ei tiedä, miten uuteen innostukseen pitäisi suhtautua.
Suurin skitsofrenia sisältyy kuitenkin G8:n omaan politiikkaan. Sen avulla tarjotaan innokkaasti laastareita maailmantalouden hylkiöille, mutta diagnoosia globaalin eriarvoisuuden syistä ei tehdä. G8-maat kiinnittävät huomiota Afrikan korruptoituneisiin hallituksiin ja Kiinan kasvavaan voimaan mutta unohtavat oman roolinsa maailmantalouden vahvimpina pelureina. Eikä kyse ole ainoastaan siitä, että G8-mailla olisi eniten pelimerkkejä, vaan ne omistavat myös suurimman osan kasinoista.
Ja kuten tiedämme: kasinon omistaja voittaa lopulta aina. Johtavat teollisuusmaat ovat taidokkaita pitämään siipiensä suojissa veroparatiiseja, joissa niiden voivottelema korruptio rehottaa. Ne osaavat myös kanavoida mukavan osan kehitysavusta omiin kansantalouksiinsa. Ja juuri paljon puhutut velkahelpotukset tarkoittavat harmittavan usein pelkkää rahamomenttien siirtelyä. Valtiovarainministeriön odottelema velka muuttuu helpotusten seurauksena kehitysyhteistyöksi ja näin kehitysyhteistyösummat näyttävät kauniimmalta. G8 myös kaavailee innovaatioihin perustuvaa maailmaa, jossa pääosassa on tuotemerkkien suojaaminen – siis taloudellisten hyötyjen turvaaminen, ei innovaatioiden jakaminen.
Elämme kummallisia aikoja, kun maailman pelastamisesta on tullut muodikasta: Idols-menestyjät osallistuvat talkoisiin ostamalla hybridiauton, ja vilpittömät ihmiset lahjoittavat rahojaan afrikkalaisten lasten plastiikkakirurgiaan (www.operationsmile.com).
Suostuvatko liikkeet hajoamaan tällaiseen retoriikkaan? Suostummeko uskomaan, että maailma pelastuu valkoisen miehen taakkaa kantamalla? Jos myös G8-kokouksessa on kyse vain tästä taakasta, kannattaa lähteä Rostockiin näyttämään, ettei köyhyys ole brändi. Eikä se ole yhtään trendikästä.
Kirjoittaja on Attacin aktiivi ja kulttuurintutkija. Attac on järjestämässä Rostockiin bussikuljetusta Helsingistä 31.5.–10.6.
Hanna Kuusela
