Koirasusi

Lukuaika: < 1 minuutti

Koirasusi

Poliittinen eläin: Risteytymistä tapahtuu luonnossakin, mutta kotikoiran ja vapaan villin suden välillä kuitenkin niin vähän, ettei sen ole katsottu muodostavan uhkaa suden geneettiselle puhtaudelle.

Koira kesyyntyi ihmisen seuralaiseksi noin 15 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Koiran esi-isänä pidetään sutta (Canis lupus). Koira ja susi, kuten kaikki muutkin samaan Canis-sukuun kuuluvat koiraeläimet, voivat risteytyä ja tuottaa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

Risteytymistä tapahtuu luonnossakin, mutta kotikoiran ja vapaan villin suden välillä kuitenkin niin vähän, ettei sen ole katsottu muodostavan uhkaa suden geneettiselle puhtaudelle. Syynä tähän ovat erot lajien käyttäytymisessä ja lisääntymisaktiivisuuden ajankohdissa. Vapaana jolkottelevat koirat niin itärajamme takana kuin muuallakin Euroopassa ovat sudelle lähinnä vihollisia reviirillä tai saaliseläimiä.

Ihminen on risteyttänyt sutta koiraan jalostustarkoituksessa. Erityisesti Yhdysvalloissa koirasusia on runsaasti. Suomeen koirasusia tuodaan ulkomailta ja näitä risteyttämällä saadaan eriasteisesti suden geenejä perimässään kantavia jälkeläisiä. Sutta käytetään usein koirien jalostuksen geenipankkina siten, että ominaisuusvalikoinnin tavoitteena on tuottaa eläimiin aggressiivisuutta ja fyysistä voimaa. Tällä tavoin jalostetut koirasudet ovat helposti ihmiselle ja kotieläimille vaarallisempia kuin tavalliset koirat tai luontaisten vaistojen ohjaamat sudet.

Koirasudet vahvistavat myös liioiteltuja mielikuvia luonnonvaraisen suden vaarallisuudesta. Luonnossa susi väistää ihmistä kokiessaan tämän nimenomaan uhaksi itselleen. Luonnonvaraisten eläinten pitäminen lemmikkeinä on Suomessa kiellettyä. Sen sijaan koiran ja suden risteymien maahantuontia, pitämistä lemmikkeinä tai käyttöä jalostuksessa ei ole lainsäädännössä rajoitettu.

Kirjoittaja on Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja.

Mervi Koskela

  • 9.9.2009