Kirjoittanut Hannele Huhtala

Kultainen kädenpuristus

Lukuaika: 3 minuuttia

Kultainen kädenpuristus

Voimassa 8/2006 epäiltiin, että kehitysyhteistyön ja lähetystyön erotteleminen on vaikeaa. Helluntalaiselle FIDA-järjestölle työskennellyt Paula Marjomaa kertoo haastattelussa oman näkemyksensä.

Helluntalainen Paula Marjomaa oli FIDA Internationalin lähetystyöntekijänä Egyptissä kuusi vuotta, kunnes työsopimus FIDA kanssa purettiin yhteisellä sopimuksella, mutta FIDA:n aloitteesta ja painostuksesta, kun lähetystyö oli tulla liikaa julki. Vaarana oli, että järjestö voisi menettää ulkoministeriöltä saamansa tuen. Totuutta vaativa Marjomaa pitää itseään vastarannan kiiskenä.

”Ulkoministeriön arviointia olisi syytä kiristää, jos halutaan pitää siitä kiinni, ettei lähetystyötä rahoiteta ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista. En ole FIDA:n raha-asioita hoitanut, että tietäisin, miten he rahoituksia erottelevat. Mutta me olimme ainoat suomalaiset FIDA:n työntekijät Egyptissä, ja teimme ulkoministeriölle raportin kehitysyhteistyöstä ja lisäksi raportin FIDA:lle hengellisestä työstä”, Paula Marjomaa sanoo.

Jokaisesta maasta FIDA:ssa tehdään maastrategia. Siinä painotetaan seurakuntien ja kirkkojen välistä yhteistyötä ja hengellisen sanoman eteenpäin viemistä. Ulkoministeriön verkkosivuilla kerrotaan, että FIDA:lle oli varattu Egyptissä tehtävään kansalaisyhteiskunnan vahvistamistyöhön 133450 euroa vuonna 2006, edellisinä vuosina vahvistettu tuki on ollut 100000 euron tienoilla.

Marjomaa perheineen lähti Egyptiin vuonna 2000. Paula Marjomaa ja hänen miehensä Matti Marjomaa ajattelivat olevansa seurakunnan lähettämiä lähetystyöntekijöitä kehitysyhteistyökohteessa.

“FIDA on helluntaiseurakuntien omistama lähetysjärjestö. Minun silmissäni on punainen vaate, jos sitä yritetään kieltää”, Marjomaa sanoo.

“Kehitysyhteistyö on kristillisille järjestöille keino päästä islamilaisiin maihin tekemään lähetystyötä. Seurakunnassa oltiin aina Suomessa käydessämme kiinnostuneita ennen kaikkea hengellisistä saavutuksista. Ulkoministeriölle raportoimme vain kehitysyhteistyöhankkeesta.”

”Olen ylpeä työstäni. Meiltä kysyttiin, miksi haluatte tulla köyhiin kyliin, että eikö teillä olisi asiat paremmin kotona. Vastasimme aina, että kirjassamme kehotetaan ottamaan toiset huomioon ja auttamaan, vaikka apua tarvitsevat lähimmäiset olisivat miten kaukana. Kuuden vuoden aikana yksi muslimi tiukkasi, että miksi teemme lähetystyötä. Sekään tilanne ei ollut mikään turvallisuusuhka.”

Kohdemaan yhteistyökumppani kokosi tiimin, jonka kautta Marjomaat toimivat kylissä sekä kristittyjen että muslimien parissa.

“Pääalueemme oli Kairosta 300 kilometriä etelään, El Minian alue. Kohdejärjestön tiimi valitsi alueelta kehityskyliä, joissa oli asukkaita 3500–80000. Kukin kylä oli uskonnolliselta jakaumaltaan erilainen. Kylistä valittiin vapaaehtoisia projekteihin, ja siinä olimme tarkkoja: valitsimme aina puolet muslimeja ja puolet kristittyjä.”

Kuuden vuoden aikana Marjomaat työskentelivät reilussa 20 kylässä. Loppuvaiheessa heillä oli 12 tiimityöntekijää ja 90 vapaaehtoista.

Kylissä tehtävän koulutuksen Marjomaa listaa: hygienia, sanitaatio, perhesuunnittelu, lapsi- ja sukulaisavioliittojen ehkäiseminen, tyttöjen kouluttaminen, naisten sukuelinten silvonnan ehkäiseminen, ympäristöasiat, perheväkivallan estäminen ja moraalikasvattaminen.

“Joka kylässä pyrimme saamaan ylimmän muslimisheikin, kylän papin ja kylän johtajan sitoutumaan opetukseen, silloin saavutettiin hyviä tuloksia.”

”Jotkut kristityt katkaisivat suhteensa meihin, kun kuulivat, että teemme työtä muslimien kanssa ja autamme heitä. Kireyttä aiheutti myös lähetystyö. Meidän projektissa syntyi tuloksia eli muslimeja kääntyi. Eivät he läheskään aina meidän kauttamme tulleet uskoon. Viime keväänä olin vaikeuksissa viisumin kanssa, koska egyptiläinen kristitty, meidän entinen työntekijä, oli ilmiantanut meidät viranomaisille.”

FIDA ja seurakunta tiesivät ilmiannosta. Marjomaa epäilee, että pelko asian vuotamisesta ulkoministeriöön aiheutti sen, että heidät pyydettiin kultaisella kädenpuristuksella toukokuun 2006 puolivälissä palaamaan Suomeen. Marjomaiden työsuhde purkautui.

“Me koimme tilanteen aika epäreiluksi, koska tilannetta vaan ympäripyöreästi perusteltiin strategian muutoksella. Kuitenkin siellä touhu jatkuu. Rahaa anotaan ja työtä tehdään hollantilaisen Dorcas Aidin kautta. Dorcas näyttää raportoivan juuri samoilla luvuilla ja teoilla työtään, vaikka taustalla on meidän entiset tiimiläiset ja vapaaehtoistyöntekijät, myös sama kumppani.”

Marjomaa kertoo, että Dorcas sai rahoitusta Kairon Suomen suurlähetystöltä vesi- ja sanitaatiorakentamiseen vuonna 2005.

”Dorcasin aluejohtajan allekirjoittamassa ja lähetystölle jätetyssä selvityksessä raportoidaan samaa valistustyötä, jonka FIDA teki ja johon FIDA sai rahaa ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolta.”

Marjomaa luottaa enemmän tekemiseen kuin suuriin rahoihin kehitysyhteistyössä.

“Jos ihmiset itse eivät opi auttamaan itseään, ei kehitys ole kestävää. Ajattelen, että lähetystyö on jokaisen kristityn velvollisuus. Voi auttaa ihmisiä, sen sijaan että kuluttaa kirkonpenkkiä. Voisi ehkä olla myös parempi, että palattaisiin vanhanaikaiseen lähetystyöhön, jossa ei liiku raha. Lähetystyöhön lähdettäisiin vain aatteenpalon voimalla.”

mainos

Marjomaa lisää, että esimerkiksi Egyptiin voi tulla kirkon työntekijäksi, mutta silloin olisi tehtävä töitä vain kristittyjen parissa.

“Me olemme pitäneet tiukasti kiinni periaatteistamme auttaa kaikkia”, Marjomaa sanoo, ja huokaa:

“Toivottavasti minua ei ristiinnaulita näistä kommenteistani.”

Hannele Huhtala