Huomiotalouden seurauksiin kuuluu syrjäytymistä, sairaita, itsensä viiltelyä, ammuskelua, piirityksiä, itsetuhoisuutta, työkyvyttömyyttä ja työttömyyttä.

Olen sivusilmin seurannut suomalaisen valokuvauksen kehitystä, sitä mitä nimitetään Helsinki SchooliksiHelsingin Sanomissa, että nykyisessä huomiotaloudessa ”vahvaan omaan muotokieleen tukeutuvan Helsinki Schoolin epäpoliittisuus on kuitenkin näennäistä. On ideologinen valinta jättää kantaaottavat dokumentaariset tai muodoltaan poikkeavat kuvat sivummalle.”

Huomiotalouden taustalla jyllää kuitenkin prosessi, jossa ongelmat jätetään terveyskeskusten ja sairaaloiden hoidettavaksi.

Huomiotalouden seurauksiin kuuluu syrjäytymistä, sairaita, itsensä viiltelyä, ammuskelua, piirityksiä, itsetuhoisuutta, työkyvyttömyyttä ja työttömyyttä.

Pahaa oloa & ikäviä juttuja.

En tiedä, olisiko Helsinki Schoolin tapa rajata todellisuus itse asiassa porvarillisen rehellistä. Kauniita, isoja ja kalliita kuvia katsoessa ainakin tietää, mitä niissä ei näe.

Olisivatko kuvat syrjäytyneistä ja syrjäytetyistä itse asiassa vääristäviä siinä mielessä, että niitä katsottuaan kuvittelee, että olisi tehnyt jotakin asian puolesta.

On ehkä suurimman luokan huijausta uskoa, että taiteessa tietoisuus epäkohdista parantaa maailmaa. Ehkäpä on juuri päin vastoin. Ehkäpä meidän tulisi nähdä kauneus taiteessa ja epäkohdat todellisuudessa.

Voimassa olemme yrittäneet kyllä pitää esillä epäkohtia, kuten yllä syrjäytymis- ja köyhyyskeskustelua. Viimeksi Sata-komitea raportin pohjalta helmikuun Voimassa, jossa Heikki Hiilamo kertoi, miksi kukaan ei halua parantaa köyhien asemaa.

Jutun perusteella toimitukseen tuli vierailemaan eräs filosofi-demari, joka syytti Voimaa siitä, että edistämme porvarien toivomaa kahtiajakoa vasemmistossa sillä, että syytämme jutussamme SAK:ta. Yhtä vakava puute oli se, että Voima ei jutussa kertonut, mitä kaikkea hyvää SAK on saanut aikaan (ks. s. 44).

Sanottakoon tässä, että tiedostamme kyllä Voimassa, mitä työväenliike ja ammattiyhdistysliike on saanut aikaan. Siitä ei vaan seuraa se, että näkisimme demareissa, SAK:ssa saati sitten EK:ssa tämän yhteiskunnan pelastuksen.

Kuka meidät sitten pelastaa? Tähän ongelmaan yrittää vastata myös Juha Jokelan teatteriesitys Esitystalous Espoon kaupunginteatterissa. Jokela asettelee lavalle skitsofreenisen parin: irvokkaan huomiotalouden ja omassa menneisyydessään pyöriskelevän vasemmiston.

Esitystalous-teatteriesityksen ironisen pelastuskertomuksen mukaan porvari pelastaa vasemmiston. Ensituntumalta ajatus etoo, mutta ehkä sekin on totta: Porvarillista elämää viettävän työläisen pitää tulla vasemmistolaiseksi.

Ei kuitenkaan riitä, että politiikka pelastetaan esityksessä. Tämä pitää tapahtua todellisuudessa eikä teatterissa, joka esittää todellisuutta.

Ehkä meidän pitää riisua koko esitystalous alasti, ja katsoa mitä jää jäljelle, sillä ainoastaan ITE-taiteesta tiedämme, mitä se esittää.

Sitä itteään.

Kimmo Jylhämö