73-vuotiaan ohjaaja Koji Wakamatsun mukaan kaikki poliitikot ovat luokattomia.

”Masato Haradan elokuva seuraa asioita täysin poliisien kannalta tehden poliisipäälliköstä sankarin. En voinut katsoa moista roskaa, ja päätin tehdä elokuvan, joka raportoi todenmukaisemmin sen, mitä tapahtui ja mitä tietä tähän päädyttiin. Muuten nykypäivän katsojat eivät tajua asiaa lainkaan. USA:han kirjoitti Japani perustuslain. Tämä on opiskelijaliikkeen radikalisoinut lähtökohta. En valitse elokuvassani kenenkään puolta, mutta oma vakaumukseni on aina ollut, että tarina pitää näyttää häviäjien silmin nähtynä.”

Rahoituksen kokoaminen ei ollut helppoa, ja elokuvan loppukohtauksen piirityksessä tuhotaan lavasteiden sijaan Wakamatsun omaa taloa.

Wakamatsu lienee tuntenut velvollisuudekseen tehdä oman versionsa tapahtumista, koska tällä yakuzan eli Japanin mafian pikkunilkkiuran kautta eroottisten elokuvien ohjaajaksi päätyneellä miehellä on jo vanhastaan suhteita Punaiseen armeijakuntaan. Wakamatsun useiden 60-luvun elokuvien käsikirjoittaja Masao Adachi päätyi liikkeen jäseneksi ja oli mukana kaappaamassa lentokonetta Pohjois-Koreaan, minkä jälkeen hän häipyi Lähi-itään. Pari vuotta sitten hän sai viimein luvan palata Japaniin.

”Adachille ei myönnetä enää ulkomaanpassia, joten toista kertaa hän ei täältä lähde. On tavallaan outoa, että entinen lentokonekaappaaja elää nyt Japanin valtion sosiaaliturvan varassa”, Wakamatsu naurahtaa.

Wakamatsu itse on käynyt useita kertoja Palestiinassa, tehnyt JRA:lle PR-filmin, eikä saa edelleenkään viisumia Yhdysvaltoihin elokuviensa esityksiin sikäläisillä festivaaleilla. United Red Armyn käsikirjoitus syntyi pääosin haastattelujen pohjalta: Asaman majatalossa viimeiseen asti sinnitellyt Kunio Bando vangittiin, mutta pääsi 1975 lähtemään Libyaan JRA:n vallattua lähetystöjä Kuala Lumpurissa ja vaadittua viiden Japanin vankilassa istuvan terroristin vapautusta. Lähi-idästä Wakamatsu Bandon myös löysi.

”Ensimmäisessä kahdessa haastattelussa hän ei puhkahtanut mitään vuoristossa tapahtuneesta. Viisi majataloon linnoittautunutta oli vannonut valan olla sanomatta sanaakaan asiasta. Mutta kolmannessa haastattelussa hän alkoi puhua.”

Montako japanilaista tällaisten ryhmien jäsentä lienee Lähi-idässä?

”Se on salaisuus. Mutta olen näyttänyt elokuvani joillekin heistä. Toimitin myös yhden DVD:n Pohjois-Koreaan.”

Onko poliittisen liikkeen kohtalo aina yhtä surkea kuin se miten Japanissa kävi? Ryhmän jäsenethän päätyivät teloittamaan toisiaan vihollisen sijaan, pahimpana ideologisena puhdistusintoilijana ryhmän johtaja Tsuneo Mori ja hänen naispuolinen adjutanttinsa Hiroko Nagata.

”On mielenkiintoista, että samanlaisia punaisia armeijakuntia on ollut kolmessa maassa, Saksassa, Italiassa ja Japanissa, kaikki kolme entisiä fasistimaaliittolaisia. Kun saa valtaa, siitä on pidettävä kiinni, ja näin kävi Morille. Samanlainen ongelma on Japanissa joka paikassa, firmoissa pomo pompottaa, kouluissa on koulukiusausta.”

Yllättäen siis 1980-luvulla syntyneen Kazuyoshi Kumakirin kuvitteellinen, niinikään takavuosina R&A:ssa esitetty splatter-elokuva Kichiku, jossa radikaalit pistävät toisiaan verimassaksi metsässä, ei olekaan niin kaukana totuudesta kuin aikanaan elokuvan nähdessäni luulin. United Red Armyn viimeisen repliikin, ”Emme olleet tarpeeksi rohkeita”, voidaankin tulkita tarkoittavan ryhmän kyvyttömyyttä vapauttaa itsensä japanilaisen yhteiskunnan hierarkiasta ja ehdottoman yksimielisen ryhmäkurin ihanteesta. ”Eivät he syntyjään pahoja olleet”, Wakamatsu muistuttaa.

”He halusivat muuttaa Japanin yhteiskuntaa. He rakastivat maataan, mutta erehtyivät tiessä.”

Ollessani itse vaihdossa Nihon-yliopistolla oli vaikea kuvitella, että rauhallisen näköisellä kampuksella ovat lentäneet aikoinaan niin kivet kuin kyynelkaasukin. Nykyinen Japanin nuoriso on erittäin epäpoliittista ja kiinnostunut vain lähiympäristöstään. Tämän sukupolven näyttelijät joutuivat nyt tekeytymään vanhempiensa sukupolven kapinallisiksi.

”Teimme elokuvaa aika paljon improvisoimalla. Näyttelijät kuvittelivat miten reagoisivat ja puhuisivat jos olisivat eläneet siihen aikaan. He valmistelivat itse vaatteensa ja ulkoasunsa. Jotkut eivät edes kylpeneet viikkokausiin päästäkseen samaan fyysiseen olotilaan kuin näyttelemänsä henkilöt siellä vuorilla.”

Mutta miten ohjaaja arvelee käyvän tulossa olevissa Japanin vaaleissa? ”Huonosti. Poliitikot – ne ovat kaikki yhtä luokattomia.”

Keizo Wakayamalle iso arigatoo haastatteluavusta.

Eija Niskanen