Eetu Virenin & Jussi Vähämäen Marx-kirja on niin vihainen, että se lähes napsahtaa poikki draivinsa voimasta. Onneksi kirja on myös älykäs.
Marx laskettiin hautaan 1990-luvulla, kun yhteiskuntaluokat katosivat, itäblokki hajosi ja politiikan väitettiin muuttuneen identiteettipeliksi. Viime vuosien talouskriisit ovat houkutelleet monenlaisia haudankaivajia Financial Timesista Le Mondeen ja suomalaiseen uusvasemmistoon.
Parta-Kallen perintöön ovat tarttuneet hanakasti myös akateemikot ja ”harmaan marxismin” koulukunnat. Eetu Viren ja Jussi Vähämäki sanoutuvat kirjassaan irti tästä hulabaloosta ja muistuttavat, että Marx asetti tehtäväksi maailman muuttamisen.
Kapitalismin ja sen kriisien tulkitseminen ei siis riitä. On hylättävä marxismin perintö ja löydettävä Marxin ajattelun vallankumouksellisuus, kommunistinen ”perinnöttömien perinne”. Siihen Viren ja Vähämäki liittävät situationistit ja feministit, italialaisen autonomia-liikkeen sekä sellaiset Marxia maustaneet ajattelijat kuin Gilles Deleuze, Félix Guattari ja Michel Foucault.
Marxia lähestytään usein abstraktisti käsittelemällä kapitalismin suuria rakenteita, kuten tavaramuotoa, pääoman logiikkaa ja talouskriisejä. Viren ja Vähämäki ovat kiinnostuneempia konkreettisista menetelmistä, joilla kapitalistit tuottavat ja alistavat työvoimaa.
Kapitalismi edellyttää, että työläiset erotetaan tuotantovälineistä. Työläiset alistuvat pääoman komentamaan palkkatyöhön vain, jos heiltä riistetään omaehtoisen elämän mahdollisuus.
Tämä ”alkuperäiseksi kasautumiseksi” kutsuttu tapahtuma on väkivaltainen ja jokapäiväinen kapitalismin edellytys. Nykyään alkuperäistä kasautumista tapahtuu esimerkiksi kaupunkitilassa ja internetissä, kun kapitalistit käärivät voittoja aitaamalla yhteisesti tuotettuja asioita, kuten tietyn asuinalueen boheemin tunnelman tai ihmisten ilmaiseksi tuottaman nettisisällön.
Kapitalismin historia on kuitenkin paitsi kertomus yksityistämisestä ja riistosta, myös ja ennen kaikkea vastarinnan historiaa. 1800-luvulla monet työläiset tekivät palkkatyötä vain sen verran, että kykenivät pakenemaan Yhdysvaltojen rajaseuduille, missä oli vapaata maata ja mahdollisuus itsenäisyyteen.
Kapitalisteilla meni silloin sormi suuhun: Amerikassa oli työvoimaa, tuotantovälineitä ja pääomaa, mutta ei kapitalismia, koska ihmiset eivät suostuneet palkkatöihin! Tämä osoittaa, että pääoma on valtasuhde, joka toimii vain, jos työläisiä alistetaan jatkuvasti ja heidän pakoreittinsä tukitaan.
Virenin ja Vähämäen mukaan vasemmisto on mukana kahlitsemassa työläisiä nykyajan turpeeseen eli palkkatyöhön. Sosialistit turvautuvat valtioon ja ovat kiinnostuneita oikeudenmukaisesta jakamisesta, kun pitäisi olla kiinnostunut Marxin tavoin sekä aineellisten että henkisten ja sosiaalisten tuotantovälineiden haltuunotosta. Uutta yhteistä on rakennettava kapitalismin sisällä jo nyt, eikä loputtomasti lykkääntyvässä vaalienjälkeisessä utopiassa.
Perinnöttömien perinteen ongelma on vasemmistovihaan liittyvä vainoharhaisuus. Kirjoittajat näkevät joka puolella tolkuttomasti leninistejä ja ”sosialismin peikkoja”, jotka tukahduttavat kommunismin liikkeenä. Jää selittämättä, mistä nykyään löytyy sellainen marxismi-leninismi, jota vastaan kirja hyökkää. Ja jos vasemmisto kerran on surkea raatokärpänen, miksi ampua sitä tykillä? Eikö löydy tärkeämpiä maalitauluja?
Yksi vastaus löytynee kirjan mahdollisesta esikuvasta, Deleuzen ja Guattarin Anti-Oidipuksesta. Anti-Oidipuksen julkaisun aikaan psykoanalyysi, strukturalismi ja marxismi olivat virallisia vastarinnan ajattelutapoja Ranskassa. Deleuzen ja Guattarin tavoite oli osoittaa niiden hierarkkisuus ja ravistella ne oikosulkuun härskillä kritiikillä.
Viren ja Vähämäki halunnevat synnyttää yhtä rajun efektin Suomessa. Vasemmistossa riittää paiseita puhkottavaksi, joten kirja tulee tarpeeseen.
Eetu Viren & Jussi Vähämäki: Perinnöttömien perinne. Marx ilman marxismia. Tutkijaliitto 2011. 230 s.
Pontus Purokuru
